Artikkelit, 28.5.2021

Tytöt ja pojat purkavat kuukautistabuja pala palalta

Meselech, 14, (vas.) Mesewet, 16, ja Tirfe, 18, kertovat koulussaan muille tytöille ja pojille kuukautisista ja kestositeiden käytöstä.

Etiopiassa monet tytöt eivät pääse kouluun kuukautisten aikana. Mutta nyt heillä on toivoa paremmasta. Kouluttamamme nuoret purkavat kuukautisiin liittyviä tabuja ja valmistavat kestositeitä, joihin tytöillä ja heidän perheillään on varaa.

Jotkut tabut istuvat tiukassa. Kuten kuukautisiin liittyvät.

Kuukautisiin liitetyn häpeän ja kuukautissuojien korkean hinnan vuoksi moni tyttö kehittyvissä maissa jää kotiin kuukautisten ajaksi. Niin teki myös Etiopian Sidamassa asuva Mestawet, kun hänen kuukautisensa alkoivat 12-vuotiaana.

Eikä vain kerran tai kaksi, vaan joka ikinen kerta.

– Jos kuukautiset alkoivat kesken koulupäivän, lähdin saman tien kotiin. Yleensä pysyttelin kotona noin neljä päivää, nyt 16-vuotias Mestawet kertoo koulussaan Sidamassa.

Kun viettää neljä päivää neljän seinän sisällä joka kuukausi, vuodessa se tekee peräti 48 päivää. Se on paljon, vaikka väliin mahtuisi viikonloppujakin.

Vanhemmilleen ja opettajilleen hän kertoi olevansa kipeä, koska totuutta ei voinut sanoa.

– Kuukautiset ovat kulttuurissamme tabu, kukaan ei aiemmin puhunut niistä. Opettajat, varsinkaan miesopettajat, eivät ymmärtäneet, miksi olimme poissa. He ajattelivat, että emme kunnioita opettajia ja opimme huonosti, koska olemme tyttöjä, Mestawet kertoo.

– Jopa vanhemmat saattoivat haukkua tyttöjä laiskoiksi ja kysyä, miksi he eivät mene kouluun.

Banaanipuun kuitua siteeksi

Noin sadan miljoonan asukkaan Etiopiassa arviolta puolet tytöistä on yhdestä neljään päivään poissa koulusta kuukautisten aikana. Kun poissaolot alkavat kasautua, oppiminen voi käydä ylivoimaiseksi ja lopulta moni tyttö jättää koulun kesken.

Etiopiassa yhtä monta tyttöä ja poikaa aloittaa vuosittain koulun, mutta tytöt jättävät koulun huomattavasti useammin kesken juuri teini-iässä. Kuukautiset eivät ole ainoa syy synkkiin tilastoihin, mutta yksi tärkeimmistä.

– Koulusta pois jäämisellä on valtava vaikutus tytön tulevaisuuteen. Monille ainoaksi vaihtoehdoksi jää mennä naimisiin ja saada lapsia tai hankkia elantoa erilaisilla pikkutöillä, kertoo koulun englannin opettaja Mesekrem Shonkoru.

Mestawet ja hänen ystävänsä Tirfe, 18, yrittivät kyllä käydä koulua kuukautistenkin aikana, mutta se oli vaikeaa. Isosiskot ja ystävät olivat antaneet vinkkejä käyttää banaanipuun kuitua tai vanhoja räsyjä siteinä, mutta tee-se-itse-siteet olivat epähygieenisiä eivätkä pitäneet vuotoa kurissa.

– Jos tytön vaatteissa näkyi pienikin veritahra, pojat alkoivat heti nauraa ja kiusata, kertoo kahdeksasluokkalainen Tirfe.

Tabut on murrettava yksi kerrallaan

Asiat Sidamassa alkoivat muuttua runsaat kaksi vuotta sitten, kun aloitimme Mestawetin ja Tirfen koulussa kuukautisterveyteen liittyvän hankkeen. Koulussa on 1 349 oppilasta, joista 629 on tyttöjä.

Koulutimme tyttöjä ja poikia, jotka perustivat kuukautiskerhoja ja alkoivat pala palalta murtaa kuukautisiin liittyviä tabuja. Ensin he kertoivat kuukautisista ja niiden tärkeydestä muille koulun oppilaille, tytöille ja pojille. Sen jälkeen omille vanhemmilleen, jotka puolestaan veivät sanaa eteenpäin yhteisössään.

Kouluttamamme opettajat puolestaan avasivat keskustelun omien kollegojensa kanssa.

