Maailman vahvimpien tabujen rikkominen ei käy yhdessä yössä 

Nuorten seksuaalisuus on kulttuurinen tabu ympäri maailmaa. Seksuaalioikeudet ovat kuitenkin ihmisoikeuksia, joiden turvallinen ja terveellinen toteutuminen vaatii avointa puhetta ja sinnikästä työtä asennemuutoksen eteen. Kehitysohjelmamme onnistui haastamaan haitallisia normeja ja parantamaan palveluita, kirjoittaa Elisa Hara. 

Vuonna 2018 aloitimme uuden kehitysohjelman My Body. My Future., jota rahoittavat Suomen ulkoministeriö ja yksityislahjoittajamme. Se keskittyi neljän vuoden ajan nuorten seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien (sexual and reproductive health and rights = SRHR) vahvistamiseen Etiopiassa, Laosissa, Mosambikissa, Myanmarissa ja Ugandassa. Aihealue oli meille uusi, sillä työmme oli aiemmin keskittynyt vahvemmin lastensuojeluun. 

Nuorten seksuaalisia oikeuksia rajoitetaan, sillä seksuaalisuuden ajatellaan olevan epäsopivaa tai vaaraksi nuorille. Ne ovat kuitenkin nuorten ihmisoikeuksia, jotka ovat polttavan tärkeitä niin nuorten henkilökohtaisella kuin koko yhteiskuntienkin tasolla. Koska nämäkään oikeudet eivät toteudu vaikenemalla, halusimme keskittää työmme niiden toteutumisen edistämiseen. Aiheen tärkeyttä ei mielestämme vähentänyt sen haastavuus. Suurena osasyynä siihen, että nuorten seksuaali- ja lisääntymisoikeudet toteutuvat globaalisti niin kehnosti, on niiden ympärillä oleva sanktioiden, myyttien, tabujen, kieltojen, sääntöjen ja rangaistusten muuri. 

Otimme SRHR-työmme lähtökohdaksi oikeusperustaisuuden sekä lähestymistavan, jota kutsutaan gender-transformatiiviseksi. Ajatuksena on, että näiden oikeuksien toteutumista estävä muuri, eli yhteiskunnalliset ja sosiaaliset normit sekä niistä juontuva epätasa-arvo, on purettava tiili kerrallaan. Muurin horjuttaminen onnistuu parhaiten sen perusteisiin eli normeihin pureutumalla: sitä, mitä emme näe, tunnista tai tiedosta, on myös mahdoton purkaa. 

Käytännön tasolla työntekijämme ja koulutetut vapaaehtoisemme keskustelivat nuorten, heidän huoltajiensa sekä muiden yhteisöjen jäsenten, esimerkiksi uskonnollisten johtajien ja perinteisten johtajien kanssa. Kävimme keskusteluja myös nuorten SRHR-palveluiden tarjoajien kanssa ja järjestimme teemasta koulutuksia. Perustimme myös nuorten omia ryhmiä, joissa he pystyivät keskustelemaan rauhassa ja turvallisesti ja saivat tietoa SRHR-teemoista. 

Nuorten seksuaali- ja lisääntymisterveys ja -oikeudet eivät ole vain heidän käsissään. Ne toteutuvat usein heikosti, jos esimerkiksi nuorten vanhemmat vastustavat sitä, että nuoret hakevat SRHR-tietoa tai -palveluita, jos palveluiden tarjoajat tyrmäävät nuorten pyynnöt ehkäisystä tai jos yhteisön mielipidevaikuttajat puhuvat vain seksuaalisen pidättäytymisen puolesta. Siksi näimme keskeisenä työn myös muiden kuin nuorten parissa. Nuorten seksuaalisuus ei katoa kieltämällä ja rajoittamalla, vaan nuorille tulee olla turvallisia ja terveellisiä mahdollisuuksia toteuttaa sitä.  

Miten sitten onnistuimme? 

Asenteiden ja normien muutos voi olla hyvin hidasta työtä. Erityisesti aikaa vaatii se, että muutos ajatuksissa ja asenteissa näkyy myös käytännössä. Esimerkiksi Suomessa kesti lähemmäs sata vuotta naisten äänioikeuden myöntämisestä siihen, että ensimmäinen nainen valittiin presidentiksi. Nuorten seksuaalisuus on yksi maailman vahvimmista tabuista, eikä sen rikkominen käy yhdessä yössä – tai edes neljässä vuodessa. Toinen haastava kysymys on asenteiden mittaamisen metodologinen haastavuus. 

Eri toimintaympäristöt loivat omat haasteensa työlle, kuten myös koronapandemia, joka vaikutti ohjelman kahteen viimeiseen vuoteen. Plan on osa kansalaisyhteiskuntaa, ja pyrimme työssämme aina myös vahvistamaan paikallisia järjestöjä sekä demokratiaa. Poliittinen epävakaisuus erityisesti Myanmarissa ja Etiopiassa hankaloitti työtä. Kansalaisyhteiskuntien tila ja vapaus ohjelman maissa eivät olennaisesti parantuneet vaan pikemminkin kapenivat ohjelmakauden aikana. 

Kriiseissä, konflikteissa sekä rauhattomissa yhteiskunnallisissa tilanteissa nuorten seksuaaliterveys ja -oikeudet toteutuvat vielä aiempaa epätodennäköisemmin. Kriisit luovat resurssipulaa, ja aiemmin tärkeysjärjestykseltään alhaisena nähty asia voi jäädä täysin huomioitta. Siksi esimerkiksi pahimpien koronasulkujen aikana pyrimme tukemaan kansallisia koronapandemian vastatoimia tuoden niihin mukaan myös nuorten seksuaali- ja lisääntymisterveyden turvaavia elementtejä, kuten kuukautissiteiden jakamista niitä tarvitseville. 

Tästä kaikesta huolimatta voimme vastuullisesti sanoa, että ohjelmamme onnistui tavoitteissaan hyvin ja sai aikaan positiivista muutosta nuorten itsensä, heitä ympäröivien ihmisten sekä yhteisöjen tiedoissa ja asenteissa, joissa piilee myös toisin tekemisen siemenet. Voimme olla erityisen ylpeitä siitä, että asennemuutos on juuri sellaista pitkäkestoista muutosta, mitä tavoittelemme ja mitä normien purkaminen vaatii. Riippumattomat ulkopuoliset evaluoinnit vahvistavat, että merkittävää asennemuutosta tapahtui kaikissa ohjelmamaissamme. 

Työtä on kuitenkin jatkettava. Meidän on tuettava nuorten realistisia mahdollisuuksia toteuttaa tietojensa ja asenteidensa mukaista toimintaa. Esimerkiksi SRHR-palveluiden saatavuudessa ohjelman eri alueilla on vielä parannettavaa, paikoitellen jopa huutava pula. Rajallinen kehitysyhteistyöohjelma ei voi yksin saada aikaan sellaista muutosta, jota nuorten seksuaali- ja lisääntymisoikeuksien täysi toteutuminen vaatisi. 

Ohjelmaan jäi myös kehitettävää, esimerkiksi kuinka voimme tukea entistä paremmin vähemmistöihin kuuluvien ja syrjittyjen nuorten seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia. Näihin kuuluvat esimerkiksi vamman kanssa elävät ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat nuoret. Pääsimme tässä työssä alkuun, mutta jatkamme sitä entistä päättäväisemmin tänä vuonna käynnistyneessä uudessa ohjelmassamme, jotta kaikkien nuorten ihmisoikeudet toteutuisivat.