Ilmastonmuutos kohtelee eriarvoisesti Jakartan rikkaita ja köyhiä

Jakarta on 30 miljoonan asukkaan megapoli, joka vajoaa. Nopean kaupungistumisen ja ilmastonmuutoksen seurauksista kärsivät eniten kanaalien varsilla asuvat köyhimmät, kun taas rikkaat voivat paeta tulvia ylempänä rinteillä sijaitseviin koteihinsa, kirjoittaa Jakartassa asunut Katja Pellini.

On helmikuu vuonna 2016 ja sataa kaatamalla. Tällaiset päivät kotikaupungissani Jakartassa saavat minut aina ajattelemaan ilmastonmuutoksen suuria ja pieniä seurauksia.

Olen matkalla luennolle ja myöhässä. Näin jo kotoa lähtiessäni taivaalle kerääntyneet mustat pilvet, mutta ajattelin, että ehdin kyllä bussiin kuivin jaloin. Erehdyin.

Pakenen taivaalta solkenaan valuvaa vettä suojaan lähimmän talon terassille. Talon väki tulee tervehtimään yllätysvierasta, ja perheen tytär tarjoaa minulle riisikakkuja.

Laitan viestin luennon järjestäjälle, että joku muu saa tänään esitellä luennoitsijan ja huolehtia aikataulusta. Viestiini vastataan hymiöllä, sillä Jakartassa tämä on arkipäivää. Tunnin myöhästyminen ei ole mikään ihme. Tavallisin syy on liikenneruuhka tai tarkemmin sanottuna tulva tai jokin muu este tiellä.

Jakarta on 30 miljoonan ihmisen megakaupunki Kaakkois-Aasiassa, ja se vajoaa. Nopean kaupungistumisen myötä vapaana olevat alueet on asfaltoitu, eikä sadevesi pääse imeytymään maahan. Pohjavesivarannot eivät uusiudu, ja kun vesijohtoverkon vesi ei riitä, ihmiset pumppaavat vettä omaan käyttöön laittomista porakaivoista. Maanvyörymät ovat rankkasateiden aikaan yleisiä, monin paikoin kaupungin perusta on tyhjän päällä tai jo vajonnut meren pinnan alapuolelle.

Pohjoisissa kaupunginosissa hylätyt teollisuusalueet, pysähtyneet rakennustyömaat ja virastotalojen tyhjät kuoret tervehtivät vierailijaa. Vaikka pilvenpiirtäjät vielä kansoittavat keskikaupungin, näihin pohjoisen kaupungin kortteleihin ei enää rakenneta neljän tähden hotelleja, yritykset eivät investoi uusiin liikerakennuksiin ja asuttujen talojen seinät vihertävät trooppisessa ilmastossa. Hökkelikylien asukkaat ovat sopeutuneet siihen, että kaupungin palvelut ja viemäriverkosto eivät yllä heidän kotikaduillensa eivätkä koskaan tulekaan yltämäänkään.

Vaikka Jakarta on tottunut vuosittaisiin rajuilmoihin ja rankkasateisiin, ilmastonmuutoksen myötä myrskyjen voimakkuus on lisääntynyt ja kaatosateita tulee myös silloin, kun niitä ei osata odottaa. Varautumistoimet käyvät kilpajuoksua kasvavan väestön, vajoavan maa, merenpinnan nousun ja muuttuvan ilmaston kanssa. Jakartan lahden ympärille on rakennettu monia kymmeniä kilometrejä tulvavalleja, ja kaupunkia halkovia jokia ja kanaaleja on vahvistettu jokaisessa kaupunginosassa. Tulvien torjuntaan rakennetut pumppausasemat, valumavesisäiliöt ja padot ovat tuttu näkymä kaikkialla kaupungissa, vaikka ne eivät aina ole siinä kunnossa, että niistä olisi hyötyä seuraavan rankkasateen alkaessa. Ilmastonmuutoksen myötä keinot kaupungin pelastamiseksi vähenevät, ja kaupungin johto on jo väläytellyt mahdollisuutta siirtää koko kaupunki kuivemmalle maalle.

Sade omassa naapurustossani on muuttunut tihkuksi, ja lähden kahlaamaan kujille kerääntyneen likaisen veden halki kohti omaa kotia. Kaupunkia halkovan kanaalin molemmin puolin polviin asti yltävä vesi haisee, jätevesi on sekoittunut tulvaveteen. Liejussa kelluu sandaaleja, muovikrääsää ja puun kappaleita. Kiipeän jyrkkää rinnettä ylös kuivalle maalle. Olen takaisin omalla kadulla, ja maailma ympärilläni muuttuu. Tien molemmin puolin seisovat rivissä trooppisen puutarhan ympäröimät kauniit valkoiseksi rapatut talot, talojen pihoilla yksityiset uima-altaat ja autotalleissa autonkuljettajien puhtaana pitämät katumaasturit. Yksi niistä on meidän kotimme. Riisun jo terassilla tulvavedessä rapautuneet liejuiset housut. Niistä ei enää ole työhousuiksi. Kylpyhuoneessa harjaan kuurausharjalla ja pyykinpesuaineella jalat puhtaaksi polviin asti, tavallinen saippua ei riitä poistamaan iholta viemärinhajua.

Me Kemang Timur V:n asukkaat olemme ylemmän kerroksen väkeä. Meille tulva on totta, mutta sitä on helppo paeta. Alemman kerroksen väki, naapurimme kanaalin molemmin puolin, asuu alueella, joka alkaa, kun virallinen tie kotimme jälkeen päättyy. Kartassa tällä alueella ei ole teitä, taloissa ei ole numeroita eikä niiden asukkailla ole osoitteita. Siellä asuvat perheet ovat kuitenkin hyvin todellisia. He maksavat vuokraa, tekevät töitä ja heidän lapsensa käyvät koulua ja leikkivät kaduilla. Joskus, jos säätiedotus lupaa yöksi rankkasateita, perheiden moottoripyöriä pysäköidään meidän kotikadullemme turvaan.

Laitan kahvinkeittimen päälle ja avaan tietokoneen. Onkohan tulvasta jo uutisoitu? Mikä on tilanne muissa kaupunginosissa? Mikään kanava ei kerro tulvista, siis ihan tavallinen rankkasade Jakartassa. Uutiskynnys ei ylity. Kuitenkin tiedän, että naapurini kuivattelevat vielä useita viikkoja tulvan tärvelemiä tavaroitaan. Näiden todellisten perheiden tytöt ja naiset tuulettavat sohvia, sänkyjä, vilttejä ja vaatteita, joita ei voitu, tai ehditty, nostaa turvaan kaduilta ja kotien lattioilta. Ennustan, että aurinko kyllä kuivaa tavarat, mutta viemäreiden haju ei sohvista lähde kulumallakaan.

Ilmastokestävyys tai resilienssi (eng. climate resilience) tarkoittaa tietoista ja ennakoivaa kykyä sopeutua ilmastonmuutokseen, toimia joustavasti häiriötilanteissa sekä toipua ja kehittyä niiden jälkeen. Se on haavoittuvuuksien vähentämistä ja sopeutumiskyvyn vahvistamista. Ilmastokestävyyden ydin koostuu sosiaalisten, taloudellisten ja ekologisten näkökulmien samanaikaisesta huomioimisesta. (lähde)