– Planin ansiosta opettajat ja vanhempamme ovat nyt ymmärtäneet, miksi olemme olleet niin paljon poissa koulusta ja miten kivuliaita kuukautiset voivat meille olla, Mestawet kertoo.

– Koulu rakensi meille myös pesuhuoneen, jotta voimme huolehtia hygieniasta kuukautisten aikana.

Pesuhuone on toki vaatimaton ja karu tila, jossa on betoninen lattia ja aaltopellistä rakennetut seinät ja katto. Se on silti enemmän kuin koskaan aiemmin, ja mikä tärkeintä, tila on vain tytöille tarkoitettu.

Pesuhuoneen vieressä on lepohuone, jossa tytöt voivat levätä pahimpien kuukautiskipujen aikana.

Ompelupajassa valmistuu edullisia kestositeitä

Noin vartin ajomatkan päässä Mestawetin ja Tirfen koulusta on ompelupaja. Siellä valmistuu tyttöjen koulunkäynnin kannalta merkittäviä hyödykkeitä, edullisia kestositeitä. Niitä valmistavat paikalliset nuoret naiset ja miehet, jotka kuuluvat Planin tukemaan nuorten säästöryhmään.

– Tavoitteemme on paitsi valmistaa edullisia siteitä myös tarjota töitä alueen nuorille, säästöryhmän vetäjä Bifato Bitu kertoo.

Kestositeet valmistetaan huolellisesti valikoidusta kankaasta hygienian varmistamiseksi. Kestositeet valmistetaan huolellisesti valikoidusta kankaasta hygienian varmistamiseksi.

Hygienian varmistamiseksi kestositeet valmistetaan tarkasti seulotusta, viranomaisten hyväksymästä kankaasta. Neljän siteen pakkaus maksaa 36 Etiopian birriä eli runsaan euron. Siihen tytöillä ja heidän perheillään on varaa.

– Kestositeet ovat paitsi edullisia myös paljon ympäristöystävällisempiä kuin kertakäyttösiteet, muistuttaa pajan työntekijä Netsanet Debebe.

Tyttöjen koulupudokkuus on vähentynyt

Pajasta valmiit siteet kuljetetaan alueen kouluihin, terveysasemille ja kylän säästöryhmiin, joista ennakkotilauksen tehneet vanhemmat voivat lunastaa ne. Koulujen kuukautiskerhossa Mestawet, Tirfe ja muut tytöt opastavat siteiden käyttöä ja hygieniasta huolehtimista.

Vastaava hanke on käynnissä jo 41 koulussa Sidaman alueella. Muutos tyttöjen elämässä on merkittävä, kertoo koulun rehtori Gebiba Gerimano.

– Huonosti koulussa menestyvien ja koulusta pois putoavien tyttöjen määrä on selvästi vähentynyt. Tyttöjen itsetunto on parantunut, kun he saavat avoimesti puhua kuukautisista ja vaikuttaa koulun asioihin.

Muutamme asenteita yhdessä nuorten kanssa

  • Edistämme Etiopiassa nuorten seksuaali- ja lisääntymisterveyttä Suomen ulkoministeriön ja lahjoittajiemme tuella 2018–2021.
  • Etiopiassa tytöt altistuvat monille haitallisille perinteille, kuten lapsiavioliitoille ja sukuelinten silpomiselle. Arviolta kahdella kolmesta eli 63 prosentilla tytöistä ja naisista sukuelimet on silvottu. 40 prosenttia tytöistä päätyy naimisiin ennen täysi-ikäisyyttä.
  • Lisäämme tietoisuutta haitallisista perinteistä ja seksuaali- ja lisääntymisterveydestä sekä vaikutamme yhteisöissä asenteiden muuttamiseksi.
  • Työskentelemme perheiden, uskonnollisten ja yhteisöjen johtajien sekä viranomaisten kanssa tyttöjen aseman parantamiseksi pysyvästi sekä vahvistamme seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluiden saatavuutta ja laatua.
  • Neljän vuoden aikana tavoitamme suoraan noin 125 000 ihmistä. Epäsuorasti työstämme hyötyy 420 000 ihmistä.

Tyttösponssi

Tytöt samalle viivalle

Edistä tyttöjen oikeuksia kuukausilahjoittajana. Tyttösponssina parannat heikoimmassa asemassa olevien tyttöjen oikeuksia ja varmistat, etteivät he jää sukupuolensa takia taka-alalle.

Kolme tyttöä Dominikaanisesta tasavallasta
Kolme tyttöä Dominikaanisesta tasavallasta