Lausunnot, 13.8.2025

Lausunto tuloveroasteikosta ja verolainsäädännöstä 2026

Oppilaita koululuokassa Sudanissa.

Plan International Suomi lausui luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi vuoden 2026 tuloveroasteikosta sekä tuloverolain ja verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta. Muutoksella tähdätään kansalaisjärjestöille tehtyjen lahjoitusten vähennyksen laajentamiseen tuloverossa.

Tuemme kansalaisyhteiskunnan rahoituspohjan laajentamiseen tähtääviä muutoksia. Kansalaisjärjestöillä on olennainen rooli yhteiskunnallisesti tärkeiden tehtävien toteuttamisessa ja muutos tukee tätä työtä.

Lahjoitusvähennyksen tavoite toteutuu mielestämme esityksessä hyvin. Muutos kannustaa yksityishenkilöitä ja yhteisöjä lisäämään lahjoituksia ja näin tehostaa järjestöjen mahdollisuuksia hankkia lisää yksityistä rahoitusta. Yhdymme Vastuullinen Lahjoittaminen ry:n lausuntoon siinä, että laissa ehdotetut muutokset ovat oikeansuuntaisia, mikäli niiden käytännön toimeenpano suunnitellaan ja toteutetaan aidosti järjestökenttää osallistavalla tavalla.

Kannatamme erityisesti sitä, että vähennyskelpoisiksi rahalahjoituksiksi määritellään lasten asemaa tukevaan tai edistävään tarkoitukseen tehdyt lahjoitukset. Verovähennysoikeuden laajentaminen lasten asemaa edistävää tarkoitukseen tulee näkemyksemme mukaan vaikuttamaan myönteisesti myös itse tarkoitukseen eli lasten asemaan ja oikeuksiin.

Uudistus tulisi voimaan jo ensi vuoden alusta, mikä on Plan International Suomen näkökulmasta riittävä aika valmistautua uudistukseen.

Esityksessä vielä ehdotamme korjattavaksi

Pidämme tarpeellisena, että tuloverolain lahjoitusvähennystä koskevia säännöksiä muutettaan siten, että vähennyskelpoisten lahjoitusten saajajoukkoa laajennetaan vielä esitettyä kattavammin.

Rajausta ei ole esitysluonnoksessa perusteltu muutoin kuin taloudellisesta näkökulmasta. Olisikin perusteltua laajentaa lahjoitusten verovähennysoikeus kaikkiin yhdistyksiin ja säätöihin, joilla on rahankeräyslupa.

Pyydämme kiinnittämään huomiota Vastuullinen Lahjoittaminen ry:n lausuntoon, jossa todetaan lain ulkopuolelle jäävän arvioiden mukaan ainakin kolmasosaa, jopa kaksi kolmasosaa, yhdistyksistä ja säätiöistä. Tällaisenaan lakiesitys jättäisi verovähennysoikeuden ulkopuolelle esimerkiksi osan humanitaarisesta työstä.

Orpon hallituksen hallitusohjelma sisältää kirjauksen, jonka mukaan hallitus selvittää kehitysyhteistyöhön tehtävän lahjoituksen vähentämistä verotuksessa tai vapaaehtoisen lahjoituksen tekemistä verotuksen yhteydessä. Suomen kehityspolitiikan painopisteiden sisällyttäminen kokonaisuudessaan lakiesitykseen edistäisi hallitusohjelman pyrkimyksiä.

Muilta osin verovähennyskelpoisuuden määritelmä on esityksessä mielestämme pääosin selkeä. Huomautamme myös Vastuullinen Lahjoittaminen ry:n lausuntoon viitaten, että luonnoksen perusteella uudistus tulisi lisäämään yhdistysten ja säätiöiden hallinnollista työtä ja lisävaatimuksia muun muassa rekisterijärjestelmämuutosten ja tietoturvan osalta. Esimerkiksi lahjoittajan henkilötunnuksen kerääminen on olennaista epäselvyyksien välttämiseksi, mutta siihen liittyvät ehdot pitää käydä valmistelussa tarkasti läpi. Esityksen mukaan henkilötunnus tulisi kerätä heti lahjoituksen yhteydessä, mikä ei usein ole mahdollista esimerkiksi tilisiirron tekemisen yhteydessä tai jos lahjoittajalla on ollut jo pitkään käynnissä kuukausilahjoitussopimus.

Nuori tyttö koululuokassa katsoo kameraan ja nojaa pulpettiin edessään.

Joulun paras lahja

Tänä jouluna voit antaa lahjan, joka kestää läpi elämän. Valitsemalla Planin aineettoman lahjan olet mukana rakentamassa kaikille lapsille oikeudenmukaisempaa ja turvallisempaa tulevaisuutta.

Tutustu lahjoihin
Tytöt samalle viivalle

Tytöt samalle viivalle

Jokaisella tytöllä on oikeus käydä koulua, päättää itse kehostaan ja elää turvassa. Liity tyttöjen oikeuksien puolustajien joukkoon ja tule rakentamaan tasa-arvoisempaa tulevaisuutta.

Liity kuukausilahjoittajaksi
Planin vapaaehtoisia ja työntekijöitä seisoo portailla siniset nauhat kaulassaan.

Vaikuta vapaaehtoisena

Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.

Ryhdy vapaaehtoiseksi