Äidiksi kesken koulutien

Mosambikin Jangamossa moni tyttö joutuu äidiksi ja vaimoksi ennen kuin saa koulunsa päätökseen. 16-vuotias Jen opettelee olemaan äiti ja haaveilee paluusta kouluun.

Kaksi teinityttöä istuu selät vastakkain olkimajan varjossa Mosambikin Jangamossa. Toinen on kumartunut läksyvihkonsa ylle, toinen imettämään vauvaa.

Kun 17-vuotias Aidona lähtee aamulla kouluun, 16-vuotias Jen jää lakaisemaan punaisen hiekan peittämää pihaa, kasaamaan polttopuita tai syöttämään Maira-vauvaa.

– Tykkäsin koulussa matematiikasta ja olin hyvä siinä, mutta koulunkäyntini loppui seitsemänteen luokkaan, kun tulin äidiksi. En tiedä, pääsenkö koskaan takaisin, Jen sanoo.

Teiniraskaudet ja lapsiavioliitot ovat Jangamossa laajamittainen ongelma. On tavallista, että suunnittelematon raskaus johtaa opintojen katkeamiseen ja varhaisavioliittoon.

Niin kävi myös Jenille. 

Lapsi tuli yllätyksenä

Maira sätkyttelee pulleita raajojaan ja tavoittelee käsillään äitinsä kasvoja. Jen pyörittelee sormillaan tyttärensä päätä koristavia saparoita kertoessaan tarinaansa.

– Isälläni on monta vaimoa. En ole edes varma, montako. Hän on hyvin vanhoillinen, eikä kodissamme puhuttu siitä, miten lapset saavat alkunsa, Jen sanoo.

Myöskään koulu ei tarjonnut tietoa seksuaalisuudesta ja ehkäisystä. Kun Jen tapasi viisi vuotta vanhemman Pinton kylän diskossa ja ihastus johti seurusteluun, Jen ei tiennyt, että seksi voi johtaa raskauteen tai että raskauden voisi ehkäistä.

– Tajusin odottavani vauvaa vasta kuudennella kuulla, kun vatsani oli kasvanut suureksi. Isäni huomasi sen, suuttui ja kutsui poikaystäväni puhutteluun. Vanhempani olivat surullisia, ja se tuntui pahalta. Tunsin myös kauhua, koska pelkäsin, että isä lähettää minut pois. Ja niin hän tekikin.

Kuusi kuukautta sitten Jen muutti Pinton luo viimeisillään raskaana, jännittyneenä ja hämmentyneenä. Pinto ja Jen solmivat epävirallisen avioliiton, jollaisia varhaisavioliitot Jangamossa tavallisesti ovat. Häitä ei juhlittu eikä myötäjäisiä vaihdettu.

Äitiys vaatii opettelua

Jen ei ole käynyt Mairan kanssa kertaakaan lapsuudenkodissaan, joka on reilun kilometrin päässä rekkojen liikennöimän moottoritien varressa. Lapsuudenperhe oli verrattain varakas, sillä perheellä on vesijohto, josta kyläläiset ostavat vettä.
 
Uuden kodin olot ovat toiset. Anoppi Aida João, 50, elättää yksin viittä lasta, miniäänsä ja lapsenlastaan viljelemällä pientä tilaa, ja perhe kamppailee toimeentulosta. Kodissa ei ole sähköjä tai juoksevaa vettä; ruoka valmistuu avotulella.
 
Pinto lähti etsimään töitä pääkaupungista Maputosta pian Mairan syntymän jälkeen. Toistaiseksi hän ei ole pystynyt lähettämään rahaa perheelleen.
 
Kun Jenin synnytys alkoi voimakkailla supistuksilla, Aida-anoppi lähti Jenin kanssa läheiseen terveyskeskukseen.
 
– Kaikki synnytyksessä tuli minulle yllätyksenä, ja se sattui valtavasti. Kun sain vauvan syliini, minua pelotti ja kaikki tuntui vaikealta. Äitiys ei ole tullut minulle luonnostaan. Vauvan hoito vaatii opettelua ja totuttelua, Jen sanoo ja silittää mietteliäänä Mairan jalkaa.
 
– Haaveilin ennen, että minusta tulisi laulaja. Lauloin ystävieni kanssa ja radiosta kuuluvien laulujen mukana. Nyt laulan tyttärelleni. Minusta tuntuu, että hän pitää laulustani ja rakastaa minua.

Isoäiti opastaa

Aida-isoäiti nostaa Mairan kantoliinaan, ja Jen lähtee valmistamaan ruokaa pihan laidalla olevaan katokseen. Aida lepertelee vauvalle ja kutittaa tätä leuan alta. Maira nauraa, ja ensimmäiset helmenvalkoiset hampaat näkyvät.

– Teiniraskaudet ovat täällä iso ongelma. Aiemmin asia ei koskettanut minua läheltä, mutta nyt näen, miten vaikeaa on tulla äidiksi liian aikaisin.

