Nepalin tulvien jälkeen tarvitaan muutakin kuin hätäapua

Vakavan trauman kokeneet lapset tarvitsevat hätäavun lisäksi kiireellistä psykososiaalista tukea ja koulunkäynnin jatkumista mahdollisimman pian, kirjoittaa Planin humanitaarisen työn johtaja Unni Krishnan Nepalin tulva-alueilta.

Viikko sen jälkeen, kun tuhoisat äkkitulvat repivät yhteisöjä hajalle Nepalissa, olen ehtinyt nähdä toivoa, epätoivoa ja poikkeuksellista sitkeyttä.

Bidurissa, Nuwakotin alueella, etsintä- ja pelastushelikopterit lentävät yllämme herkeämättä. Maithilin kasarmilla aidan takana odottavat perheet seuraavat niiden laskeutumista hiljaa. Jokainen helikopteri voi tuoda uutisia kadonneesta läheisestä tai jatkaa piinaavan raskasta odotusta.

Yli 11 000 ihmistä on pelastettu sen jälkeen, kun Bhote Koshi -joki tulvi yli äyräidensä 26. elokuuta. Yli tuhat ihmistä on kuollut ja noin 5 000 on edelleen kateissa. Arviolta 1,6 miljoonaa ihmistä on kärsinyt tulvien seurauksista.

Lasten pelko on käsinkosketeltava

Olin Nepalissa myös vuonna 2015 tuhoisan Gorkhan maanjäristyksen aikaan. Silloin tuntui kuin tuhat moukaria olisi iskenyt samanaikaisesti eri puolilla maata. Nyt äkkitulvat tuntuvat samojen moukarien iskuilta uudelleen mutta paljon rajatummalla alueella.

Pohjoisen rajaseudun maisema on muuttunut nopeasti. Koteja, kouluja, teitä ja siltoja on huuhtoutunut pois. Paikat, joissa lasten laulu ja nauru kaikuivat aiemmin, ovat nyt hiljaisia. Kokonaisia yhteisöjä katosi hetkessä.

Vierailin Bidurissa avustuskeskuksessa, johon 56 lasta oli majoittunut perheidensä ja vapaaehtoisten kanssa. Osa oli menettänyt vanhempansa, osa odotti edelleen tietoa läheisistään.

Lasten pelkoa oli mahdoton olla huomaamatta. He olivat nähneet tulvan voiman, jota he eivät voineet ymmärtää eivätkä vastustaa. Nyt jokainen veden kohina ja synkkenevä taivas herättää saman kysymyksen: voiko tulva tulla uudelleen?

Vaikka vesi on alkanut vetäytyä, tuhannet perheet odottavat edelleen tietoa läheisistään, turvallista yösijaa ja mahdollisuutta rakentaa arki uudelleen.

Katastrofit eivät kohtele kaikkia samalla tavalla

Kun kaikki on menetetty, avun on vastattava ihmisten todellisia tarpeita.

Bidurin avustuskeskuksessa vapaaehtoiset kertoivat lapsista, jotka saapuivat paikalle mukanaan vain yllään olevat vaatteensa. He olivat menettäneet kotinsa, koululaukkunsa, kirjansa ja lelunsa. Perheet yrittivät samaan aikaan ratkaista kaikkein perustavimpia kysymyksiä: mistä saada ruokaa, puhdasta vettä ja turvallinen paikka lapsille.

Humanitaarisen avun lähtökohtana ei pitäisi olla se, mitä meillä on tarjota, vaan se, mitä ihmiset tarvitsevat. Tämä on tärkeää.

Katastrofit eivät kohtele kaikkia samalla tavalla. Köyhyys, ikä, sukupuoli ja vammaisuus vaikuttavat siihen, kuka kärsii eniten ja kenen on vaikeinta toipua.

Tulva-alueilla tarvitaan nyt puhdasta vettä, sanitaatiota ja perustarvikkeita. Tytöt ja naiset tarvitsevat hygieniapakkauksia voidakseen huolehtia kuukautisterveydestään.

