Artikkelit, 26.3.2025

Aurinkorepuista virtaa seksuaalikasvatukseen

Koululuokka katsoo elokuvaa scriiniltä, opettajanpöydällä on aurinkoenergiareppu joka pyörittää elokuvaa.

Edistämme Zimbabwessa seksuaaliterveyttä ja -oikeuksia elokuvanäytöksillä, jotka pyörivät Tespackin aurinkoenergiareppujen tuottamalla sähköllä. Näytöksen jälkeen osallistujat keskustelevat elokuvien teemoista.

”Siskoni osasivat tuskin lukea, ja äitini opetti heidät tekemään ruokaa ja kunnioittamaan miehiä. Kun minä olin 21-vuotias, minulle etsittiin vaimoksi 15-vuotias tyttö. En voinut vaikuttaa asiaan, koska yhteisö odotti naimisiinmenoamme”, muistelee Simon Jongwe, 57, joka toimii nyt zimbabwelaisen yhteisön uskonnollisena johtajana.

Simon on sittemmin onnistunut haastamaan yhteisönsä haitallisia normeja ja johtamaan esimerkillään yhteisöä toiseen suuntaan. Käännekohta oli, kun hän sai kutsun Planin tapaamiseen muiden perinteisten ja uskonnollisten johtajien kanssa.

Nyt Simon työskentelee sen eteen, että kaikki nuoret saisivat seksuaaliterveyskasvatusta ja tietoa oikeuksistaan. Hän kiertää Planin mukana keskustelemassa aiheista alueensa yhteisöjen kanssa.

Bulawayon alueen yhteisöissä hyödynnetään myös uutta teknologiaa tiedon jakamisessa. Järjestämme yhdessä paikallisen kumppanijärjestön Intwasan kanssa seksuaaliterveyttä ja -oikeuksia käsittelevien lyhytelokuvien näytöksiä, jotka pyörivät Tespackin aurinkoenergiareppujen avulla. Jokaisen näytöksen jälkeen osallistujat jakavat ohjatusti ajatuksiaan ja kokemuksiaan elokuvien teemoista.

Elokuvat muuttaneet ajatuksia ihmissuhteista

Näytöksissä esitetyt elokuvat ovat suunnitelleet ja toteuttaneet nuoret, jotka ovat mukana Plan International Suomen tukemassa Amplifying Girls Voices -projektissa. Nuorten oma media-alusta jakaa tietoa muun muassa seksuaali- ja lisääntymisterveydestä ja -oikeuksista.

Järjestimme aurinkoenergiareppujen avulla vuonna 2024 yhteensä 22 elokuvanäytöstä zimbabwelaisissa yhteisöissä.

Ajatuksia herättävällä tarinankerronnalla on vaikutusta asenteisiin. Esimerkiksi nuorten toteuttama lyhytelokuva Sometimes on November kertoo sukupuolittuneesta väkivallasta ja hyväksikäytöstä ihmissuhteissa.

Elokuvan nähneet nuoret ovat keskustelleet seksuaalisesta väkivallasta, kavereiden aiheuttamista paineista ja tyttöjen mahdollisuudesta tehdä päätöksiä. Nuorten kanssa on puhuttu siitä, että seksi ilman suostumusta on rikos ja siitä, millä tavoin voidaan ehkäistä teiniraskauksia ja seksitauteja.

Tähän mennessä elokuvanäytöksiin osallistui viime vuoden aikana 653 nuorta ja aikuista. Monet ovat kertoneet ajatustensa seksuaaliterveydestä ja ihmissuhteista muuttuneen. Nuoret ja heidän vanhempansa sekä Simonin kaltaiset yhteisöjen johtajat oppivat haastamaan haitallisia sosiaalisia normeja ja tukemaan nuorten pääsyä seksuaaliterveyspalveluihin.

Keskustelut havahduttivat haitallisista perinteistä

Uskonnollinen johtaja Simon Jongwe on osallistunut lukuisiin Planin järjestämiin koulutuksiin ja toiminut myös vapaaehtoisena terveystyöntekijänä yhteisössään.

Simon kertoo, että hän ei itse saanut oikeaa tietoa seksuaali- ja lisääntymisterveydestä ja -oikeuksista omassa nuoruudessaan. Hänen omalla isällään oli monta vaimoa, kuten yhteisössä oli tapana. Miehen vaurauden katsottiin olevan riippuvainen vaimojen ja lasten määrästä.

”Siskoni eivät saaneet koulutusta, koska isäni mielestä se oli rahan tuhlaamista. Isäni vaimot menettivät useita lapsia synnytyksissä. Heillä oli turvattomia abortteja ja vakavia verenvuotoja, koska uskonnollisista syistä emme voineet käyttää terveyspalveluita.”

Vasta keskustelut Planin ja uskonnollisten johtajien tapaamisessa saivat Simonin huomaamaan yhteisönsä haitalliset perinteet.

”Halusin alkaa edistää lasten ja nuorten terveyttä. Hiv-infektioiden, turvattomien aborttien ja teiniraskauksien määrät olivat yhteisössämme hyvin korkeat. Aloin miettiä, mitä voisin tehdä uskonnollisena johtajana. Ymmärsin, että minun täytyy kyseenalaistaa seurakuntamme sosiaaliset normit.”

Simon ryhtyi parantamaan nuorten pääsyä seksuaaliterveyspalveluihin. Simon on osallistunut lukuisiin Planin järjestämiin koulutuksiin ja toiminut myös vapaaehtoisena terveystyöntekijänä yhteisössään.

”Olen käyttänyt asemaani kirkon johtajana siihen, että autan nuoria saamaan oikeaa tietoa seksuaaliterveydestä ja -oikeuksista. Haluan, että jokainen nuori voi itse päättää kehostaan ja elämästään.”

Lahjoittamalla Planin hätäapurahastoon sinä olet mukana viemässä apua sinne, missä tarve on suurin.

Tee hätäapulahjoitus

Tällä hetkellä sadat miljoonat lapset elävät keskellä konflikteja ja kriisejä. Lapset tarvitsevat kipeästi apua. Lahjoita Planin hätäapurahastoon ja autat lapsia siellä, missä hätä on suurin.

Lahjoita hätäapuun
Kolme ghanalaista nuorta hymyilee kädet toistensa harteilla.

Tytöt samalle viivalle

Tyttösponssi-lahjoittajana olet Planin kuukausilahjoittaja ja tyttöjen liittolainen. Tuellasi edistät tyttöjen koulutusta sekä torjut lapsiavioliittoja, liian varhaisia raskauksia ja tyttöjen sukuelinten silpomista.

Tule mukaan
Planin vapaaehtoisia ja työntekijöitä seisoo portailla siniset nauhat kaulassaan.

Vaikuta vapaaehtoisena

Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.

Ryhdy vapaaehtoiseksi