Jen ei tiennyt, miten vauvaa pidellään tai imetetään tai mitä pitää tehdä, kun vauvalle nousee kuume. Olen opettanut kaiken kädestä pitäen, Aida kertoo.

– Joskus Jen loukkaantuu neuvoista, mutta haluan vain kannustaa häntä. Meillä on hyvät välit. Jen on minulle erityinen, koska hän on ensimmäinen miniäni ja ensimmäisen lapsenlapseni äiti.

Aidan puhuessa kaksi kouluikäistä poikaa kiipeää ketterästi talon vieressä kasvavaan kookospalmuun ja poimii vihreitä, karvaisia kookospähkinöitä. Sitten he leikkaavat pähkinät tottuneesti auki machete-veitsillä.

Aidonalla ja Pintolla on viisi veljeä, joista kaksi nuorinta asuu vielä kotona. Lisäksi Aida huolehtii kahdesta leikki-ikäisestä orpopojasta, joiden isä oli hänen miehensä sukulainen.

Aidan mies hylkäsi perheen reilu vuosi sitten, eikä Aidalla ole tietoa hänen olinpaikastaan.

– Elämämme on kovaa, koska olen yksin ja meillä on vain vähän maata. En saanut käydä koulua enkä osaa lukea tai laskea. Siksi minun on hankala saada kunnon hintaa kassavasta, maissista ja pavuista, Aida sanoo.

Koulutus turvaa tulevaisuuden

Kun Aida oli yhdeksänvuotias, vanhemmat lähettivät hänet Maputoon sukulaismiehen luo. Tytön oli määrä käydä koulua pääkaupungissa, mutta todellisuus osoittautui toiseksi: Aida teki palkatta kotitöitä aamunkoitosta pimeään. Hän ei saanut käydä kotonaan kertaakaan niinä yhdeksänä vuotena, jotka palveli sukulaisperhettä.

– Koska en voinut käydä itse koulua, lasteni koulutuksesta on tullut minulle sydämenasia. Olen ymmärtänyt, miten tärkeää se on varsinkin tytöille, ja kannustan jatkuvasti Aidonaa panostamaan opintoihinsa. Vain koulutuksen avulla tyttö voi hallita omaa elämäänsä, Aida sanoo.

– Samasta syystä minua satuttaa, ettei Jen voi käydä koulua. Ehkäpä hän voi palata kouluun Mairan kasvettua, mutta nyt meillä ei ole varaa korvikemaitoon.

Aida kertoo oppineensa tietonsa lisääntymisestä, lastenhoidosta ja perhesuunnittelusta vasta käytännössä. Kuten Jen, Aidakaan ei saanut teinivuosiaan tietoa seksuaali- ja lisääntymisterveydestä. Omien lastensa kohdalla hän on halunnut toimia toisin.

– Äiti on varoitellut, ettei kannata alkaa seurustella ennen kuin 18-vuotiaana, Aidona vahvistaa ja nauraa.

Vauvalle valoisampi tulevaisuus

Yläkoulua käyvä Aidona kertoo, että hänelle tärkeintä on keskittyä opintoihin, sillä hän tähtää sairaanhoitajaksi. Opinnot tuottavat Aidonalle vaikeuksia, koska perhe ei ole pystynyt tukemaan häntä läksyissä eikä kyläkoulussa ole tarjolla tukiopetusta. Luokat ovat suuria ja oppimateriaalit niukkoja.

Monen koulukaverin opintie on katkennut äitiyteen.

– Paras ystäväni tuli raskaaksi pari vuotta sitten. Yritin kannustaa häntä jatkamaan koulua, mutta hän joutui naimisiin poikaystävänsä kanssa. Näemme silloin tällöin, mutta emme voi enää jutella koulusta kuten ennen. Minulla ei ole enää koulussa hyvää ystävää. Toivoisin, että Jen voisi palata kanssani kouluun, Aidona sanoo.

Perheen arkea helpottaa, että Plan International tukee lasten koulunkäyntiä. 10-vuotias Tomas on Plan-kummilapsi. Hän on innoissaan aina, kun saa kirjeen kummiltaan.

Lisäksi Planin yhteisötyöntekijä ja Planin tukeman klinikan työntekijät auttavat Jeniä huolehtimaan vauvasta ja saamaan tarvittavia tietoja. Jen on esimerkiksi oppinut malariaverkon ja rokotusten merkityksestä, ja Maira on saanut klinikalla kaikki suositellut rokotukset.

Perheen naiset ovat yhtä mieltä siitä, että kun Maira kasvaa, hän saa käydä koulunsa loppuun.

– Olisi ollut parempi odottaa 20-vuotiaaksi äidiksi tuloa. Aion puhua tyttäreni kanssa ja kertoa hänelle seurustelusta ja ehkäisystä, Jen sanoo.

Teksti: Iida Riekko
Kuvat: Mikko Toivonen
 
Juttu on julkaistu Plan-lehden numerossa 3/2018. Lue lehden digiversio maksutta Lehtiluukussa.