Alla näet hakuasi vastaavat sisällöt. Mikäli et löytänyt etsimääsi, tutustu usein kysyttyihin kysymyksiin tai ota yhteyttä.

Alla näet hakuasi vastaavat sisällöt. Mikäli et löytänyt etsimääsi, tutustu usein kysyttyihin kysymyksiin tai ota yhteyttä.
Sudanissa on käynnissä maailman pahin humanitaarinen katastrofi, mutta liian harva tietää siitä riittävästi.
Sudanin konflikti alkoi 15.4. 2023, ja maan sekasortoinen tilanne on kestänyt jo kaksi vuotta. Loppua kriisille ja lasten kärsimyksille ei näy, ja kehitysavun leikkaukset pahentavat tilannetta. Listasimme asioita, joita kaikkien tulisi tietää Sudanin kriisistä.
Huhtikuussa 2023 puhjenneesta Sudanin konfliktista on tullut maailman nopeimmin kasvava pakolaiskriisi ja maailman suurin nälkäkriisi. Lähes kaksi kolmasosaa Sudanin väestöstä, yli 30 miljoonaa ihmistä, tarvitsee humanitaarista apua vuonna 2025. Heistä 16 miljoonaa on lapsia.
Nälänhätä leviää Sudanissa yhä uusille aluille. Neljä miljoonaa lasta ja yli miljoona raskaana olevaa ja imettävää naista on akuutisti aliravittuja. YK:n raportin mukaan 25 miljoonan sudanilaisen ruuansaanti muuttuu toukokuuhun mennessä epävarmaksi.
18-vuotias Mehad pakeni pääkaupungista Khartumista, kun konflikti alkoi. Hän muutti ensin Sinnarin kaupunkiin, mutta joutui pakemaan uudelleen, kun taistelut levisivät sinne. Nyt hän asuu pakolaisleirillä Kassalassa. Hän pelkää tulevaisuutensa puolesta, sillä pakolaisleirissä järjestetään vain vähän koulua ja vain muutamista oppiaineista.
Konflikti on vaikuttanut suhteettoman suuresti lapsiin ja naisiin. Naisten ja tyttöjen sieppaukset, raiskaukset, pakkoavioliitot ja seksuaalinen vankeus ovat lisääntyneet jyrkästi ja hälyttävästi. Taisteluissa on tapettu ja haavoitettu myös lapsia.
Unicef raportoi maaliskuussa 2025, että jo vuoden ikäisiä lapsia ja pikkulapsia on käytetty seksuaalisesti hyväksi. Raportissa todettiin, että vuoden 2024 alusta lähtien raiskauksen kohteeksi joutuneita lapsia oli ainakin 221, joista 147 oli tyttöjä ja 16 alle 5-vuotiaita.
Sukupuoleen perustuvan väkivallan uhan alla olevien ihmisten määrä on kolminkertaistunut konfliktin alkamisen jälkeen, ja se koskee nyt yli 12 miljoonaa ihmistä. Selviytyneiden psykososiaalisen tuen tarve on valtava.
12,6 miljoonaa sudanilaista on joutunut jättämään kotinsa taistelujen vuoksi. Heistä 8,6 miljoonaa on maan rajojen sisäpuolella, ja 3,7 miljoonaa on paennut muihin maihin, ennen kaikkea naapurimaihin. Sudanissa on enemmän kotinsa menettäneitä lapsia kuin missään muualla maailmassa.
Sekä Sudanissa että naapurivaltioissa taisteluja paossa olevat ihmiset tarvitsevat kipeästi apua. Heitä uhkaavat ahtaissa oloissa nälänhätä ja taudit. Ruokaa ja puhdasta vettä on niukasti saatavilla.
Weam, 16, on muuttanut perheensä kanssa useita kertoja konfliktin alkamisen jälkeen. Liikkuminen on raskasta ja vaarallista. Nyt hän on maansisäisille pakolaisille tarkoitetussa leirissä Kassalassa. “Kun saavuimme Kassalaan, elämäni muuttui perinpohjaisesti. Se ei palaa ennalleen enää koskaan. Jouduin aloittamaan koulun uudestaan. Leirillä koulua on kolme kertaa viikossa tytöille ja kolme kertaa viikossa pojille”, Weam kertoo.
Konflikti on halvaannuttanut Sudanin koulutusjärjestelmän, ja 17 miljoonaa maan 19 miljoonasta kouluikäistä lapsesta ei voi käydä koulua. Kouluja on jouduttu muuttamaan maan sisäisten pakolaisten kokoontumispaikoiksi eri puolilla maata. Vain 20 prosenttia kouluista on avattu uudelleen konfliktin alkamisen jälkeen.
Malariatapaukset lisääntyvät sadekauden päättyessä, ja rokotteilla ehkäistävissä olevat taudit, kuten tuhkarokko, vihurirokko ja hinkuyskä leviävät.
Elokuussa 2024 maassa puhkesi koleraepidemia, ja marraskuuhun mennessä 44 000 ihmistä oli sairastunut koleraan. Heistä 1200 on kuollut.
Myös sairaalat ja keskeinen infrastruktuuri ovat hyökkästen kohteina.
Sudanin kriisi on sekä aliraportoitu että alirahoitettu kriisi.
