Alla näet hakuasi vastaavat sisällöt. Mikäli et löytänyt etsimääsi, tutustu usein kysyttyihin kysymyksiin tai ota yhteyttä.
Artikkelit, 19.11.2018
Työmme Pakistanissa päättyy
Plan International joutuu lopettamaan työnsä Pakistanissa. Olemme syvästi pahoillamme ratkaisusta, joka vaikuttaa heikoimmassa asemassa olevien lasten elämään.
Olemme saaneet Pakistanin sisäministeriöltä kirjeen, jossa järjestöämme pyydetään lakkauttamaan Pakistanissa toimivat kehitysyhteistyöhankkeet. Kirje on vastaus joulukuussa 2017 jättämäämme muutoshakemukseen. Pakistanin hallitus eväsi tuolloin järjestömme toimiluvan uusimisen ilman perusteita.
Saamamme tiedon mukaan useat Pakistanissa toimivat kansainväliset kansalaisjärjestöt ovat samassa tilanteessa.
Olemme syvästi pahoillamme hallituksen päätöksestä ja huolissamme sen vaikutuksista yhteisöihin, erityisesti lapsiin, joita järjestömme tukee. Tilanne on vaikea myös Pakistanissa toimiville työntekijöillemme, jotka ovat kaikki pakistanilaisia.
Plan International on työskennellyt Pakistanissa vuodesta 1997 lähtien. Tuemme parhaillaan yli 1,6 miljoonaa lasta eri puolilla maata. Järjestöllämme on Pakistanissa lähes 26 000 kummilasta, ja toteutamme kehitysohjelmia eri puolilla maata yli 8,3 miljoonalla euron rahoituksella. Ohjelmissa työskentelee 208 kokopäiväistä työntekijää.
Varmistamme, että kaikki pakistanilaiset Plan-kummilapset ja heidän perheensä saavat selkeän tiedon toiminnan loppumisesta ja hallituksen päätöksestä.
Yritämme kaikin keinoin löytää ratkaisun, jotta voisimme jatkaa työtä haavoittuvimmassa asemassa olevien lasten, erityisesti tyttöjen, hyväksi. Pakistanin hallituksen direktiivin mukaan Plan International voi anoa kuuden kuukauden kuluttua uutta toimilupaa maahan ja sopimusta yhteistyöstä. Toistaiseksi työmme maassa kuitenkin päättyy.
Tiedotamme lisää kirjeitse jokaiselle pakistanilaisen lapsen Plan-kummille. Haluamme myös kiittää kaikkia kummejamme arvokkaasta tuesta, jonka ansiosta olemme yhdessä pystyneet parantamaan pakistanilaisten lasten asemaa ja heidän perheidensä elinoloja.
Olemme tehneet Pakistanissa työtä koulutuksen, perusterveydenhuollon, ruokaturvan, puhtaan veden ja sanitaation, nuorten työllistymisen sekä lasten suojelun parantamiseksi.
LISÄYS 1.12.2018: Työmme Pakistanissa on päättynyt 1. joulukuuta 2018.
Anna tänä jouluna lahjaksi turvaa ja toivoa
Joka kuudes lapsi maailmassa elää konfliktialueella. Lahjoittamalla autat rakentamaan turvallisempaa tulevaisuutta siellä, missä elämä horjuu perustuksiaan myöten.
Anna aineeton lahjaTytöt samalle viivalle
Tyttösponssi-lahjoittajana olet Planin kuukausilahjoittaja ja tyttöjen liittolainen. Tuellasi edistät tyttöjen koulutusta sekä torjut lapsiavioliittoja, liian varhaisia raskauksia ja tyttöjen sukuelinten silpomista.
Tule mukaanVaikuta vapaaehtoisena
Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.
Ryhdy vapaaehtoiseksi