Artikkelit, 2.8.2021

Koulunkäynti jatkuu oppimiskioskissa

Oppimiskioskimme on auttanut lapsia jatkamaan koulunkäyntiään Filippiineillä, kun kouluja on suljettu koronapandemian takia.

“Useimmat kylämme koululaiset käyvät pelloilla auttamassa vanhempiaan töissä. Koska vanhemmat ovat kiireisiä pellolla, heillä ei ole aikaa auttaa lapsiaan koulunkäynnissä”, kertoo filippiiniläinen Ten-Ten. Hän toimii paikallisen nuortenvaltuuston puheenjohtajana Länsi-Samarissa.

Koronapandemia on hankaloittanut entisestään lasten koulunkäyntiä Filippiineillä. Monilla lapsilla ei ole käytössään tietokonetta, internetyhteyttä, puhelinta tai edes sähkövaloa etäopiskelua varten. Monet lapset myös huolehtivat sisaruksistaan ja ottavat vastuun kotitöistä. Tämä johtaa siihen, että useat lapset kadottavat mielenkiintonsa koulunkäyntiin.

Ten-Ten halusi auttaa yhteisönsä lapsia jatkamaan koulunkäyntiään koronapandemiasta huolimatta.

VAPAAEHTOISET AUTTAVAT OPISKELUSSA

Ten-Ten alkoi selvittää, miten voisi auttaa yhteisönsä lapsia jatkamaan koulunkäyntiään. Yhteistyössä Planin, opettajien, nuorten ja yhteisön kanssa perustettiin oppimiskioski, joka toimii pandemian ajaksi suljetussa päiväkodissa. Oppimiskioski on osa The RAISE Above -hankettamme.

“Oppimiskioski kannustaa lapsia ja nuoria suorittamaan loppuun opintonsa. Vanhemmat ovat olleet kiinnostuneita hankkeesta. He toivovat, että lapset saavat koulutusmahdollisuuksia, joita heillä itsellään ei ole ollut nuorena”, Ten-Ten sanoo.

Vapaaehtoiset auttavat lapsia koulunkäynnissä turvallisessa tilassa. Myös vanhemmat opiskelijat ovat antaneet lapsille opetusta. Yhteisön jäsenet ovat perustaneet komitean, jonka jäsenet huolehtivat opetustilan siisteydestä. Tilaan otetaan kerrallaan vain rajattu määrä koululaisia koronapandemian takia.

Filippiineillä suurella osalla koululaisista on heikko lukutaito, mikä hankaloittaa kaikkien kouluaineiden opiskelua. Oppimiskioskissa kaiken ikäiset ihmiset voivat käydä harjoittelemassa lukemista.

“Tavoitteemme on tuoda koulutus kaikkien saataville pandemiasta huolimatta”, Ten-Ten sanoo.

Kolme tyttöä Dominikaanisesta tasavallasta

Tule tyttöjen puolelle

Tyttösponssina olet tyttöjen liittolainen ja tasa-arvon puolustaja. Kuukausilahjoituksellasi varmistat, että tytöt eivät jää sukupuolensa takia taka-alalle.

Tule mukaan
Ukrainalainen tyttö istuu sängyllä halaten nalleja.

Auta Ukrainan lapsia

Lasten elämä Ukrainassa on järkkynyt perustuksiaan myöten, eikä tuholle näy loppua. Tavallinen arki on muuttunut hädäksi. Lahjoittamalla sinä autat.

Lahjoita hätäapuun
Planin vapaaehtoisia ja työntekijöitä seisoo portailla siniset nauhat kaulassaan.

Vaikuta vapaaehtoisena

Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.

Ryhdy vapaaehtoiseksi
Kuusi Planin #GirlsTakeover-nuorta poseeraa sillalla aurinkoisessa säässä.

Nuoret valtaavat johtajien paikat Planin #GirlsTakeover-tempauksessa

Tänä vuonna Suomessa nuoret astuvat urheiluministerin, Tampereen pormestarin, Iltalehden päätoimittajan sekä SOK:n, Finnairin ja Palloliiton johtajien paikoille.
Alek, 30, pakolaisleirillä.
Artikkelit, 7.9.2023

Sudanin konflikti särki Alekin unelmat

Sudanin konfliktia pakenevien ihmisten ahdinko kasvaa päivä päivältä. Alek, 30, pakeni viiden lapsensa kanssa Etelä-Sudaniin.
Kambodzalaiset lapset kiipeilevät liukumäessä.
Artikkelit, 5.9.2023

Testamentti voi muuttaa maailmaa

Yhä useampi tukijamme kaipaa neuvoja testamentin laadinnassa ja testamenttilahjoittamista koskevissa kysymyksissä. Lailli-verkkopalvelun avulla testamentin voi laatia turvallisesti ja maksutta.