Artikkelit, 30.11.2022

Plan ja Partio yhteistyöhön

Olemme aloittaneet Partion kanssa yhteistyön, jonka tavoitteena on tukea globaalikasvatusta ja tarjota lapsille ja nuorille taitoja muuttaa maailmaa.

Plan International Suomi ja Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry ovat aloittaneet nelivuotisen yhteistyön, jonka aikana Planin teemat näkyvät laajasti Partion toiminnassa ja tapahtumissa. Yhteistyö jatkuu kesään 2025 asti.

”Partiolla on vaikuttavaa ja laaja-alaista toimintaa nuorten kanssa. Olemme iloisia, että pääsemme yhteistyössä kehittämään Partion globaalikasvatusta ja opettamaan nuorille taitoja toimia kestävän kehityksen, sukupuolten tasa-arvon ja globaalin oikeudenmukaisuuden puolesta. Maailmaa mullistavien globaalien kysymysten ratkaisemiseen tarvitaan meitä kaikkia”, Planin vapaaehtoistoiminnan ja kansalaisyhteiskunnan asiantuntija Maiju Tuomainen sanoo.

Globaalikasvatus tärkeässä roolissa

Yhteistyössä hyödynnetään Planin kattavaa kasvatusmateriaalia ja Partion olemassa olevia tapahtumia. Ensimmäisen vuoden aikana Plan näkyy muun muassa 15–17-vuotiaiden nuorten valtakunnallisessa tapahtumassa, jonne odotetaan noin 2 000 osallistujaa. 

”Partion ja Planin yhteistyö on meille erityisen tärkeä kumppanuus. Sen tavoitteena on tarjota lapsille ja nuorille taitoja muuttaa maailmaa. Partiossa lapsia ja nuoria ohjaavat vapaaehtoiset toimijat, ja Plan pystyy tarjoamaan etenkin ryhmänjohtajille arvokasta koulutusta ja osaamista”, sanoo Sonja Uschanov, joka on Partiokasvatuksesta vastaava hallituksen jäsen Suomen Partiolaisissa.

Yhteistyön tavoitteena on tukea Partion globaalikasvatustavoitteiden toteutumista ja tavoittaa uusia nuoria Planin teemoilla. Partiolaiset saavat tietoa sukupuolten tasa-arvosta, lapsen oikeuksista, globaalista oikeudenmukaisuudesta sekä ilmastoratkaisuista ja kestävästä kehityksestä.

”Yhteistyö antaa Partiolle asiantuntijuutta globaalikasvatusteemojen käsittelyyn. Globaalikasvatuksen rooli on tärkeä maailmassa, erityisesti nyt kriisien keskellä. On kaikkien meidän yhteinen asia pitää huolta nuorten hyvinvoinnista”, Sonja sanoo.

Tyttöjen päivää vietetään taas 11.10. Tyttöjen päivänä juhlimme tyttöjen potentiaalia ja vaadimme parannuksia tyttöjen asemaan. Tänä vuonna tyttöjen päivän teemamme on tytöt ja urheilu.

Kannustetaan yhdessä tyttöjä

Tyttöjen päivän teemamme on tytöt ja urheilu! Tytöillä on oikeus urheilla vapaina syrjinnästä. Rakennetaan yhdessä maailma, jossa kaikki tytöt voivat tavoitella unelmiaan.

Tule mukaan
Ukrainalainen tyttö istuu sängyllä halaten nalleja.

Auta Ukrainan lapsia

Lasten elämä Ukrainassa on järkkynyt perustuksiaan myöten, eikä tuholle näy loppua. Tavallinen arki on muuttunut hädäksi. Lahjoittamalla sinä autat.

Lahjoita hätäapuun
Planin vapaaehtoisia ja työntekijöitä seisoo portailla siniset nauhat kaulassaan.

Vaikuta vapaaehtoisena

Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.

Ryhdy vapaaehtoiseksi