Alla näet hakuasi vastaavat sisällöt. Mikäli et löytänyt etsimääsi, tutustu usein kysyttyihin kysymyksiin tai ota yhteyttä.
Artikkelit, 15.4.2020
Ebolaepidemian opit käyttöön Guineassa
Guinealainen Rosaline, 31, torjuu koronavirusta jakamalla tietoa hygieniasta yhteisössään. Plan on myös perustanut käsienpesupisteitä Rosalinen yhteisöön.
Kun koronavirus levisi pandemiaksi, guinealaisen Rosalinen, 31, mieleen palasi heti ebolaepidemia.
Ebola kuritti Guineaa vuosina 2014–2016. Se iski pahasti maan terveydenhuoltojärjestelmään, joka on hauras jo valmiiksi ja joka ei pysty vastaamaan ihmisten kaikkiin tarpeisiin edes normaalioloissa.
Ensimmäinen koronavirustartunta varmistui Guineassa maaliskuun puolivälissä. Maan hallitus alkoi torjuntatoimiin välittömästi, ja niin tapahtui myös Rosalinen kotiseudulla Guéckédoun alueella eteläisessä Guineassa.
Ihmiset osasivat välittömästi ottaa käyttöön ebolaepidemiassa opitut toimintatavat.
– Kun ymmärsimme viruksen läsnäolon maassa, kaikki kotitaloudet palasivat välittömästi samoihin käytäntöihin, jotka meillä oli ebolaepidemian aikaan, jo ennen kuin saimme apua ulkopuolelta. Esimerkiksi meidän perheessämme lapset pesevät käsiä talomme edustalla, ja jopa silloin, kun en ole itse kotona, lapset huolehtivat, että mahdolliset vierailijat pesevät kätensä ennen kuin he tulevat pihallemme, Rosaline kertoo.
Käsienpesupisteet kaikille
Vaikka Rosalinen kotiseudulla ei ole vahvistettuja tai epäiltyjä koronavirustartuntoja, Rosalinen yhteisö on jo järjestänyt käsienpesupisteitä ihmisten kotien edustalle. Käsienpesupisteet löytyvät nyt melkein kaikkien kodeista.
Myös esimerkiksi koulut on Rosalinen yhteisössä suljettu.
– Suojautumiseen ei tarvita isoja resursseja. Osalla on kunnon käsienpesutarvikkeet, osalla on pienet kanisterit ja klooria. Tärkeintä on, että ihmiset kunnioittavat hygieniaa.
Kun koronavirus levisi Guinean pääkaupunkiin Conakryyn, maassa oltiin paniikissa ja pelossa. Osa ihmisistä ajatteli, että virus leviää ilmateitse ja että ei ole mitään keinoa pysäyttää sitä.
Pian ihmiset ymmärsivät, että paras keino välttää tartuntaa on huolehtia hygieniasta, pestä käsiä saippualla ja pitää sosiaalista etäisyyttä. Tämä on monille tuttua, sillä samat periaatteet olivat käytössä ebolaepidemian aikaan.
– Ebolaepidemian aikaan menetin kahdeksan perheenjäsentä. Menetin äitini, kaksi veljeäni, setäni, kolme serkkuani sekä lapsuusajan poikaystäväni. Minä yksinkertaisesti selvisin sairaudesta, muuten en olisi nyt elossa, Rosaline kertoo.
Myös koulujen sulkeminen huolettaa
Rosaline on liittynyt Guéckédoun koronaviruskomiteaan, jonka Plan on perustanut ebolan vastaisen työn pohjalta. Plan ja komitea ovat yhdessä muun muassa pystyttäneet käsienpesupisteet 29 julkisen rakennuksen yhteyteen.
Tämän lisäksi Plan on perustanut yhteisöön ryhmiä, jotka jakavat Guéckédoun asukkaille tietoa siitä, miten epidemian leviämistä voi ehkäistä.
– Olen varma siitä, että näillä toimilla virus ei leviä alueellamme, ja voimme näyttää esimerkkiä myös muille alueille Guineassa. Plan International on meidän tärkein suojelijamme. Olemme ylpeitä, että Plan on aina ollut meidän kanssamme vaikeina aikoina.
Rosaline on huolissaan koulujen sulkemisen vaikutuksista, silllä lapset ja heidän vanhempansa joutuvat elämään epävarmuudessa.
– Minulla on kotona neljä lasta, jotka eivät enää käy koulussa, ja osa heistä on jo kärsimättömiä. Se osoittaa, että tämä pandemia on vakava asia. Toivon, että löytyy vaihtoehtoja, jotta lapset eivät jää opetuksessa jälkeen.
Anna tänä jouluna lahjaksi turvaa ja toivoa
Joka kuudes lapsi maailmassa elää konfliktialueella. Lahjoittamalla autat rakentamaan turvallisempaa tulevaisuutta siellä, missä elämä horjuu perustuksiaan myöten.
Anna aineeton lahjaTytöt samalle viivalle
Tyttösponssi-lahjoittajana olet Planin kuukausilahjoittaja ja tyttöjen liittolainen. Tuellasi edistät tyttöjen koulutusta sekä torjut lapsiavioliittoja, liian varhaisia raskauksia ja tyttöjen sukuelinten silpomista.
Tule mukaanVaikuta vapaaehtoisena
Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.
Ryhdy vapaaehtoiseksi