Artikkelit, 30.7.2021

”Aion aina edistää tasa-arvoa”

18-vuotiaan ecuadorilaisen Iñigon mielestä poikien täytyy olla tyttöjen puolella vaatimassa tasa-arvon toteutumista kaikille.

18-vuotias ecuadorilainen Iñigo (kuvassa ylhäällä oikealla) on kasvanut perheessä, jossa naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia. 

“Jo lapsena tiesin, että kotityöt kuuluvat kaikille perheenjäsenille. Myös minun ja veljieni täytyi oppia kaikki kotityöt ja hoitaa oma osuutemme niistä.”

Iñigoa ovat aina häirinneet yleiset sukupuoleen liittyvät stereotyyppiset ajatukset, kuten että naisten tulisi pysyä kotona. Sitten Iñigo kuuli yhteisössään asuvasta tytöstä, joka ei päässyt kouluun, koska hänen täytyi olla auttamassa kotona.

“Silloin päätin, että minun täytyy toimia, jotta kaikki nuoret saisivat tehdä omia valintoja elämässään. Itselläni on aina ollut ympärilläni ihmisiä, jotka ovat kannustaneet minua ja rohkaisseet kertomaan mielipiteeni.”

”Haluan näyttää esimerkkiä muille pojille”

Iñigo on huomannut, että yhteiskunnassa puhutaan tasa-arvosta, mutta käytännön teoissa puheet usein unohtuvat. Hän on halunnut mukaan lasten ryhmiin, joissa hän voi edistää tasa-arvoa, ja liittyi mukaan Planin Girls Get Equal -kampanjaan.

Iñigo haluaa näyttää muille pojille esimerkkiä tyttöjen oikeuksien puolustamisesta. Hän uskoo, että poikien täytyy olla tyttöjen vierellä vaatimassa heille oikeuksia.

“Toivon, että jonain päivänä maassamme olisi demokraattisesti äänestetty naispresidentti näyttämässä mallia, että myös naiset voivat olla johtajia.

Iñigo on järjestänyt yhteisössään ystäviensä kanssa useita työpajoja johtajuudesta nuorille. Ryhmissä on ollut mukana 15-18 -vuotiaita nuoria, jotka ovat päässeet suunnittelemaan omaa elämäänsä työpajoissa. Nuoret ovat oppineet ajattelemaan, mitä haluaisivat tulevaisuudeltaan.

Iñigo opiskelee parhaillaan rakennusinsinööriksi yliopistossa ja haluaisi opiskella sen jälkeen myös valtiotieteitä.

“Haluaisin olla jonain päivänä kaupunkini johtaja. Haluan työskennellä aina tasa-arvon hyväksi.”

Neljä nuorta naista ringissä yhdessä, alakulmasta kuvattuna.

Se aika kuukaudesta

Tytöillä on oikeus käydä koulua ja elää täyttä elämää, myös kuukautisten aikana. On aika rakentaa kaikille tasa-arvoinen maailma. Oletko mukana?

Tule mukaan
Ukrainalainen tyttö istuu sängyllä halaten nalleja.

Auta Ukrainan lapsia

Vuodessa lasten elämä Ukrainassa on järkkynyt perustuksiaan myöten, eikä tuholle näy loppua. Tavallinen arki on muuttunut hädäksi. Lahjoittamalla sinä autat.

Lahjoita hätäapuun
Planin vapaaehtoisia ja työntekijöitä seisoo portailla siniset nauhat kaulassaan.

Vaikuta vapaaehtoisena

Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.

Ryhdy vapaaehtoiseksi
eduskuntatilaisuudesta helmikuulta! Missä Joukko poliitikkoja pitää "samaa mieltä" -kylttejä käsissään Planin tilaisuudessa eduskunnassa.
Kannanotot, 24.5.2023

Järjestöt: Ulkopolitiikan tasa-arvostrategia veisi Suomen tasa-arvon kärkimaiden joukkoon

Seuraavassa hallitusohjelmassa Suomen on sitouduttava siihen, että sukupuolten tasa-arvoa vahvistetaan ulkopolitiikassa entisestään.
Piirroskuva, jossa kuukautisside ja kuukautisverta.
Blogit, 19.5.2023

Kuuden tonnin menkat

Kuukautisköyhyys on globaali ongelma, jolla on vakavia vaikutuksia terveyteen, hyvinvointiin ja toimeentuloon. Suomen on korkea aika puuttua kuukautisköyhyyteen, kirjoittaa Sari Hälinen.
Joukko lapsia seisoo ringissä.
Blogit, 19.5.2023

Myrskyt koettelevat eniten lapsia

Tuhoisat myrskyt koettelevat rajusti lapsia. Lasten, erityisesti tyttöjen ja pakolaisten, pelastamisen ja suojelun tulee olla prioriteetti.