Alla näet hakuasi vastaavat sisällöt. Mikäli et löytänyt etsimääsi, tutustu usein kysyttyihin kysymyksiin tai ota yhteyttä.
Blogit, 22.4.2024
Teknologia-alan naisjohtajat raivaavat tietä tytöille
Teknologia muokkaa voimakkaasti elämäämme, mutta sen kehittäjistä suuri enemmistö on yhä miehiä. Sukupuolten välistä digikuilua saadaan jonkin verran kurottua umpeen rekrytoinneilla, mutta tärkeintä on asennemuutos, kirjoittaa Emilia Seppänen, Generation Equality -nuorten ryhmän jäsen.
Miltä näyttää maailma, jossa yhteiskunnallemme keskeisiä tuotteita ja palveluja kehittää ryhmä, joka edustaa vain osaa väestöstä?
Esimerkiksi tältä: ääniohjautuvat virtuaaliavustajat eivät tunnista naisääntä ja esteettömyys ei toteudu. Naisten ja laajemmin monimuotoisuuden puuttuminen eri aloilla näkyy tuotteina ja palveluina, jotka eivät palvele kaikkia.
Tieto- ja viestintätekniikan ala (ICT) on kasvanut nopeasti viime vuosina, ja ala on muuttunut merkittävästi. Tieto- ja viestintätekniikka näkyy vahvasti jokapäiväisessä elämässämme. Se vaikuttaa siihen, miten olemme vuorovaikutuksessa toisiimme, miten hankimme tietoa ja miten teemme työtä. Se vaikuttaa myös siihen, miten vietämme vapaa-aikaamme sosiaalisen median tai suoratoistopalvelujen parissa. Kuitenkin vain hieman yli 20 prosenttia alan työntekijöistä on naisia (Eurostat, 2022), ja samoissa lukemissa on myös alaa opiskelevien naisten määrä (Väestökeskus, 2022).
Nykyään yhä useammin onneksi nostetaan esiin tarvetta rekrytoida enemmän naisia teknologian ja ICT:n aloille. Monet työnantajat pyrkivät toteuttamaan rekrytoinnin mahdollisimman monipuolisesti ja inklusiivisesti, ja myös anonyymia rekrytointia kehitetään. Hakijoita ei kuitenkaan voi olla kiinnostuneita osaajia enempää, ja tässä piileekin ongelman ydin. Niin kauan kuin kulttuurissamme naisia ei mielletä tekniikan alan ammattilaisina, hakijaputkesta ei löydy määräänsä enempää naisia. ICT-alan sukupuolijakaumaa saa jonkin verran kurottua umpeen rekrytoinnilla, mutta todellinen ratkaisu löytyy asenteiden ja ilmapiirin muutoksesta.
Itse olen kasvanut siinä käsityksessä, että teknologia-ala on pojille ja teknologiayrityksiä johtavat miehet.
Emilia Seppänen
Yksi tapa muuttaa maailmaa ovat representaatiot. Niiden merkitystä voi olla vaikea ymmärtää, mikäli itse ei ole ollut tilanteessa, jossa oman näköistä ihmistä ei ole jossain tietyssä ryhmässä. Representaatioilla on kuitenkin huomattava merkitys, sillä aivomme pyrkivät yksinkertaistamaan ja helpottamaan tiedonkäsittelyä stereotypioiden avulla. Käsittelemme suuria määriä tietoa ja yksinkertaistamme monimutkaisia asioita luokittelemalla ja kategorisoimalla ihmisiä ja asioita ryhmiin. Itse olen kasvanut siinä käsityksessä, että teknologia-ala on pojille ja teknologiayrityksiä johtavat miehet.
Kun olin pieni, elokuvissa ja sarjoissa teknologia-aloilla näkyi pääasiassa vain miehiä. Television ja lehtien teknologia-alaa käsittelevissä uutisissa ja tarinoissa naisia ei juuri näkynyt. Näin ollen luokittelin alan olevan poikia varten, ei minua.
Nykyään pohdin, olisinko tehnyt toisenlaisia opiskelu- ja uravalintoja, jos teknologia-alan tulevaisuuden näkymät olisivat valintoja tehdessäni olleet yhtä valoisat kuin nyt. Tai jos olisin syntynyt maailmaan, jossa teknologiayrityksiä johtavat myös naiset. Ehkä en, mutta ainakin valinta olisi ollut omani eikä yhteiskunnan asettamien mielipiteiden värittämä.
Kun tytöt näkevät naisia ICT-aloilla ja johtajina, he alitajuntaisesti luokittelevat nämä alat ja tehtävät mahdollisuutena myös itselleen. Näin representaatioilla pystytään muokkaamaan sekä asenteita että ilmapiiriä ja lopulta myös lisäämään naisten osallisuutta tekniikan aloilla!
Naisia tarvitaan johtajina, jotta tytöt uskaltavat valita alansa oman mielenkiintonsa mukaan eivätkä sukupuolensa tai yhteiskunnan asenteiden ja mielipiteiden takia.
Emilia Seppänen
Tapasin huhtikuussa Isa Kukkosen, kenen urapolku suomalaisen tietoturvayhtiö F-Securen johtoon (Director of Total Technology) inspiroi minua:
“Urani alkuvaiheessa meillä ei ollut kauheasti naisia talossa, eikä varsinkaan johtaja-asemassa olevia, ja silloin oli hieman haastavaa nähdä mihin kaikkeen sitä itse voisikaan kyetä. Onnekseni minulla on ollut esihenkilöitä, jotka ovat kannustaneet ja tarjonneet mahdollisuuksia edetä uralla sukupuolesta riippumatta. Naisjohtajana koen toivoa tulevaisuudesta. Asiat ovat muuttuneet paljon siitä, kun olen itse teknisellä uralla aloittanut.”
Naisia tarvitaan johtajina, jotta tytöt uskaltavat valita alansa oman mielenkiintonsa mukaan eivätkä sukupuolensa tai yhteiskunnan asenteiden ja mielipiteiden takia. Itse aion tehdä oman osani sen eteen, että tytöt kokevat voivansa olla yhtä lailla koodareita kuin sairaanhoitajia. Haastan myös kaikki miettimään, millaisilla sanavalinnoilla ja teoilla jokainen meistä voi vaikuttaa tyttöjen minäkuvaan teknologian tekijöinä.
Konfliktit uhkaavat tyttöjen tulevaisuutta
Konfliktien keskellä elävät tytöt tarvitsevat puolustajia. Lahjoittamalla sinä voit auttaa. Osallistu Planin tyttöjen päivän kampanjaan ja tue tyttöjä keskellä konflikteja.
Lahjoita tytöilleTytöt samalle viivalle
Tyttösponssi-lahjoittajana olet Planin kuukausilahjoittaja ja tyttöjen liittolainen. Tuellasi edistät tyttöjen koulutusta sekä torjut lapsiavioliittoja, liian varhaisia raskauksia ja tyttöjen sukuelinten silpomista.
Tule mukaanVaikuta vapaaehtoisena
Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.
Ryhdy vapaaehtoiseksi