Artikkelit, 12.4.2022

Tablettitietokoneet auttavat ukrainalaisia ​​lapsia jatkamaan opintojaan

Lapset opiskelevat luokassa tablettitietokoneiden avulla.

Kuluneen kuukauden aikana jo yli neljä miljoonaa ihmistä on paennut Ukrainasta. Heistä kaksi miljoonaa on lapsia. Sota on katkaissut lasten koulunkäynnin, ja on tärkeää, että lapset pääsevät jatkamaan oppimista mahdollisimman pian.  

Työskentelemme Romaniassa paikallisten kumppanijärjestöjemme kanssa varmistaaksemme, että ukrainalaisilla lapsilla ja nuorilla on pääsy turvalliseen ja laadukkaaseen koulutukseen. 

Koulunkäynti on tärkeää, sillä se tukee sekä lasten omaa että heidän perheidensä hyvinvointia. Vastaamme lasten koulutustarpeisiin perustamalla väliaikaisia oppimistiloja ja tukemalla ukrainalaisten lasten mahdollisuuksia osallistua opetukseen romanialaisissa kouluissa. 

Teknologiasta tukea koulunkäyntiin 

Huhtikuun alussa jaoimme 40 tablettitietokonetta pakolaiskeskuksessa sijaitsevaan väliaikaiseen oppimistilaan. Pakolaiskeskuksessa asuu tällä hetkellä noin 30 ukrainalaista lasta äiteineen. He odottavat pysyvämmän asunnon löytämistä. Sillä välin lapset voivat jatkaa oppimista tablettien avulla.

”Olen kiitollinen, sillä nyt alakouluikäinen tyttäreni voi jatkaa koulunkäyntiä verkossa. Lisäksi päiväkoti-ikäisille tarkoitetut sovellukset auttavat minua tekemään erilaisia opetusharjoituksia poikani kanssa”, kertoo pakolaiskeskuksessa asuva ukrainalainen äiti.

Laitteissa on Ukrainan viranomaisten kehittämiä sovelluksia, joiden avulla lapset voivat jatkaa opetussuunnitelman mukaista opiskelua. Tableteissa on myös sovelluksia, jotka edistävät lasten sekä heidän opettajiensa hyvinvointia ja auttavat oppimaan romanian kieltä.

”Kotona Ukrainassa opiskelen yliopistossa. Tämän tabletin ansiosta pystyn jatkamaan opintojani ja pitämään yhteyttä luokkatovereihini”, kertoo pakolaissuojassa majoittuva ukrainalainen nuori.

Toimitimme tabletteja myös bukarestilaiseen kouluun perustettuun väliaikaiseen oppimistilaan, jossa 227 ukrainalaista lasta ja heidän opettajansa jatkavat opiskelua Ukrainan opetussuunnitelman mukaisesti.

”Ukrainassa opetan koulussamme tietotekniikkaa alakoululaisille. Näillä tableteilla voin vihdoin jatkaa oppilaideni opettamista ja auttaa heitä pääsemään kiinni arkeen”, sanoo ukrainalainen opettaja, joka työskentelee nyt väliaikaisessa oppimistilassa.

Koulunkäynti tuo turvaa

Tuemme lasten koulutusta kriisien keskellä, sillä koulunkäynti

  • on lasten perusoikeus
  • tarjoaa turvallisia rutiineja lapsille kuormittavassa tilanteessa
  • tukee myös vanhempien jaksamista
  • mahdollistaa opetuksen lisäksi lapsille myös ruokailun ja terveydenhoitoa
  • vähentää tyttöjen riskiä joutua seksuaalisen hyväksikäytön tai ihmiskaupan uhriksi.

Tuemme Ukrainasta paenneita lapsia ja heidän perheitään Romaniassa, Puolassa ja Moldovassa. Hätäapulahjoitusten avulla autamme lapsia jatkamaan koulunkäyntiä, vahvistamme lastensuojelua ja tarjoamme psykososiaalista tukea.

Osallistu hätäapukeräykseen >

Kolme koulutyttöä seisoo ja katsoo kameraan, heillä on sylissään koulukirjoja.

Tytöt samalle viivalle

Jokaisella on oikeus käydä koulua, päättää itse kehostaan ja elää turvassa. Ryhdy Tyttösponssi-kuukausilahjoittajaksi ja tule rakentamaan tasa-arvoista tulevaisuutta.

Liity tukijaksi
Gazan siviilejä on suojeltava.

Hätäapua lapsille

Lahjoittamalla Planin hätäapurahastoon sinä olet mukana viemässä apua sinne, missä tarve on suurin. Hätäapulahjoittajien avulla voimme auttaa nopeasti kriiseissä ja katastrofeissa, esimerkiksi Ukrainassa ja Gazassa

Lahjoita hätäapuun
Planin vapaaehtoisia ja työntekijöitä seisoo portailla siniset nauhat kaulassaan.

Vaikuta vapaaehtoisena

Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.

Ryhdy vapaaehtoiseksi
Nuori yrittäjä Faith seisoo ystäviensä vieressä ja nauraa.
Artikkelit, 9.6.2026

”Suurin saavutukseni on ollut naisten työllistäminen”

Nairobilainen Faith, 24, on perustanut ompelimon, joka valmistaa tekstiilijätteestä vaatteita ja kestokuukautissuojia. Työ luo slummissa asuville naisille toimeentuloa ja turvaa.
Myanmarilainen Ying vauvansa kanssa.
Artikkelit, 2.6.2026

Syrjäseudulta näkyväksi – yhteisöjen vapaaehtoiset nuorten tukena

Myanmarin syrjäseuduilla nuorten mahdollisuus terveydenhoitoon, tietoon ja tukeen ei ole itsestäänselvyys. Paikalliset vapaaehtoiset tavoittavat nuoret…
Plan International
Lausunnot, 29.5.2026

Lausunto valtakunnallisten nuorisoalan järjestöjen yleisavustusten oikeasuhtaisuustarkastelusta

Lausunnonantajan lausunto  Oikeasuhtaisuustarkastelun toteutustavat  1. Porrastusmalli, eli miten avustusmääräraha jaetaan järjestöjen kesken  Kunkin järjestön vuosien 2024–2026…