Artikkelit, 1.11.2023

Isät rakentavat tasa-arvoista maailmaa 

Ecuadorilainen isä ja tytär ovat yhdessä koulutehtävien äärellä.

Ecuadorilanen Fabián on kolmen tytön isä. Hänelle on tärkeää tukea lastensa koulutusta ja olla aktiivisesti mukana heidän elämässään. 

”Tyttäreni leikkivät mielellään nukeillaan ja tekevät niille uusia kampauksia ja vaatteita. Minä olen mukana ja leikin heidän kanssaan”, kertoo Fabián, jolla on kolme alle 10-vuotiasta tytärtä. 

Fabián on toistaiseksi kotiseudullaan poikkeuksellinen isä. Planin tutkimuksen mukaan Fabiánin perheen asuinseudulla Cotopaxissa puolet isistä viettää alle tunnin päivässä perheensä kanssa. Saman tutkimuksen mukaan vain kaksi prosenttia isistä tietää, mitä heidän lapsensa tekevät vapaa-ajallaan.  

Positiivista vanhemmuutta voi opetella 

Fabián on osallistunut Planin työpajoihin, joissa vanhemmat saavat tietoa positiivisesta vanhemmuudesta. Työpajat perustuvat käytännön tekniikoihin, jotka parantavat vuorovaikutusta ja rakentavat parempia perhesuhteita. Fabián on ollut mukana Planin toiminnassa jo vuosia ja osallistunut erilaisiin koulutuksiin sekä toiminut vapaaehtoisena yhteisössään.  

Kun Fabiánilta kysytään, mistä hän pitää eniten Planin työpajoissa. Fabian kertoo niiden antavan hänelle arvokasta opastusta siitä, kuinka hän voi parhaiten tukea lapsiaan. 

”Olen oppinut, kuinka tärkeää on olla aktiivisesti kiinnostunut heidän koulutuksestaan ja auttaa heitä tekemään läksyjä, koska koulutus on erittäin tärkeää.” 

Fabián ja hänen vaimonsa ovat myös opettaneet lapsilleen, että on tärkeää valmistautua koulupäivään.  

”Valmistamme aamiaisen yhdessä. Autan heitä myös harjaamaan hiuksensa ja varmistamaan, että heillä on kaikki tarvitsemansa koulutarvikkeet”, Fabián selittää.  

Fabiánista on tullut roolimalli yhteisössään. Hän jakaa tietoa siitä, kuinka tärkeää isien on osallistua lastensa ja perheidensä asioihin. Fabián haluaa olla täysillä mukana tytärtensä kasvatuksessa. Hänelle on myös tärkeää, että kotityöt jaetaan tasa-arvoisesti puolison kanssa. 

Fabián suunnittelee tällä hetkellä perheen tulojen kasvattamista yrittäjyyden avulla tai työskentelemällä turismin parissa, jotta hän pystyisi paremmin tukemaan tyttärensä koulutusta. 

”Minulle tärkeintä oli tajuta, että voin vaikuttaa suoraan tytärteni koulutukseen. Haluan olla vanhemmuutta tukeva ja siihen sitoutuva isä, jotta tyttäreni voivat kasvaa turvallisessa ympäristössä ja uskoa unelmiinsa.”

Kambodzalainen tyttö istuu koululuokassa ja tekee keskittyneesti koulutehtäviä.
Ciana, 29
Artikkelit, 27.11.2025

“Nyt puhun, vaikutan ja johdan”

Mosambikilainen Ciana, 29, istuu paikallishallinnon neuvottelupöydissä ja vaikuttaa yhteisönsä asioihin. Planin ja EU:n yhteistyöllä nuoret…
Zimbabwelainen Kimberly istuu koulun luokkahuoneessa.
Artikkelit, 24.11.2025

“Pelkään, että joudun jäämään pois koulusta vedenhaun takia”

Kuivuus uhkaa tyttöjen koulutusta ja tulevaisuutta Zimbabwessa. Kimberly, 11, toivoo, että vesi riittää lähimmässä kaivossa,…
Kolme koulutyttöä Zimbabwessa koulun pihalla kouluasuihin pukeutuneina.
Artikkelit, 24.11.2025

”Enää minun ei tarvitse kävellä kuuttatoista kilometriä kouluun”

Zimbabwelainen Lethubuhle, 15, ei joudu enää kävelemään vaarallista ja pitkää matkaa kouluun. Planin rakennuttamat koulujen…