Artikkelit, 4.2.2021

Tytöt ja naiset vastustavat tyttöjen sukuelinten silpomista Egyptissä

Planin tuella egyptiläiset tytöt, kuten Nour ja Rania, jakavat kokemuksiaan ja työskentelevät silpomisen lopettamiseksi yhteisöissään.

”En koskaan unohda päivää, jona minut silvottiin”, 17-vuotias Nour* sanoo. ”En pystynyt seisomaan moneen kuukauteen.”

Nour asuu Egyptissä, jossa teini-ikäisten tyttöjen ei ole tapana keskustella esimerkiksi tyttöjen sukuelinten silpomisesta, avioliitosta tai koulutuksesta isänsä kanssa. Nour sai kuitenkin oman kokemuksensa voimalla suostuteltua isänsä siihen, ettei pikkusiskojen sukuelimiä silvottaisi.

Nour kertoi isälleen, miltä toimenpide hänestä tuntui ja miten se on vaikuttanut hänen elämäänsä.

Hänen rohkeutensa heräsi lasten oikeuksia käsittelevissä koulutustilaisuuksissa, joita Plan International on järjestänyt Nourin kotiseudulla toimivan yhdistyksen kanssa.

Nour tutustui Planin ja yhdistyksen työhön ystävänsä kautta kolme vuotta sitten. Hän kuvailee sitä elämänsä käännekohdaksi, jonka ansiosta hän sai tietoa lasten oikeuksista.

”Olin aluksi hyvin ujo. En uskaltanut kertoa mielipidettäni tai keskustella, vaikka olisin ollut oikeassa”, hän kertoo.
 

Rohkeus kieltäytyä avioliitosta

Koulutustilaisuuksissa Nour oppi luottamaan enemmän itseensä ja valintoihinsa ja tuntemaan oman kehonsa rajat, etsimään omaa tietään ja tuntemaan itsensä.

Nykyisin Nour ymmärtää paremmin eri asioita ja ongelmia, kuten varhain solmitun avioliiton riskejä. Niinpä hän suostutteli isänsä lopettamaan pikkusiskojen kurittamisen ja luopumaan ajatuksesta naittaa Nour liian nuorena.

Nour kertoo, että koska hän oli perheen vanhin tytär, kaikki odottivat hänen menevän nopeasti naimisiin tehdäkseen perheensä onnelliseksi.

”Halusin jatkaa opiskelua keskikoulun jälkeen”, hän kertoo. ”Lähipiirissäni sanottiin, ettei koulutus ole tärkeää tytöille, mutta sain isäni vakuuttuneeksi ja aion jatkaa opintojani.”

Nour haluaa yliopistoon opiskelemaan lääketiedettä tai fysioterapiaa.

“Miten minä voisin mennä naimisiin? Olen vasta lapsi, ja minun on ehdittävä elää ensin. Muut tytöt katuvat varmasti nuorella iällä solmittua avioliittoaan. Heillä ei ole niitä mahdollisuuksia, joiden puolesta minä taistelen.”
 

Myös Rania pelasti pikkusiskonsa silpomiselta

”Teimme virheen jo kerran, joten sitä ei tarvitse toistaa sisarteni kanssa”, 18-vuotias Rania* kertoo.

Egyptiläinen Rania ei olisi aiemmin osannut kuvitella esittävänsä vielä jonain päivänä kyläläisille laulua ja näytelmää, jossa kannustetaan luopumaan tyttöjen sukuelinten silpomisesta. Hän kertoo, että hän oli vielä kolme vuotta sitten hyvin ujo, eikä hän uskonut osaavansa ilmaista itseään. Hän pelkäsi niin kovasti tekevänsä virheitä, ettei hän puhunut koskaan.

Nykyisin hän levittää tärkeää tietoa tyttöjen sukuelinten silpomisen haitoista yhteisössään ja on jopa suostutellut oman äitinsä luopumaan pikkusiskojen silpomisesta.

Rania on Nourin tavoin osallistunut Planin ja paikallisen yhdistyksen lasten oikeuksia edistävään työhön. Hän on saanut toiminnassa tietoa oikeuksistaan ja rohkaista ilmaisemaan mielipiteensä.

”Saimme aluksi paljon tietoa varhain solmituista avioliitoista, ahdistelusta ja tyttöjen sukuelinten silpomisesta”, Rania kertoo.

Koulutukset opettivat silpomisen haitoista

Ranialla on seitsemän sisarta ja yksi veli. Perheen kaikista tytöistä vain kaksi nuorinta, iältään 10 ja 4 vuotta, ovat säästyneet silpomiselta, Ranian sitkeyden ansiosta. Planin ja paikallisyhdistyksen koulutuksissa Rania oppi, ettei tyttöjen sukuelinten silpominen ole tarpeellista. Hän sai tietoa silpomisen terveyshaitoista.

