Blogit, 15.10.2020

Pojat ja miehetkin voittavat, kun sukupuolten tasa-arvo toteutuu

Kaksi itätimorilaispoikaa istuu ulkona pöydän ääressä.

Tyttöjen päivä kirvoitti sosiaalisessa mediassa huolta poikien syrjinnästä. Tyttöjen oikeuksien ja tasa-arvon edistäminen ei ole kuitenkaan pois pojilta, vaan kaikki voivat paremmin tasa-arvoisissa yhteiskunnissa, kirjoittaa Ossi Heinänen.

Kansainvälisenä tyttöjen päivänä 11.10. halusimme nostaa esiin tyttöjen kohtaamaa syrjintää, mutta myös heidän potentiaaliaan, joka jää vielä liian usein käyttämättä. Tänä vuonna puhuimme erityisesti tyttöjen kokemasta verkkohäirinnästä.

Saimme herätettyä niin somessa kuin tiedotusvälineissä keskustelua sitä, että tyttöjen on päästävä mukaan vaikuttamaan ja päättämään ja että heidän täytyy voida toimia internetissä ilman pelkoa. Saimme valtavasti tukea, ja tunnuksemme #tyttöjenpuolella nousi suosituimpien joukkoon.

Myös toinen sanayhdistelmä nousi voimalla esiin sisältöjemme kommenttiketjuissa: ”Entäs pojat?” Moni kommentoija arvioi, että tyttöjen päivä ja vaikuttamistempauksemme Girls Takeover syrjivät lähtökohtaisesti poikia. Jotkut peräänkuuluttivat Boys Takeoveria. Eräs twiittaaja pohti virallisen kantelun tekemistä siitä, että nostimme esiin vain tyttöjen häirintää ja syrjintää.

Me Planissa ajattelemme, että kansainvälinen YK-päivä tyttöjen aseman huomioimiseksi on kipeästi tarpeen, koska tytöt joutuvat ympäri maailmaa suhteettomasti syrjityiksi ikänsä ja sukupuolensa takia, usein myös köyhyytensä, vammaisuuteensa tai vähemmistöön kuulumisen vuoksi. Tytöt joutuvat poikia useammin esimerkiksi lapsiavioliittoon ja seksuaalisen hyväksikäytön kohteiksi ja saavat globaalissa mittakaavassa poikia harvemmin koulutuksen.

Mielestämme tarve on suuri myös Girls Takeoverille, jossa tytöt valtaavat päiväksi yhteiskuntien päättäjien paikkoja, sillä johtopaikat ympäri maailmaa ovat olleet kautta tunnetun historian pääosin miesten hallussa. Kärjistäen voi sanoa, että Boys Takeover on ollut patriarkaateissa eli miesvaltaisissa yhteisöissä ja yhteiskunnissa asioiden vakiintunut tila. Miesten johtoasema on tuntunut luonnolliselta ja itsestään selvältä. Näin on edelleen useimmissa maailman maissa, mikä näkyy esimerkiksi isältä pojalle periytyvinä kruunuina sekä miesvaltaisina parlamentteina ja yritysten johtoryhminä.

Vaikka Suomi on yksi tasa-arvon kärkimaista – pitkälti tyttöjen koulutukseen panostamisen ansiosta – täälläkin leijonanosa johtajista on miehiä. Esimerkiksi suomalaisten pörssiyhtiöiden toimitusjohtajista naisia on vain 9 prosenttia, kunnan- ja kaupunginjohtajista joka neljäs. Sanna Marinin johtamassa hallituksessa ja nykyisessä eduskunnassa miesten ja naisten määrä jakautuu tasaisesti, mutta nuoret naisministerit ovat herättäneet erityisesti konservatiivisissa miehissä vastustusta ja vähättelyä.

Koska me miehet olemme olleet kautta historian etuoikeutettu sukupuoli, patriarkaatin haastaminen ja murentaminen voi aiheuttaa joissakin pojissa ja miehissä huolta saavutettujen etujen menettämisestä.

Tyttöjen päivä kirvoitti sosiaalisessa mediassa huolta poikien syrjinnästä.

Osoitan nyt sanani erityisesti teille, joita poikien asema aidosti huolestuttaa. Entisenä poikana, nykyisenä miehenä ja tyttöjen oikeuksien puolustajana haluan kutsua teidät mukaan edistämään tyttöjen asemaa ja tasa-arvoa, sillä tiedättekö mitä– me kaikki voitamme, jos tasa-arvo toteutuu.

