Artikkelit, 2.1.2022

”Tulevaisuus on valoisa, kunhan saamme jatkaa opintojamme”

Tyttö seisoo talon edustalla.

Malilainen Sitan, 16, haaveilee yliopisto-opinnoista ja omasta urasta. Kun koulut suljettiin koronapandemian vuoksi, hän oli vähällä joutua naimisiin.

Lapsiavioliitot ovat hyvin yleisiä Sitanin kotiseudulla Mandessa, joka kattaa suurimman osan Malin itäosasta.

”Minulla on ystäviä, jotka menivät naimisiin viime vuonna. Yksi heistä pakotettiin avioliittoon. Hän joutui keskeyttämään koulunkäynnin ja tuli raskaaksi. Raskaus oli hyvin vaikea, ja hänet vietiin synnyttämään kaupunkiin. Sekä äiti että vauva selvisivät, mutta on surullista, että hän ei ole enää koulussa. Hän oli hyvä oppilas”, Sitan kertoo.

Kun kuulimme, että Sitan ja toinen tyttö hänen yhteisössään olivat joutumassa naimisiin, järjestimme välittömästi tiedotustilaisuuden yhteisön vanhemmille. Yhdessä paikallisten viranomaisten kanssa järjestetyssä tilaisuudessa kannustimme vanhempia pitämään tyttärensä koulussa. Kerroimme perheille muun muassa tyttöjen koulutuksen tärkeydestä ja lapsiavioliittojen seurauksista.

Äiti haluaa lastensa kouluttautuvan

Sitan haluaa jatkaa opintojaan, jotta hän voisi tulevaisuudessa elättää perheensä. ”Sanoin äidilleni, etten halua naimisiin tämän miehen kanssa”, Sitan kertoo.

Sitanin äiti Adama ei halunnut tyttärensä koulutien keskeytyvän. ”En itse ole käynyt päivääkään koulua ja kadun sitä katkerasti. Haluan kaikkien lasteni opiskelevan, erityisesti tyttärieni. Sitan on ensimmäinen tyttäreni ja pärjää hyvin koulussa. Kun kuulin, että sukumme halusi hänen menevän koulun sijasta naimisiin, vastustin sitä.”

Adama tietää kaiken lapsiavioliiton seurauksista, koska hän itse joutui naimisiin liian varhain. ”Ensimmäiset vuodet avioliitossa olivat vaikeita. En halua, että tyttäreni joutuvat kokemaan saman.”

Sitan on juuri läpäissyt lukion pääsykokeen ja on iloinen, että voi jatkaa koulua. Hän aikoo jatkaa opintojaan yliopistoon asti.

”Mielestäni tulevaisuus on valoisa, kunhan me tytöt saamme jatkaa opintojamme. Haluan valmistua ja luoda oman uran, jotta voin elättää perheeni. Naimisiin meneminen saa odottaa”, Sitan toteaa.

NÄIN ESTÄMME LAPSIAVIOLIITTOJA YHDESSÄ TUKIJOIDEMME KANSSA

  • Autamme perumaan jo sovittuja lapsiavioliittoja ja estämme uusien solmimisen.
  • Tuemme lapsena avioon joutuneita tyttöjä ja nuoria naisia saamaan koulutuksen ja toimeentulon.
  • Tarjoamme tietoa lasten oikeuksista kouluissa, yhteisöissä ja valtiotasolla.
  • Tuotamme tietoa lapsiavioliittojen vaikutuksista tyttöjen elämään.
  • Vaikutamme poliittisiin päättäjiin, jotta lapsiavioliitot kielletään lailla ja lain toteutumista valvotaan.

Tyttösponssina edistät tyttöjen koulutusta ja autat torjumaan lapsiavioliittoja. Tule tyttösponssiksi tästä.

Tyttösponssi

Tytöt samalle viivalle

Edistä tyttöjen oikeuksia kuukausilahjoittajana. Tyttösponssi-lahjoittajana parannat heikoimmassa asemassa olevien tyttöjen oikeuksia ja varmistat, etteivät he jää sukupuolensa takia taka-alalle.

Kolme tyttöä Dominikaanisesta tasavallasta
Kolme tyttöä Dominikaanisesta tasavallasta
Sohvalla istuu kolme aikuista ja yksi lapsi.
Artikkelit, 2.9.2026

Turvallinen paikka oppia voi muuttaa lapsen tulevaisuuden Libanonissa

Konflikti on vaikeuttanut lasten koulunkäyntiä ja pääsyä palveluihin Libanonissa. Suomen ulkoministeriön tuella paransimme haavoittuvassa asemassa…
Äkillinen tulva pyyhkäisi Nepalin pohjoisen raja-alueen yli sen jälkeen, kun tiettävästi maanjäristyksen laukaisema jää- ja kivivyöry aiheutti äkillisen vedenpinnan nousun Lhende-joessa Nepalin ja Kiinan rajalla ja kuljetti suuria määriä vettä, mutaa ja irtoainesta alavirtaan Bhote Koshi- ja Trishuli-jokijärjestelmiin.
Mediatiedotteet, 28.8.2026

Plan avasi keräyksen Nepalin tulvien uhreille – lapset jääneet eristyksiin 

Plan International Suomi on avannut keräyksen Nepalin tuhoisista tulvista kärsivien lasten ja perheiden auttamiseksi. Tulvat ovat tuhonneet koteja, teitä ja siltoja sekä eristäneet kokonaisia yhteisöjä.
Kuvan keskellä on nainen, joka tekee kasvomaalausta lapselle.
Artikkelit, 24.8.2026

”Jokaisen tilaston takana on ihminen” – Gazan auttajat kantavat myös omaa suruaan

Sotaa ei voi jättää työpaikan ulkopuolelle. Gazassa humanitaarista työtä tekevät ovat menettäneet omia läheisiään, joutuneet…