Artikkelit, 2.12.2020

Koronapandemia koettelee vammaisia lapsia – järjestämme koulutusta ja lisäämme tietoa

Koronarajoitukset ovat vaikeuttaneet jo ennestään haavoittuvassa asemassa olevien vammaisten lasten asemaa. Tuemme vammaisia lapsia ja heidän perheitään jakamalla tietoa koronaviruksesta ja siltä suojautumisesta. 

Sisarukset Fatouma, 18, ja Koumba, 16, ovat kuuroja. He ovat vanhimmat kuudesta lapsesta ja asuvat perheensä kanssa Togon pääkaupungissa Loméssa. 

Koronapandemian alusta asti he ovat olleet huolissaan ympärillään tapahtuvista muutoksista. He eivät ymmärrä niitä, sillä kukaan ei ole selittänyt niitä heille. 

– Asiat muuttuvat, ja kuurot ihmiset jätetään jälkeen. Olemme nähneet kaikenlaista televisiossa: ihmisten nenät valuvat, toiset pesevät käsiään… Paljon tapahtuu, mutta mistä oikein on kyse? Fatouma ihmettelee. 
 

Vammaiset lapset käyvät koulua muita lapsia harvemmin

Koronapandemia ja sen vuoksi asetetut rajoitustoimet ovat vaikuttaneet suuresti vammaisten ihmisten elämään. He olivat haavoittuvassa asemassa jo ennen pandemiaa, ja koronaviruksen ehkäisyä koskevassa tiedotuksessa ja terveyspalveluissa vammaisia henkilöitä ei usein huomioida. 

Lisäksi vammaisten pääsy perusterveyden ja pelastustoimen palveluihin on heikentynyt enemmän kuin muilla heihin kohdistuvan syrjinnän takia. 

– Vammaiset lapset kävivät koulua muita lapsia harvemmin jo ennen pandemiaa. Matalan ja keskitulon maissa vain noin puolet vammaisista lapsista pääsee kouluun, vammaisista tytöistä vieläkin harvempi, kertoo inkluusion asiantuntijamme Hanneleena Pölkki

– Pandemia on entisestään lisännyt vammaisten lasten vaaraa jäädä koulun ulkopuolelle, sillä etäopetus tavoittaa harvoin vammaisia oppijoita. 
 

Pandemia rajoittaa tiedon saantia

Fatouman ja Koumban isä on myyntimies ja äiti valmistaa mattoja. Sisarusten ja vanhempien välinen kommunikaatio on rajallista, sillä vanhemmat eivät osaa viittomakieltä.

Koska koulut, yliopistot ja oppimiskeskukset ovat kiinni koronaviruksen vuoksi, tytöt eivät pääse käsiksi tavanomaisiin tietolähteisiinsä. Fatouma käy kuuroille lapsille tarkoitettua koulua ja Koumba paikallista lukiota.

Molempien on kuitenkin vaikea päästä kouluun. Fatouman koulu on kaukana, eivätkä hänen vanhempansa pysty aina maksamaan matkalippua kouluun. Siksi hän joutuu jättämään koulun usein väliin. Koumban koulu taas ei tue kuulolaitteen käyttämistä, joten hän ei ymmärrä oppitunteja ja yrittää pärjätä kopioimalla muiden tyttöjen läksyt vihosta. 

Tytöt ovat joutuneet turvautumaan muiden seuraamiseen myös korona-aikaan. He käyttävät kasvomaskeja, koska muutkin käyttävät niitä, mutta eivät täysin ymmärrä, miksi niitä pitää käyttää. 
 

Vaarana koulun keskeytyminen lopullisesti 

Kun koulusta joutuu syystä tai toisesta jäämään pois, sinne paluu on vaikeaa. Tämä on todellisuutta erityisesti vammaisille ja muille haavoittuville ryhmille, kuten tytöille. Aiemmat kriisit ovat kokemuksemme mukaan osoittaneet, että moni koulusta pudonnut jää pysyvästi koulun ulkopuolelle. 

– Vammaiset tytöt ja naiset ovat muita tyttöjä ja naisia suuremmassa vaarassa joutua sukupuolittuneen väkivallan uhriksi. Ulkona liikkumisen rajoitukset ja kotitalouksiin kohdistuvien paineiden kasvu ovat lisänneet lähisuhdeväkivaltaa kaikkialla maailmassa. Tilannetta pahentaa se, että väkivallan uhreille tarkoitetut tukitoimet harvoin tavoittavat vammaisia henkilöitä, Hannaleena Pölkki sanoo. 
 

Tuemme vammaisten lasten koulutusta ja tiedon saantia

Jotta voimme tukea haavoittuvassa asemassa olevia lapsia, järjestämme esimerkiksi Togossa inklusiivista koulutusta virallisen koulutuksen ulkopuolella oleville lapsille. Tarjoamme lasten vanhemmille innovatiivisia ja vaihtoehtoisia materiaaleja ja tekniikoita, joiden avulla he voivat tukea lapsen oppimista myös kotona.

Jaamme vammaisille nuorille, erityisesti tytöille, tietoa koronaviruksesta ja taudilta suojautumisesta sekä riskeistä, joita pitkittyneet ulkonaliikkumiskiellot voivat aiheuttaa kodeissa.

Mosambikissa tuemme Suomen ulkoministeriön avulla erityisesti vammaisia ihmisiä tarjoamalla heille ja heidän perheilleen helposti saavutettavaa tiedotusmateriaalia ja tartunnalta suojautumiseen tarkoitettuja hygieniapaketteja.

– Teemme tiivistä yhteistyötä paikallisten vammaisjärjestöjen kanssa, jotka tekevät kaikkialla aktiivista ja todella tärkeää työtä ehkäistäkseen pandemian vaikutuksia vammaisiin henkilöihin, Pölkki sanoo.

Tyttöjen päivä 11.10.2024

Konfliktit uhkaavat tyttöjen tulevaisuutta

Konfliktien keskellä elävät tytöt tarvitsevat puolustajia. Lahjoittamalla sinä voit auttaa. Osallistu Planin tyttöjen päivän kampanjaan ja tue tyttöjä keskellä konflikteja.

Lahjoita tytöille
Kolme ghanalaista nuorta hymyilee kädet toistensa harteilla.

Tytöt samalle viivalle

Tyttösponssi-lahjoittajana olet Planin kuukausilahjoittaja ja tyttöjen liittolainen. Tuellasi edistät tyttöjen koulutusta sekä torjut lapsiavioliittoja, liian varhaisia raskauksia ja tyttöjen sukuelinten silpomista.

Tule mukaan
Planin vapaaehtoisia ja työntekijöitä seisoo portailla siniset nauhat kaulassaan.

Vaikuta vapaaehtoisena

Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.

Ryhdy vapaaehtoiseksi