Artikkelit, 17.4.2019

”Kummien apu oikeasti näkyy ja kuuluu”

44-vuotias Johanna Uuranto vieraili alkuvuodesta kummilapsensa Jharnan luona Bankessa, Nepalissa. Nyt hän suunnittelee jo toista kummivierailuaan. 

Nurmijärveläinen Johanna Uuranto on ollut Plan-kummi jo viiden vuoden ajan. Erilaiset kehitysyhteistyöstä ja kehittyvistä maista kertovat dokumentit olivat herättäneet Johannan kiinnostuksen aihetta kohtaan, ja kummiksi hänet sai lopulta lähtemään Planin Ilta lapselle -ohjelma, jossa näytettiin materiaalia Plan-kummien vierailuista kummilapsiensa luo.

–  Minulle oli ihan kummiuden alusta asti selvää, että lähden jossain vaiheessa kummivierailulle, Johanna kertoo.

– Olen aina ollut kiinnostunut Aasian maista, joten kun kummilapsen maan sai itse valita, halusin kummilapsen juuri sieltä suunnalta. Valitsin myös nimenomaan tytön kummilapseksi siksi, että tytöillä on huonompi asema poikiin verrattuna, hän jatkaa. 

Johannan kummilapsi on 15-vuotias Jharna, joka asuu Banken alueella Nepalissa. Jharnan äiti kuoli tämän ollessa vain 5-vuotias, ja uusiin naimisiin mennyt isäkin muutti toiselle paikkakunnalle. Tällä hetkellä Jharnasta ja tämän veljestä huolta pitävät Jharnan täti ja setä. 

Odotettu matka

Kummivierailun suunnittelu alkoi jo noin kolme kuukautta ennen varsinaista matkaa, kun Johanna otti yhteyttä Planin toimistoon Suomessa ja kysyi, sopisiko hänen vierailla Jharnan luona. 

– Sieltä tuli nopeasti vastaus, että vierailu on mahdollista, jonka jälkeen täytimme tarvittavat ilmoittautumiskaavakkeet ja pääsimme suunnittelemaan, miten kauan missäkin paikassa Nepalissa olisimme ja missä majoittuisimme, Johanna kertoo.

– Planiltä saamamme ilmoittautumispaketti sisälsi paljon hyödyllistä tietoa monista Nepalin sisäisistä kohteista. Oli hyödyllistä lukea tietoa myös muista kuin Banken kohteista, hän jatkaa.

Kun varmistus kummivierailun toteutumisesta tuli noin kuusi viikkoa ennen matkaa, Johanna ja hänen miehensä Samuli alkoivat odottaa tulevaa matkaa innostunein mielin. Johanna kertoo, että matkaa oli suunniteltu ja odotettu jo kauan.

– Tämä matka oli meille ihan tosi iso juttu, hän sanoo.

 

Ujous haihtui nopeasti

Kun Johanna ja Samuli saapuivat Nepaliin, he ottivat yhteyttä Planin Nepalin yhteyshenkilöön, joka avusti heitä kummivierailuun liittyvissä käytännön asioissa. Itse kummivierailu tapahtui Jharnan kotikylän koulussa, joka oli vierailupäivänä kiinni vapaapäivän takia. 

– Paikalla oli silti paljon lapsia, koulun opettaja, rehtori, Planin työntekijöitä, kylän vanhin sekä paljon muita ihmisiä. He olivat odottaneet tapaamista kovasti ja olivat todella kiinnostuneita meistä, Johanna kertoo.

Lapset olivat aluksi hieman ujoja uusille vieraille, mutta yhteisen tekemisen myötä jännitys karisi nopeasti.

– Eräs poika kysyi meiltä, että kuinka monta kuukautta meidän matka Nepaliin oli kestänyt, ja meidän piti selittää, ettei se nyt ihan niin kauaa ollut kestänyt, Johanna nauraa.

– Veimme mukanamme kouluun ison maailmankartan, josta näytimme lapsille Suomen ja Nepalin, sekä sen, mitä kautta olimme Nepaliin tulleet. Lapset tuumasivat, että välissä on ainakin seitsemän merta! Näytimme lapsille myös Suomesta kertovaa kuvakirjaa, joka kiinnosti heitä kovasti ja he kyselivät siitä paljon kysymyksiä, hän jatkaa.

 

Lämminhenkinen tapaaminen

Johannan kummilapsi, 15-vuotias Jharna oli jo oppinut koulussa englantia ja osasi siksi keskustella vieraiden kanssa yksinkertaisilla lauseilla. Muuten tulkkaamisessa auttoivat Plan Nepalin paikalla olleet työntekijät.

