Artikkelit, 5.12.2022

Vuoden Plan-aktiivi puolustaa tasa-arvoa ja vaikuttaa ilmastoasioihin

Tyttö hymyilee kuvassa.

Vuoden 2022 Plan-aktiivi Senni Kaavinen haluaa edistää ilmastoasioita, tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia.

”Olen saanut itse vapaaehtoistöistä niin paljon, että on ihanaa, jos minun tekemisestäni on ollut jotain apua muillekin”, sanoo Vuoden 2022 Plan-aktiiviksi valittu Senni Kaavinen, 21.

Senni opiskelee ympäristötieteitä Helsingin yliopistossa, ja valinta vuoden Plan-vapaaehtoiseksi oli hänelle iloinen yllätys. Senni päätyi Planin toimintaan alun perin ilmastotsempparit-ryhmästä.

”Olin seurannut sitä ennen Plania Instagramissa ja näin, että ilmastoasioista kiinnostuneita nuoria etsitään mukaan ryhmään. Ilmastoasiat olivat silloin jo pidempään kiinnostaneet minua. Ilmastotsemppareiden kautta kiinnostuin enemmänkin Planin toiminnasta.”

Senni on päässyt ilmastotsemppareissa vaikuttamaan päättäjiin esimerkiksi puhumalla kasvisruoan lisäämisestä kouluihin. Lisäksi nuoret ovat laittaneet hallitukselle ja kansanedustajille sähköpostia muun muassa metsien suojelusta ja avohakkuiden vähentämisestä.

Senni oli tänä vuonna mukana myös Planin kuukautispäivän tiimissä ja toimi kesällä vapaaehtoisena Nuoret toimijat -ryhmässä.

”Nämä ovat olleet huikeita kokemuksia. Kesän nuorten ryhmä oli tärkeä myös itselleni, koska sain olla nuorten kanssa. Meillä oli lopuksi viikonlopun kestävä leiri, joka on yksi hienoimmista kokemuksistani vapaaehtoistyössä. Minulla on ollut upeita kohtaamisia erilaisten ihmisten kanssa.”

Tasa-arvoa ja ilmastotyötä

Senni uskoo, että vapaaehtoistöistä on apua myös opiskelussa ja tulevassa työelämässä. Hän on tehnyt aiemmin vapaaehtoistyötä ilmastoasioiden ja eläinten oikeuksien edistämiseksi.

”Tällainen tekeminen ja kontaktien saaminen on tärkeää, sillä kaikki oppiminen ei tapahdu koulussa. Olisi ihana tehdä tulevaisuudessa töitä tällaisten itselleni tärkeiden aiheiden parissa.”

Tyttöjen oikeuksien ja ihmisoikeuksien edistäminen ovat Sennille tärkeimpiä syitä olla mukana Planin toiminnassa.

En olisi ennen osannut kuvitellakaan, että laittaisin sähköpostia jollekin päättäjälle. En aiemmin ehkä kokenut, että minulla voisi olla jotain omaa sanottavaa. Tämä rohkaistuminen on ollut minulle tärkeää.

Senni Kaavinen

”Naisena ja tyttönä harmittaa kovasti, millainen tilanne monella nuorella on niin Suomessa kuin maailmalla. Haluaisin edistää tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia. Jos minulla on siihen mahdollisuus, miksi en käyttäisi tätä mahdollisuutta? Myös ilmastotyö on lähellä sydäntäni. Plan on huomioinut huikean hienosti ilmastoasiat, jotka vaikuttavat myös tasa-arvon toteutumiseen.”

Senni kokee saaneensa vapaaehtoistyössä ennen kaikkea rohkeutta.

”En olisi ennen osannut kuvitellakaan, että laittaisin sähköpostia jollekin päättäjälle. En aiemmin ehkä kokenut, että minulla voisi olla jotain omaa sanottavaa. Tämä rohkaistuminen on ollut minulle tärkeää.”

Senni toivoo, että jokaisella ihmisellä olisi mahdollisuus tehdä vapaaehtoistyötä itselleen tärkeässä kohteessa, koska vapaaehtoistyöstä saa myös itse paljon.

”Kaikki projektit ovat olleet minulle kasvattavia kokemuksia ja olen oppinut kaikista jotain uutta. On ollut hienoa, kun olen voinut tulla opettelemaan, eikä ole heti tarvinnut tietää kaikkea.”

kuvassa nuori nainen seisoo iltahämärällä rappusilla ja katsoo kameraan. Hänellä on persikanvärinen kaulahuivi ja vaalean puuterin värinen takki, pitkät tummat hiukset ja leveä hymy.
Artikkelit, 5.12.2024

Vuoden Plan-aktiivi muuttaa maailmaa 

Vuoden 2024 Plan-aktiivi Joudi Chikho haluaa oikeudenmukaisemman maailman. Siksi hän haluaa edistää tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia.
Ukrainalainen lapsi hymyilee talvitakissa ja pipo päässä talon pihalla.
Mediatiedotteet, 3.12.2024

Planin aineettomat lahjat tuovat turvaa ja toivoa kriisien keskelle

Aineeton lahja lasten oikeuksien edistämiseksi on sydäntä lämmittävä lahjaidea läheiselle. Tänä jouluna Plan International Suomen aineeton lahja auttaa siellä, missä konfliktit ja sodat uhkaavat lasten elämää.
vasemmalla punapaitainen ja pitkähiuksinen tyttö kuvaa puhelimella oikealla puolella olevaa valkopaitaista tyttöä. Valkopaitainen tyttö puhuu kameralle.
Artikkelit, 29.11.2024

Zimbabwelaiset tytöt ottavat kantaa tunnettujen vaikuttajien sosiaalisen median kanavissa 

Zimbabwelaiset tytöt pääsevät ääneen Fardus Hassanin, Iina Hyttisen ja Sointu Borgin sosiaalisen median kanavissa.