Ranian mukana projekti auttoi häntä myös suojautumaan fyysiseltä ja seksuaaliselta ahdistelulta ja väkivallalta.

”Nykyisin uskallan kertoa mielipiteeni ja tiedän, että minulla on oikeus koulutukseen. Pyydän opettajia selittämään, jos en ymmärrä jotakin. Aiemmin en uskaltanut edes puhua heille.”

Ranian sukuelinten silpominen tehtiin puudutuksessa. Hän ei muista kipua, mutta hän muistaa kyllä pelkonsa. Siksi hän teki selväksi, ettei hän halunnut pikkusiskojensa joutuvan kokemaan samaa.

”Äitini aikoi pakottaa heidät silvottaviksi, mutta kun sain tietoa toimenpiteen haittavaikutuksista tytöille, suostuttelin äitini luopumaan ajatuksesta. Kun olin oppinut toimenpiteen aiheuttamista terveysongelmista, sain äidin pään käännettyä”, Rania sanoo.
 

Silpomisen kannattajasta vastustajaksi

”Luulin, että se oli pakollinen tapa, joka suojelee tyttöjen kunniaa”, neljän pojan ja kolmen tyttären äiti Rokaya sanoo.

Maaseutuyhteisössä Ylä-Egyptissä asuva Rokaya on kotiäiti, joka kasvatettiin uskomaan, että tyttöjen sukuelinten silpomisen tarkoituksena on suojella tyttöjä. Nykyisin hän on silpomisen tiukka vastustaja.

Hän vierailee niiden perheiden luona, joiden tyttäret ovat vaarassa joutua silvotuiksi tai nuorena naimisiin. Hän kertoo näiden perinteiden haitallisuudesta ja kannustaa perheitä harkitsemaan vielä.

Rokaya osallistui aluksi Plan Internationalin järjestämiin tilaisuuksiin, joissa keskusteltiin muun muassa tyttöjen sukuelinten silpomisesta, varhain solmituista avioliitoista sekä muista haitallisista perinteistä.

Mielipidettä silpomisesta oli vaikea muuttaa

Rokaya tunnustaa, ettei hänen ollut helppo muuttaa mieltään silpomisesta, sillä silpomisella on hänen yhteisössään pitkät perinteet. Rokaya keskusteli ja väitteli tilaisuuksissa aiheesta muiden kanssa.

”Yritin jokaisessa tilaisuudessa löytää vakuuttavia todisteita sille, miksi perinteestä kannattaisi luopua”, Rokaya kertoo.

”Minuun teki vaikutuksen erityisesti se, että sain vastauksia kysymyksiin, joita olin pyöritellyt mielessäni jo aiemmin. Tilaisuudet selkeyttivät ajatuksiani ja lopulta päätin, että yrittäisin omalta osaltani tehdä silpomisesta lopun kylässäni.”

Omat kokemukset ovat tehneet Rokayasta naisten ja tyttöjen oikeuksien vahvan puolustajan. Hän osallistui koulutuksiin, joiden jälkeen hän alkoi tehdä kotikäyntejä oman kotiseutunsa perheiden luo.

Rokayan mukaan käynnit ovat usein menestys, sillä ihmiset kuuntelevat herkemmin oman yhteisönsä jäsentä. Häntä ei pelota ilmaista mielipidettään. Äskettäin hän puhui julkisessa tapahtumassa tarinansa, miksi ja miten hän lakkasi kannattamasta tyttöjen sukuelinten silpomista, ja kannusti muita samaan.

*Nimet on muutettu henkilöllisyyden suojaamiseksi.

Sukuelinten silpomisen vastaista päivää vietetään 6. helmikuuta. Lue lisää aiheesta täältä.

Tyttöjen päivä 11.10.2024

Konfliktit uhkaavat tyttöjen tulevaisuutta

Konfliktien keskellä elävät tytöt tarvitsevat puolustajia. Lahjoittamalla sinä voit auttaa. Osallistu Planin tyttöjen päivän kampanjaan ja tue tyttöjä keskellä konflikteja.

Lahjoita tytöille
Kolme ghanalaista nuorta hymyilee kädet toistensa harteilla.

Tytöt samalle viivalle

Tyttösponssi-lahjoittajana olet Planin kuukausilahjoittaja ja tyttöjen liittolainen. Tuellasi edistät tyttöjen koulutusta sekä torjut lapsiavioliittoja, liian varhaisia raskauksia ja tyttöjen sukuelinten silpomista.

Tule mukaan
Planin vapaaehtoisia ja työntekijöitä seisoo portailla siniset nauhat kaulassaan.

Vaikuta vapaaehtoisena

Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.

Ryhdy vapaaehtoiseksi