Humanitaarisissa kriiseissä ja katastrofeissa tytöt ja naiset ovat alttiita väkivallalle ja hyväksikäytölle, kun he menettävät kotinsa ja yhteisöjä suojaavat rakenteet murtuvat. Tiedämme tämän pitkästä kokemuksestamme, vaikka Nepalin tulva-alueilla tällaisista tapauksista ei ole raportoitu.

Psykologisen ensiavun tarjoamista ei voi lykätä

Tulvista selvinneet lapset tarvitsevat turvallisia tiloja sekä psykososiaalista tukea. Psykologisen ensiavun tarjoamista ei voi lykätä. Monille lapsille henkiset seuraukset voivat kestää pidempään kuin näkyvät tuhot.

Lapset tarvitsevat kiireellisesti turvallisia ja lapsiystävällisiä tiloja sekä väliaikaisia oppimistiloja. Ne tarjoavat lapsille mahdollisuuden leikkiä, olla yhdessä ja käsitellä kokemaansa. Samalla ne auttavat lapsia tuntemaan itsensä jälleen lapsiksi.

Myös koulunkäynnin jatkuminen mahdollisimman pian on tärkeää. Koulu tarjoaa oppimisen lisäksi turvallisuutta, rutiineja ja toivoa tulevasta.

Nepal tarvitsee pitkäjänteistä tukea. Samalla on muistettava, että paikalliset yhteisöt ja vapaaehtoiset ovat ensimmäisiä auttajia ja keskeisiä kumppaneita toipumisessa. Heitä on tuettava kumppaneina, ei pelkästään avun vastaanottajina.

Tulvat ovat muistutus varautumisen tärkeydestä. Ilmastoriskien kasvaessa varhaiset varoitusjärjestelmät ja ennakoiva toiminta pelastavat ihmishenkiä. Eräs opettaja siirsi varoituksen saatuaan yli tuhat lasta turvaan viime hetkellä.

Humanitaarinen apu perustuu keskeisiin periaatteisiin. Puolueettomuuden periaate edellyttää, että apua annetaan tarpeen perusteella. Ihmisarvo vaatii kuitenkin enemmän: ihmisillä on oltava mahdollisuus vaikuttaa omaa elämäänsä koskeviin päätöksiin. Tämä koskee myös lapsia.

Ihmisarvo ei ole avustustyön lopputulos. Sen on oltava kaiken avun lähtökohta.

Yhteinen ihmisyys näkyy teoissa

Paluu Nepaliin on muistuttanut minua siitä, kuinka vahva yhteisöllisyys maassa on. Vapaaehtoiset, viranomaiset, järjestöt ja paikalliset yhteisöt ovat työskennelleet rinta rinnan pelastaakseen ihmisiä ja auttaakseen perheitä eteenpäin.

Nepalissa koululaiset ovat keränneet ja lahjoittaneet varoja hätäapua varten. Tuhansien kilometrien päässä Lontoossa kuusivuotias tyttö järjesti oman varainkeruutapahtumansa ja keräsi yli 230 puntaa vain vuorokaudessa.

Nämä lapset muistuttavat meitä siitä, ettei auttamiselle ole ikärajaa eikä välimatkaa.

Katastrofin keskellä myötätunto on kuin happea. Se auttaa ihmisiä jaksamaan silloin, kun lähes kaikki muu on mennyt. Se kertoo sekä menetyksen keskellä eläville että auttajille, etteivät he ole yksin.

Ehkä juuri tämän katastrofit meille opettavat. Rajoista, kielistä ja eroavaisuuksista huolimatta meitä yhdistävät samat toiveet: turvallisuus, ihmisarvo, läheisten suojeleminen ja mahdollisuus aloittaa uudelleen.

Juuri siksi yhteinen ihmisyys kantaa kriisin keskellä eteenpäin.