– Kummivierailu kesti kokonaisuudessaan muutaman tunnin, ja se oli selvästi molemmin puolin odotettu ja oikein lämminhenkinen tapaaminen, Johanna kertoo. 

– Nepalissa oli tietysti paljon kaikkea nähtävää, ja kävimmekin monessa paikassa Katmandussa ja muuallakin kahden viikon matkamme aikana, mutta kyllä kummivierailu oli meidän pääsyy matkaan ja sen selkeä kohokohta, hän jatkaa. 

Kummivierailun jälkeen Johanna ja Samuli tutustuivat Planin paikallistoimistoon Nepalgunjissa. Siellä toimiston työntekijät esittelivät vieraille toimistoa sekä Planin työtä ja hankkeita Nepalissa. 

– Vierailun jälkeen kävimme vielä syömässä toimiston henkilökunnan kanssa. He vastasivat oikein kattavasti kaikkiin kysymyksiimme, Johanna toteaa.

Kummien apu tärkeää

Johanna kertoo kummiuden muuttuneen vierailun myötä entistä konkreettisemmaksi asiaksi.

– Ennen vierailua kummius oli sellaista, että ehkä joskus kirjoitin hänelle jonkun pienen kirjeen tai kortin, mutta vierailun jälkeen kummilapsi tuli meille paljon läheisemmäksi, Johanna sanoo.

–  Kummivierailulla näimme myös, miten tärkeää Jharnalle ja hänen perheelleen on, että hän on kummilapsi. Näimme konkreettisesti niitä tuloksia, mistä voi lukea Planin vuosiraporteista, lehdistä ja Facebookista, hän jatkaa.

Johannaa ilahdutti erityisesti se, että tyttöjen oikeudet on otettu Planin työssä niin hyvin huomioon. Esimerkiksi koulussa tytöille ja pojille oli rakennettu omat vessat. Vieraille esiteltiin myös nuorten naisten työpaja, jossa he voivat opetella tekemään erilaisia rottinkitöitä. Näin köyhistä oloista tuleville naisille tarjotaan mahdollisuus kehittää itseään ja opetella ammatti. 

– Kummivierailun jälkeen saimme kummilapseltamme kiitoskirjeen, jossa hän kertoi haluavansa kiittää kaikesta tuesta, mitä hän saa, ja että hänen perheelleen on todella tärkeää, että Jharna saa joka vuosi Plan Nepalilta paketteja, missä on esimerkiksi koulu- ja hygieniatarvikkeita. Kummien apu oikeasti näkyy ja kuuluu, Johanna kertoo.

– Hän kirjoitti myös, että hänen tätinsä, setänsä ja me ollaan ainoat ihmiset, jotka oikeasti välittävät hänestä, hän toteaa.

Suunnitelmissa toinenkin kummivierailu

Tällä hetkellä Johannalla on toinenkin kummilapsi, 15-vuotias intialainen Sarfa. Johannan suunnitelmissa on jo kummivierailu Sarfan luokse ensi vuoden helmikuussa. 

Johanna haluaa kannustaa myös muita kummeja käymään vierailulla kummilapsiensa luona, jos siihen vain on mahdollisuus.

– Kyllä kummivierailu on yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista, mitä vaan voi olla. Jos on kummina kiinnostunut kummilapsesta, niin ehdottomasti suosittelisin lähtemään vierailulle. Siitä saa aivan erilaisen näkökulman koko asiaan, Johanna toteaa.

Tyttöjen päivä 11.10.2024

Konfliktit uhkaavat tyttöjen tulevaisuutta

Konfliktien keskellä elävät tytöt tarvitsevat puolustajia. Lahjoittamalla sinä voit auttaa. Osallistu Planin tyttöjen päivän kampanjaan ja tue tyttöjä keskellä konflikteja.

Lahjoita tytöille
Kolme ghanalaista nuorta hymyilee kädet toistensa harteilla.

Tytöt samalle viivalle

Tyttösponssi-lahjoittajana olet Planin kuukausilahjoittaja ja tyttöjen liittolainen. Tuellasi edistät tyttöjen koulutusta sekä torjut lapsiavioliittoja, liian varhaisia raskauksia ja tyttöjen sukuelinten silpomista.

Tule mukaan
Planin vapaaehtoisia ja työntekijöitä seisoo portailla siniset nauhat kaulassaan.

Vaikuta vapaaehtoisena

Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.

Ryhdy vapaaehtoiseksi