Artikkelit, 6.11.2023

Hae lastenhallitukseen vuodelle 2024 NYT!

Planin lastenhallitus hakee uusia jäseniä vuodelle 2024. Mikäli olet kiinnostunut yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja olet syntynyt vuosina 2007–2012, olet lämpimästi tervetullut hakemaan mukaan Planin lastenhallitukseen. Ainoa taito, jota tarvitset, on kiinnostus vaikuttamiseen. Uudet jäsenet aloittavat tammikuussa 2024.

Lastenhallituksessa pääset osana huippua nuorten ryhmää edistämään lapsen oikeuksien toteutumista sekä Suomessa että maailmalla. Tärkeimmät teemat meille ovat lasten ja tyttöjen oikeudet. Näitä olemme pyrkineet edistämään toiminnallamme muun muassa järjestämällä tapahtumia, vaikuttamalla päättäjiin sekä lisäämällä tietoisuutta tärkeistä teemoista, esimerkiksi somekampanjoilla. Lastenhallituksessa opit uutta, saat uusia ystäviä ja mahtavia kokemuksia. 

Kokoustamme lastenhallituksen kanssa noin kerran kuukaudessa.

Haemme lastenhallitukseen 2007-2012 syntyneitä nuoria. Toivomme hakijoita erilaisista taustoista, kuten eri ikäisiä, eri sukupuolia olevia, vammaisia ihmisiä sekä eri kieli-, kulttuuri- ja muihin väestöryhmiin kuuluvia henkilöitä. Arvostamme Planilla monimuotoisuutta ja teemme töitä yhdenvertaisuuden eteen. Käytössämme on turvallisemman tilan periaatteet ja käytäntöihimme voit tutustua täällä: Yhdenvertaisuus toiminnassamme – Plan

Meille on tärkeää, että tulet mukaan juuri sellaisena kuin olet!

Hae mukaan 26.11.2023 mennessä täyttämällä hakulomake.

Jos haluat, voit myös käyttää luovuutta tekemällä hakuvideon ja lähettämällä sen lastenhallitus@plan.fi sähköpostiin 26.11 mennessä.

Kerro hakemuksessa ainakin kuka olet, ikäsi, missä päin asut ja miksi haluaisit lastenhallitukseen sekä miksi olisit hyvä jäsen. Kerro myös, mitä tykkäät tehdä vapaa-ajallasi, erityistaitoja tai kiinnostuksenkohteesi. Muista myös jättää puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi hakemuksen yhteydessä.

Jos sinulla on jotain kysyttävää, ota rohkeasti meihin yhteyttä esim. Instagramissa.

Kambodzlaiset nuoret istuvat koululuokassa.

Koulutus avaa tytölle tulevaisuuden

Koulutus on tyttöjen ihmisoikeus, mutta miljoonat tytöt jäävät yhä ilman koulutusta. Planin tyttösponssina sinä olet mukana purkamassa esteitä tyttöjen koulunkäynnin tieltä.

Tule mukaan
Ukrainalainen tyttö istuu sängyllä halaten nalleja.

Auta Ukrainan lapsia

Lasten elämä Ukrainassa on järkkynyt perustuksiaan myöten, eikä tuholle näy loppua. Tavallinen arki on muuttunut hädäksi. Lahjoittamalla sinä autat.

Lahjoita hätäapuun
Planin vapaaehtoisia ja työntekijöitä seisoo portailla siniset nauhat kaulassaan.

Vaikuta vapaaehtoisena

Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.

Ryhdy vapaaehtoiseksi