Alla näet hakuasi vastaavat sisällöt. Mikäli et löytänyt etsimääsi, tutustu usein kysyttyihin kysymyksiin tai ota yhteyttä.
Artikkelit, 5.4.2023
Koulu antaa lapsille turvaa konfliktin keskellä
Mosambikin Cabo Delgadossa kuudetta vuotta jatkuva konflikti on ajanut ainakin 976 000 ihmistä kodeistaan. Ulkoministeriön ja lahjoittajiemme tuella autamme lapsia jatkamaan koulunkäyntiä uudella paikkakunnalla.
”Konflikti on lapsille vaikea asia. Kun näen lapsia, jotka ovat kotoisin pohjoisen konfliktialueilta, näen kärsimystä ja pelkoa, ” kertoo Mapupulossa sijaitsevan alakoulun opettaja Somar Juma.
Juma on itsekin kotoisin pohjoisempana olevasta Muidumbesta, jonka taistelut suistivat raiteiltaan vuonna 2017. Mapupulossa ja muualla turvallisemmilla alueilla lapset ovat hiljalleen yrittäneet päästä uuden elämän alkuun. Viime kesänä konflikti kuitenkin kärjistyi uudelleen.
”Taistelut levisivät etelämmäksi alueille, joita oli aiemmin pidetty turvallisina maan sisäisille pakolaisille. Ihmiset olivat jo alkaneet rakentaa elämäänsä uudelleen, mutta he joutuivat taas tien päälle”, kertoo Mosambikin Planin humanitaarisen työn päällikkö José Mangue.
Koulut ja koululaiset kärsijöinä
Konflikti on koetellut rajusti koko opetussektoria. Koulurakennuksia on tuhoutunut sekä taisteluissa että pitkän tyhjillään olon vuoksi. Suuri osa kouluista on rakennettu usein paikallisesti saatavilla olevista materiaaleista, kuten savesta, jotka vaativat jatkuvaa kunnossapitoa.
”Monet kouluista ovat olleet konfliktin vuoksi tyhjinä kolme, neljä tai viisi vuotta. Ne eivät kestä sellaista. Nyt kunnostamme ja rakennamme väliaikaisia luokkatiloja. Rakennamme ne vahvemmista materiaaleista, jotka kestävät käyttöä paremmin”, kertoo José Mangue kertoo.
Yhdessä Suomen ulkoministeriön kanssa tuemme lasten kouluunpaluuta ja jaamme koulutarvikkeita Montepuezin alueella. Humanitaarinen työmme alueella alkoi vuonna 2020. Nykyinen hätäapukoulutushanke toimii neljässä koulussa Mapupulossa, Miratessa, Namanhumbirissa ja Nairotossa.
”Plan on tukenut lapsia paljon. Olemme saaneet reppuja, vihkoja, kyniä ja esimerkiksi pelejä välitunteja varten”, opettaja Somar Juma kertoo.
Koulut tarvitsevat lisää tukea
Lisäksi koulutamme opettajia lapsikeskeisestä pedagogiikasta ja sukupuolisensitiivisestä opetuksesta. Olemme kouluttaneet jo yhteensä 50 opettajaa siitä, miten kriisin keskellä eläviä lapsia voi opetuksessa tukea. Työskentelemme myös koulukomiteoiden kanssa, jotta ne voisivat osaltaan tukea laadukasta ja inklusiivista koulutusta kaikille, myös vamman kanssa eläville lapsille.
Lisäavun tarve on suuri, koska lapsia on niin paljon.
”Yksi opettaja opettaa kolmesta neljään luokkaa, ja opettajat joutuvat opettamaan eri luokkia ykkösluokkalaisista kolmosluokkalaisiin. Tarvitsemme lisää tukea”, kertoo Miratessa sijaitsevan koulun opettaja Cidália.
Kriisit uhkaavat etenkin tyttöjen ja nuorten naisten turvallisuutta ja lisäävät varhaisia avioliittoja ja teiniraskauksia. Kun perinteiset yhteisön ja perheen tarjoamat suojaverkot murenevat, tytöt ja naiset ovat alttiita sukupuoleen perustuvalle väkivallalle ja hyväksikäytölle. Koulut tarjoavat lapsille suojaa, minkä vuoksi koulunkäynnin jatkuminen myös kriiseissä on tärkeää.
Yhdessä ulkoministeriön kanssa tuemme myös lasten koulukerhoja ja tarjoamme lapsille psykososiaalista tukea. Monet lapset ovat traumatisoituneita ja tarvitsevat tukea vaikeiden asioiden käsittelyyn. Myös vanhemmat voivat saada tukea kuormittavaan elämäntilanteeseen.
Suurin osa pakolaisista asuu paikallisissa yhteisöissä sukulaisten tai tuttujen luona. Vaikka pakolaiset on otettu pääosin hyvin vastaan, pakolaisten suuri määrä on myös tulehduttanut paikallisten ja tulijoiden välejä.
”Aluksi apu meni vain pakolaisille, vaikka myös paikallisilla yhteisöillä oli suuria vaikeuksia tulla toimeen. He kokivat tulevansa syrjityksi. Nyt tuemme myös paikallisia lapsia pääsemään kouluun ja perheiden toimeentuloa. Se on lisännyt harmoniaa yhteisöjen välillä”, José Mangue kertoo.
Konfliktit uhkaavat tyttöjen tulevaisuutta
Konfliktien keskellä elävät tytöt tarvitsevat puolustajia. Lahjoittamalla sinä voit auttaa. Osallistu Planin tyttöjen päivän kampanjaan ja tue tyttöjä keskellä konflikteja.
Lahjoita tytöilleTytöt samalle viivalle
Tyttösponssi-lahjoittajana olet Planin kuukausilahjoittaja ja tyttöjen liittolainen. Tuellasi edistät tyttöjen koulutusta sekä torjut lapsiavioliittoja, liian varhaisia raskauksia ja tyttöjen sukuelinten silpomista.
Tule mukaanVaikuta vapaaehtoisena
Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.
Ryhdy vapaaehtoiseksi