Planin viesti ei ole koskaan tai missään ollut, että haluamme VAIN tyttöjen oikeuksien toteutuvan tai että haluaisimme painaa poikia alas nostaaksemme tyttöjä. Haluamme, että kaikkien oikeudet toteutuvat tasapuolisesti. Keskitymme erityisesti tyttöjen oikeuksiin, koska tytöt ovat monella mittarilla poikia jäljessä. Kaikkien oikeudet voivat toteutua vain, jos myös heikoimmassa asemassa olevien oikeudet toteutuvat.

Pojatkin hyötyvät, kun tyttöjen asema paranee. Kun tytöt ja naiset saavat koulutusta ja voivat osallistua täysivaltaisesti työelämään ja yhteiskuntien päätöksentekoon, kaikkien kyvyt saadaan käyttöön ja yhteiskunnat kehittyvät ja vaurastuvat. Se tuo resursseja ja mahdollisuuksia kaikille. Myös perheiden hyvinvointi lisääntyy, jos ketään ei alisteta. Tutkimusten mukaan koulutetut ja hyvinvoivat äidit huolehtivat lapsistaan paremmin ja kouluttavat niin poikansa kuin tyttärensä.

Tärkeä osa tasa-arvon edistämistä on haitallisten sukupuolinormien purkaminen. Juuri sitä teemme esimerkiksi silloin, kun näytämme Girls Takeoverissa, että tyttökin voi olla johtaja. Ahtaat sukupuolinormit ovat haitallisia paitsi tytöille myös pojille. Pojille ja miehille asetetaan usein esimerkiksi kuormittavia odotuksia perheen elättämisestä ja yhteisönsä johtamisesta, eivätkä he usein saa tukea hoivaamiseen ja lasten kasvatukseen. Monissa maissa poikia kannustetaan myös riskikäyttäytymiseen, kuten väkivaltaiseen machoiluun ja jengeihin liittymiseen, eikä heiltä aina hyväksytä avointa tunteidensa ja tarpeidensa ilmaisemista. Teemmekin kehitysohjelmissamme esimerkiksi Väli-Amerikassa työtä poikien kanssa macho-kulttuurin purkamiseksi.

Moni huolestunut somekommentoija nosti esiin suomalaisten poikien pahoinvoinnin ja syrjäytymisen. Me Planissa jaamme täysin huolen huonosti voivista pojista ja nuorista miehistä. Juuri ahtaat sukupuoliroolit ja vanhentuneet, sukupuolittuneet odotukset aiheuttavat suomalaispojillekin ristiriitoja ja paineita nopeasti muuttuvassa maailmassa. Esimerkiksi oletus, että kovan jätkän tulee käyttää runsaasti alkoholia ja ajaa liikenteessä ylinopeutta, liittyy Suomessa haitalliseen maskuliinisuuden malliin. Moni syrjäytynyt poika hyötyisi, jos poikien olisi hyväksytympää ilmaista tunteitaan, pyytää apua ja toteuttaa itseään millä tahansa elämän ja yhteiskunnan alalla, ei vain perinteisesti miehisiksi katsotuilla kentillä.

Myös trans- ja muunsukupuolisten olisi parempi olla, elleivät sukupuoliroolit olisi niin ahtaat.

Me Planissa työskentelemme sen eteen, että kaikkien sukupuolten edustajat saavat itse päättää tulevaisuudestaan sekä elää terveellisesti ja turvallisesti ilman sukupuolille asetettuja haitallisia odotuksia ja malleja. Se on lopulta tyttöjen päivän ja Girls Takeoverinkin tavoite.

Ollaanko kaikki yhdessä #tyttöjenpuolella? Jotta me kaikki voittaisimme.

Kolme ghanalaista nuorta hymyilee kädet toistensa harteilla.

Tytöt samalle viivalle

Tyttösponssina olet Planin kuukausilahjoittaja ja tyttöjen liittolainen. Tyttösponssina edistät tyttöjen koulutusta sekä torjut lapsiavioliittoja, liian varhaisia raskauksia ja tyttöjen sukuelinten silpomista.

Tule mukaan
Ukrainalainen tyttö istuu sängyllä halaten nalleja.

Auta Ukrainan lapsia

Lasten elämä Ukrainassa on järkkynyt perustuksiaan myöten, eikä tuholle näy loppua. Tavallinen arki on muuttunut hädäksi. Lahjoittamalla sinä autat.

Lahjoita hätäapuun
Planin vapaaehtoisia ja työntekijöitä seisoo portailla siniset nauhat kaulassaan.

Vaikuta vapaaehtoisena

Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.

Ryhdy vapaaehtoiseksi