Artikkelit, 13.7.2023

Jalkapallosta vauhtia tasa-arvon edistämiseen

Malilainen Bernadette seisoo jalkapallokentällä pallo käsissään.

Malilainen Bernadette sai jo lapsena kuulla, ettei jalkapallo sovi tytöille. Myöhemmin hän teki jalkapallosta itselleen ammatin ja toivoo nyt, että kaikkia jalkapallosta kiinnostuneita kannustettaisiin lajin pariin. 

Kun viimeinen vihellys soi, peli on päättynyt 2-0 ja Tigresses-joukkue juhlii voittoa. Tätä jalkapallojoukkuetta valmentaa 23-vuotias Bernadette, joka on aina rakastanut jalkapalloa – perheensä vastustuksesta huolimatta.  

”Minulle on aina sanottu, että jalkapallo on miesten laji, mutta vastasin sanomalla, että kuka tahansa voi pelata sitä”, hän kertoo. 

Bernadette vietti lapsuutensa sotilasleireillä isänsä palvellessa sotilaana Malissa. Suurin osa Bernadetten ystävistä oli poikia.  

”Lapsuuteni leikin pääasiassa poikien kanssa. Aluksi pelasimme marmorikuulilla, sitten aloimme pelata jalkapalloa. Äitini ei oikein pitänyt siitä, koska minulla ei ollut enää aikaa tehdä kotitöitä”, Bernadette kuvailee. 

Itseluottamusta ja elämäntaitoja nuorille 

Monissa maissa jalkapalloon liittyy paljon stereotypioita, jotka rajoittavat tyttöjen harrastamista. Planin Kick It -projekti edistää jalkapallon avulla seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia sekä sukupuolten tasa-arvoa Malissa. 

Projektiin osallistunutta Bernadettea pyydettiin taitojensa ansiosta mukaan valmentamaan nuorempia tyttöjä.  

”Planin avulla sain koulutusta muun muassa seksuaali- ja lisääntymisterveydestä ja -oikeuksista sekä koulutustilaisuuksien järjestämisestä.” 

Kick It -projekti tukee Bernadetten kotiseudulla kahdeksaa tyttö- ja naisjoukkuetta ja järjestää säännöllisesti pelaajille edunvalvontatilaisuuksia. Lisäksi tytöt saavat hygieniapakkauksia ja he osallistuvat koulutuksiin, joissa lisätään tietoisuutta tasa-arvosta. 

”Projekti on vaikuttanut tyttöjen lisäksi myös laajemmin yhteisöissä. Vanhemmat ja koulun virkailijat ovat kiinnostuneita projektista ja ovat osallistuneet kokouksiin”, projektikoordinaattori Birama Samaké kertoo. 

Myös Bernadetten mielestä projektin vaikutukset ovat selkeät. 

”Olemme oppineet monia asioita, mutta ennen kaikkea olemme kehittäneet tärkeitä elämäntaitoja. Harjoittelun jälkeen tytöt menevät kotiin opiskelemaan, koska he tietävät, että koulutus on erittäin tärkeää heidän tulevaisuutensa kannalta. Varmistamme, että he pärjäävät hyvin koulussa.” 

Projektin tavoitteena on paitsi tukea tyttöjen harrastamista myös korostaa tyttöjen ja naisten oikeuksien merkitystä heidän perheissään ja yhteisöissään, jotta tyttöjen itseluottamus, itsetunto, hyvinvointi ja elämäntaidot lisääntyvät. Bernadette toivoo, että projekti jatkuisi pitkään, jotta yhä useammat tytöt pääsisivät hyötymään siitä. 

”Jalkapallo on opettavainen laji. Sen ympärillä on kuitenkin monia stereotypioita, jotka estävät edelleen tyttöjä harrastamasta sitä. Kaikkia lajista kiinnostuneita tulisi rohkaista ja kannustaa. Anna siis tyttäresi ja sisaresi pelata jalkapalloa”, Bernadette sanoo. 

Urheilu on tyttöjen oikeus

Tyttöjen kohtaama syrjintä näkyy myös urheilumaailmassa. Tytöillä on edelleen poikia heikommat mahdollisuudet harrastaa urheilua, koska ahtaat sosiaaliset normit rajoittavat tyttöjen elämää. Monessa kulttuurissa fyysisiä lajeja ei pidetä tytöille sopivina. Sukupuolittunut häirintä ja hyväksikäyttö ovat urheilun globaaleja ongelmia.

Plan edistää tyttöjen oikeuksia ympäri maailmaa. Tuemme myös tyttöjen urheilua, koska urheiluharrastus auttaa tyttöjä tavoittelemaan unelmiaan ja muuttamaan maailmaa.

Tyttösponssina sinä olet mukana tukemassa tasa-arvotyötämme.

Tule tyttösponssiksi alk. 10 €/kk >

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeemme tilaajana kuulet ensimmäisten joukossa tasa-arvotyöstämme ja muista ajankohtaisista tyttöjen oikeuksiin liittyvistä uutisista.

Tue tasa-arvoa kuukausilahjoittajana

Tule tyttöjen ja tasa-arvon puolelle.

Tyttösponssi-kuukausilahjoittajana olet tyttöjen liittolainen ja tasa-arvon puolustaja. Ryhtymällä tyttösponssiksi edistät tyttöjen koulutusta sekä autat torjumaan lapsiavioliittoja, liian varhaisia raskauksia ja tyttöjen sukuelinten silpomista

Tyttöjen päivä 11.10.2024

Konfliktit uhkaavat tyttöjen tulevaisuutta

Konfliktien keskellä elävät tytöt tarvitsevat puolustajia. Lahjoittamalla sinä voit auttaa. Osallistu Planin tyttöjen päivän kampanjaan ja tue tyttöjä keskellä konflikteja.

Lahjoita tytöille
Kolme ghanalaista nuorta hymyilee kädet toistensa harteilla.

Tytöt samalle viivalle

Tyttösponssi-lahjoittajana olet Planin kuukausilahjoittaja ja tyttöjen liittolainen. Tuellasi edistät tyttöjen koulutusta sekä torjut lapsiavioliittoja, liian varhaisia raskauksia ja tyttöjen sukuelinten silpomista.

Tule mukaan
Planin vapaaehtoisia ja työntekijöitä seisoo portailla siniset nauhat kaulassaan.

Vaikuta vapaaehtoisena

Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.

Ryhdy vapaaehtoiseksi