Artikkelit, 20.9.2019

Tytöille oikeus päättää kehostaan ja tulevaisuudestaan – ulkoministeriön tukema työmme tuottaa tulosta

Seksuaali- ja lisääntymisoikeuksia edistävä ohjelmamme on tavoittanut ensimmäisenä vuonna jo 46 500 nuorta. Kitkemme haitallisia perinteitä, kuten lapsiavioliittoja ja silpomista.

Parannamme nuorten tyttöjen elämää ulkoministeriön rahoituksella ”My Body. My Future” -ohjelmalla. Toteutamme ohjelmaa vuosina 2018–2021 Etiopiassa, Mosambikissa, Ugandassa, Laosissa ja Myanmarissa. Tavoitteena on vahvistaa etenkin seksuaali- ja lisääntymisterveyteen liittyviä oikeuksia.

– Ohjelman tarkoituksena on puuttua naisten ja tyttöjen oikeuksia rajoittavien yhteiskunnan rakenteiden juurisyihin, kertoo Plan International Suomen ohjelmapäällikkö Minna Kuivalainen.

Teema on melko uusi monissa maissa, joten aluksi olemme keskittyneet etenkin henkilökunnan ja paikallisviranomaisten kouluttamiseen. Ohjelman ensimmäisenä vuonna Plan tavoitti noin 46 500 nuorta.

LAPSIAVIOLIITOT JA SILPOMINEN HISTORIAAN

Olemme työskennelleet Etiopiassa ja Ugandassa erityisesti lapsiavioliittojen vähentämiseksi. Olemme kouluttaneet nuoria vertaisryhmissä ja jakaneet yhteisöille tietoa lasten oikeuksista, tasa-arvosta ja lapsiavioliittojen haitallisuudesta. Traditionaaliset ja uskonnolliset johtajat ovat ottaneet näkyvän roolin lapsiavioliittojen vähentämiseksi. He ovat puhuneet aiheesta omissa tilaisuuksissaan.

– Ugandassa traditionaalisten ja uskonnollisten johtajien mukaanotto on toiminut todella hyvin. Heidän sanoillaan on suuri painoarvo asenteiden muuttamisessa, Kuivalainen sanoo.

Etiopiassa olemme tehneet työtä myös tyttöjen sukuelinten silpomisen lopettamiseksi. Lisäksi olemme parantaneet kouluissa kuukautishygieniaa järjestämällä tiloja, joissa nuoret voivat vaihtaa siteitä ja peseytyä. Nuoret ovat myös oppineet valmistamaan kestositeitä.

Laosissa olemme kehittäneet nuorille suunnattua koulutusmateriaalipakettia tasa-arvosta sekä seksuaali- ja lisääntymisterveydestä.

– Nuoret ovat olleet erityisen tyytyväisiä siihen, että heidän mielenkiinnon kohteitaan on kuunneltu materiaalin tuottamisessa, Minna Kuivalainen kertoo.

ASENNEMUUTOS VAATII PITKÄJÄNTEISTÄ TYÖTÄ

Seksuaali- ja lisääntymisterveyteen liittyy yhä monia tabuja. Jopa lainsäädäntö voi rajoittaa aiheesta puhumista.

– Joissain maissa seksuaalikasvatusmateriaali on kielletty kouluissa, kun taas toisaalla Plan tukee nimenomaan virallisen materiaalin jalkauttamista kouluihin, Kuivalainen selittää.

– Kulttuurieroista johtuen joka maassa aihetta lähestytään hieman eri tavoin. Tarkoitus on, että pikku hiljaa nuorten ja heidän vanhempiensa kanssa voidaan puhua myös vaikeammiksi koetuista teemoista avoimesti.

Asenteet eivät muutu yhteen tapahtumaan osallistumisen jälkeen. Työ vaatii luottamuksen asteittaista rakentamista ja pitkäaikaista asennekasvatusta. Plan on otettu hyvin vastaan hankkeiden kohderyhmien parissa.

– Koska Plan on toimintamaissamme tunnettu ja luotettu järjestö, mahdollisuudet toimia vaikeidenkin asioiden parissa ovat hyvät, Kuivalainen arvioi.

Vaikka puhumme paljon tyttöjen oikeuksista, teemme työtä myös poikien ja miesten parissa.

– Onnistunut tasa-arvotyö vaatii kaikkien osallistumista ja yhteistä ymmärrystä siitä, että tasa-arvoinen yhteiskunta on kaikkien etu, Minna Kuivalainen sanoo.

Neljä nuorta naista ringissä yhdessä, alakulmasta kuvattuna.

Se aika kuukaudesta

Tytöillä on oikeus käydä koulua ja elää täyttä elämää, myös kuukautisten aikana. On aika rakentaa kaikille tasa-arvoinen maailma. Oletko mukana?

Tule mukaan
Ukrainalainen tyttö istuu sängyllä halaten nalleja.

Auta Ukrainan lapsia

Vuodessa lasten elämä Ukrainassa on järkkynyt perustuksiaan myöten, eikä tuholle näy loppua. Tavallinen arki on muuttunut hädäksi. Lahjoittamalla sinä autat.

Lahjoita hätäapuun
Planin vapaaehtoisia ja työntekijöitä seisoo portailla siniset nauhat kaulassaan.

Vaikuta vapaaehtoisena

Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.

Ryhdy vapaaehtoiseksi