Alla näet hakuasi vastaavat sisällöt. Mikäli et löytänyt etsimääsi, tutustu usein kysyttyihin kysymyksiin tai ota yhteyttä.


Alla näet hakuasi vastaavat sisällöt. Mikäli et löytänyt etsimääsi, tutustu usein kysyttyihin kysymyksiin tai ota yhteyttä.
Artikkelit, 3.6.2020
Yli 600 suomalaista osallistui kuvahaasteeseemme julkaisemalla hymyttömän omakuvan tunnuksella #eihymyilytä. Valokuvaaja Meeri Koutaniemi valitsi haasteen voittajaksi kätilönä työskentelevän Terhi Peltolan, joka pääsi Koutaniemen kuvattavaksi.
Naistenpäivänä alkanut Ei hymyilytä -kampanjamme kuvahaaste keräsi satoja osallistujia koronapandemiasta huolimatta. Vaikuttavien julkaisujen joukosta voiton vei Kotkassa asuva kätilö Terhi Peltola, 48, jonka julkaisu puhutteli kilpailun tuomaria, valokuvaaja Meeri Koutaniemeä, 32.
Peltola otti omakuvansa synnytyssalissa, jossa hänellä oli meneillään yövuoro. Kuvauspaikka tuntui luontevalta ja teemaan sopivalta, koska äitien ja vanhempien kautta voi vaikuttaa samalla lapsiin ja lasten oikeuksiin. Vaikka julkaisu syntyi nopealla aikataululla, Peltola kertoo miettineensä sen teemoja jo pitkään.
Kuvahaasteen voitto tuli silti yllätyksenä. Peltola oli matkalla töistä kotiin, kun kuuli pääsevänsä ihailemansa kuvaajan kameran eteen.
– Palkinto oli tavallaan enemmän kuin lottovoitto. Kyseessä ei ollut arvonta, vaan tulin valituksi sen takia, mitä olin tehnyt.
– Teksti osoitti, että Terhi käytti esimerkkejä omasta elämästään ja ympäristöstään.
Voittajakuva teksteineen tuo ansiokkaasti ilmi asioita ja epäkohtia, joihin voi törmätä kätilön työssä. Kun nainen on elämäänsä tyytyväinen ja onnellinen, se näkyy jälkipolville saakka. Peltola muistuttaa, että kaikki synnyttäjät eivät tule raskaaksi omasta tahdostaan. Joillekin äitiys on pakon sanelema vaihtoehto.
Muutama vuosi sitten Peltola kohtasi 18-vuotiaan pakolaisnaisen, joka oli vaihtanut maata hädän ja kiireen keskellä usean lapsensa kanssa. Alaikäisenä naimisiin pakotetun naisen lapsivedet olivat menneet kesken rajan ylityksen. Myöhemmin kävi ilmi, että poliisi oli raiskannut hänet ja hänen aviomiehensä oli tapettu.
– Vaikka sanotaan, että meillä Suomessa on asiat hyvin, kansainvälistymme koko ajan. Ei voi sanoa, että tällaiset ongelmat ovat siellä jossain.
Tytöillä on oikeus käydä koulua ja elää täyttä elämää, myös kuukautisten aikana. On aika rakentaa kaikille tasa-arvoinen maailma. Oletko mukana?
Tule mukaanVuodessa lasten elämä Ukrainassa on järkkynyt perustuksiaan myöten, eikä tuholle näy loppua. Tavallinen arki on muuttunut hädäksi. Lahjoittamalla sinä autat.
Lahjoita hätäapuunTavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.
Ryhdy vapaaehtoiseksi