“Poikani tietävät, että on sota”

Itä-Ukrainasta paennut Lydia, 25, lepää lastensa kanssa hetken Lvivin rautatieaseman pakolaiskeskuksessa lähellä Puolan rajaa. Täältä matka jatkuu, mutta perhe ei vielä tiedä tulevasta.

Ennen Ukrainan sodan alkua Lydia, 25, asui puolisonsa ja poikiensa Igorin, 4, ja Zhenyan, 7, kanssa Petrovskessa, itäisessä Ukrainassa. Kaupunki sijaitsee Luhanskin alueella, jossa separatistit ovat hallinneet vuodesta 2014 asti. Lydia ansaitsi ennen sotaa elantonsa leipomalla ja myymällä kakkuja.

Nyt kahden pojan äiti on yksi niistä miljoonista ukrainalaisista, jotka ovat joutuneet pakenemaan sotaa.

”Viimeiset viikot kotona olivat pelottavia. Kuulimme koko ajan ilmahälytyksiä, ja lapsemme olivat todella peloissaan”, Lydia kertoo.

Kun räjähdykset osuivat perheen kodin lähelle, Lydia teki sydäntäsärkevän päätöksen paeta lasten kanssa. Perheen isä jäi Itä-Ukrainaan, sillä lain mukaan 18–60-vuotiaat ukrainalaismiehet eivät voi poistua maasta.

Tukea traumaattisiin kokemuksiin

Tapaamme Lydian Lvivin rautatieasemalla. Hän on juuri matkustanut poikiensa kanssa junalla yli 1 200 kilometriä Länsi-Ukrainaan. Lviv sijaitsee 70 kilometrin päässä Puolan rajalta, ja siitä on tullut tärkeä kauttakulkupaikka ukrainalaisille naisille ja lapsille.

Lydialla ja pojilla on mukanaan kaksi matkalaukkua, joissa on vaatteita, leluja, ruokaa ja lääkkeitä. Perhe lepää muiden naisten ja lasten kanssa odotustilassa, joka on muutettu pakolaiskeskukseksi. Sadat vapaaehtoiset auttavat täällä joka viikko, ja myös Plan tukee keskuksen toimintaa. Täällä perheet saavat ruokaa ja juotavaa ja heillä on mahdollisuus levätä. Keskuksessa voi saada myös lääkärin tai psykologin apua, sillä monella pakolaisella on traumaattisia kokemuksia.

Perheet saavat myös neuvoja matkan jatkamiseen. Joka päivä noin 5 000–7 000 ihmistä saapuu keskukseen, ja suurin osa viipyy vain päivän tai pari. Saapuvien pakolaisten määrä on vähentynyt, sillä sodan alussa jopa 30 000 pakolaista saapui tänne päivittäin. Tällä hetkellä keskukseen saapuu runsaasti pakolaisia, jotka ovat todistaneet järkyttäviä tapahtumia ja saaneet henkisiä traumoja. Joka päivä noin 200 ihmistä ohjataan saamaan psokososiaalista tukea.

”En halua kertoa lapsille liikaa”

Lydia haaveilee pääsevänsä poikiensa kanssa Bulgariaan ystäviensä luo, mutta hänellä ei ole tarpeeksi rahaa matkaan. Lydialle on tarjottu myös autokyytiä Bulgariaan, mutta hän ei ole tarttunut tilaisuuteen. Hän ei uskalla luottaa vieraiden ihmisten tarjoamaan apuun. Naisille ja lapsille on järjestetty ilmainen evakuointijuna Lvivistä Puolaan, joten Lydian ainoa vaihtoehto on jatkaa poikiensa kanssa matkaa sinne.

Igor ja Zhenya leikkivät odotustilassa. Kysymme Lydialta, ymmärtävätkö pojat, miksi he ovat joutuneet lähtemään kotoaan.

”He tietävät, että on sota, mutta en kerro heille muuta. Monia sukulaisia jäi kotiseudullemme. Mieheni ja äitini ovat yhä Luhanskissa, Itä-Ukrainassa. En halua kertoa pojilleni liikaa, jotta he eivät joutuisi olemaan huolissaan”, Lydia sanoo.