YK:n mukaan sudanilaisten auttamiseksi tarvittaisiin 4,2 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Ympäri maailmaa toteutettavat kehitysavun leikkaukset pahentavat erityisesti lasten ja raskaana olevien naisten hätää entisestään. Ilman välitöntä ja esteetöntä humanitaarisen avun saantia nälänhätä uhkaa pahentua vuonna 2025 erityisesti naisten ja lasten osalta. Myös Sudanin talous- ja sosiaalipalvelut ovat lähellä romahdusta.
19-vuotiaan Mohiran isä kuoli pian sen jälkeen, kun perhe oli joutunut pakenemaan taisteluita El Fasherista Dar El Salamiin. Elättääkseen perheensä Mohiran äiti alkoi myydä lupiineja ja papuja. Tilanne kuitenkin paheni, ja perhe menetti kaikki tulonlähteensä.
”Kuukauden kuluttua aseelliset ryhmät hyökkäsivät myös Dar El Salamiin, joten muutimme syrjäiselle alueelle noin 9 tunnin kävelymatkan päähän. Kävely oli raskasta, varsinkin kun ruoka ja vesi loppuivat kesken.”
Humanitaarisen avun toimittaminen joillekin aluille on haastavaa väkivallan uhan vuoksi.
Darfurissa humanitaaristen järjestöjen on erittäin vaikea päästä toimittamaan kipeästi kaivattua apua. Kahdessa pakolaisleirissä ja Darfurin pääkaupungissa El Fasherissa tapettiin 11. huhtikuuta yli sata siviiliä, mukaan lukien 20 lasta, ja yhdeksän sudanilaista avustustyöntekijää. Joukoittain siviilejä, myös naisia ja lapsia, on tiettävästi paennut El Fasherista, ja monet ihmiset ovat suunnanneet Zamzamin leirille. Siellä heitä ei kuitenkaan voida auttaa, sillä Maailman elintarvikeohjelma (WFP) ja muut avustusjärjestöt, myös Plan International, ovat joutuneet vetäytymään leiriltä sen heikon turvallisuustilanteen vuoksi. Plan international palaa Zamzamiin heti, kun olot leirillä muuttuvat työtekijöille turvallisiksi.
39-vuotias Asma (nimi muutettu) pakeni viiden lapsensa kanssa Khartumista. Hän haki turvaa koulusta, joka oli muutettu maansisäisten pakolaisten suojaksi. Etsiessään ruokaa lapsilleen kaksi miestä hyökkäsi hänen kimppuunsa ja raiskasi hänet. Hyökkäys traumatisoi Asman ja aiheutti hänelle vaikeuksia pidätellä virtsaa, mikä sai hänet eristäytymään muista. Asma pääsi lopulta toiselle leirille, jossa on saanut tukea Planilta. ”Hoito on sujunut toistaiseksi hyvin ja voin jo paremmin”, Asma kertoo.
Plan on työskennellyt Sudanissa yli 45 vuotta. Olemme tukeneet yhteensä 1,2 miljoonaa ihmistä konfliktin alkamisen jälkeen. Avun tarve on valtava.
Lapset ja heidän perheensä ovat menettäneet kaiken. Jaamme pakenemaan joutuneille perheille välttämättömiä tarvikkeita, kuten ruokaa, puhdasta vettä, keittiötarvikkeita, vesikanistereita, peittoja ja saippuaa sekä kuukautistarvikkeita. Autamme kotinsa menettäneitä perheitä saamaan suojaa.
Koulutus on elinehto lapsille ja heidän tulevaisuudelleen. Se antaa lapsille tärkeitä rutiineja ja tukee heidän mielenterveyttään. Plan International Sudan tukee parhaillaan 300 000 kriisin keskellä elävän lapsen koulunkäyntiä Pohjois-Darfurissa, Pohjois-Kordofanissa ja Etelä-Kordofanissa.
Lisäksi tuemme toimeentuloa, jotta nuoret naiset ja tytöt eivät joudu turvautumaan haitallisiin selviytymiskeinoihin saadakseen ruokaa.
Fasilitaattori Nasra Abdalla auttaa lapsia lukemaan satukirjaa.
“Meillä on turvallisessa tilassamme värityskirjoja ja vihkoja lapsille. Nämä aktiviteetit auttavat lapsia arvostamaan omia kykyjään, erityisesti piirtämistä ja maalaamista. Olemme huomanneet, että monilla heistä on taitoja, joita he eivät ole päässeet hyödyntämään, koska heillä ei ole mitään.”
Konflikteissa lapset, erityisesti tytöt, ovat alttiita hyväksikäytölle ja väkivallalle. Vahvistamme Sudanissa lastensuojelupalveluja, ehkäisemme sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa ja ihmiskauppaa sekä edistämme mielenterveyden ja psykososiaalisen tuen saatavuutta.
Darfurissa tunnistamme ja rekisteröimme yksin saapuneita tai jääneitä lapsia ja ohjaamme heidät avun ja psykososiaalisen tuen piiriin.
Leikki, nauru, oppiminen ja turvallisuuden tunne ovat elintärkeitä lasten hyvinvoinnille. Siksi perustamme turvallisia tiloja, joissa lapset voivat leikkiä turvallisesti ikätovereidensa ja luotettavien aikuisten kanssa ja joissa he saavat tarvitsemaansa tukea.