Vuoriston kadonneet tytöt | Plan

27.11.2020

Vuoriston kadonneet tytöt

Ihmiskauppiaat sieppaavat Pohjois-Vietnamin vuoristosta tyttöjä morsiamiksi Kiinaan. Pakkoavioliitto tarkoittaa tytöille oikeuksien menettämistä ja heidän perheilleen surua ja epävarmuutta. Plan levittää alueella tietoa ihmiskaupan vaaroista.

Arviot Pohjois-Vietnamista vuosittain katoavien tyttöjen määrästä liikkuvat sadoissa. Plan Internationalin mukaan määrä on kasvanut kuluneen vuosikymmenen aikana hitaasti mutta vakaasti. Ilmiö on epäsuora seuraus Kiinan vääristyneestä sukupuolijakaumasta.

Pienviljelijä ja suurperheen äiti Do, 56, on parantumattomasti sairas. Hän on saattohoidossa kotikylässään Pohjois-Vietnamin vuoristossa. Don ainoa toive on nähdä vielä kerran tyttärensä Mi.

18-vuotias Mi on kuitenkin ollut kateissa jo kaksi vuotta, eikä hänen olinpaikastaan ole tietoa.

Mi katosi retkellä markkinoille läheiseen kaupunkiin. Do perheineen alkoi etsiä tyttöä, kun tätä ei kuulunut kotiin. Torikojujen myyjät osasivat kertoa vain, että Min kannoilla oli kulkenut kaksi tuntematonta miestä.

Perhe onnistui seuraamaan Min jälkiä Ha Giangin kaupunkiin 150 kilometrin päähän, mutta kun he saapuivat perille, tyttö oli poissa. Do sai kuulla, että hänen tyttärensä oli todennäköisesti myyty Kiinaan vaimoksi.

Jäljellä on vain valokuva, jota perhe näyttää kaikille tapaamilleen siinä toivossa, että joku tunnistaisi Min kasvot ja auttaisi saamaan tytön kotiin.

Min jälkeen samasta kylästä on viety kolme muutakin tyttöä. Yhteisöön kuuluu vain 50 ihmistä, joten jokainen tuntee kadonneet ja kokee menetykset kipeästi.

Kylä sijaitsee syvällä vuoristossa Ha Giangin provinssissa, 1 200 metriä merenpinnan yläpuolella ja seitsemän kilometrin päässä lähimmistä kaupungista. Sinne pääsee vain moottoripyörällä tai jalan. Kukaan yhteisössä ei ollut kuullut ihmiskaupasta ennen Min katoamista.

Koska seutu on vaikeakulkuista, vuoristopoluilla näkyy harvoin tuntemattomia. Vieraita ihmisiä kohtaa vain viikonloppumarkkinoilla – siellä, missä Mi katosi.

Kuolemansairas Do toivoo, että näkisi vielä kerran siepatun tyttärensä Min.

Morsian Vietnamista tulee halvaksi

Mi ei ole ainoa kadonnut. Tyttöjä siepataan järjestelmällisesti Pohjois-Vietnamin syrjäisestä vuoristosta.

Ihmiskauppiaat sieppaavat nuorimmillaan 13-vuotiaita tyttöjä ja myyvät näitä rajan yli Kiinaan morsiamiksi.

Arviot Pohjois-Vietnamista vuosittain katoavien tyttöjen määrästä liikkuvat sadoissa. Plan Internationalin mukaan määrä on kasvanut kuluneen vuosikymmenen aikana hitaasti mutta vakaasti. Ilmiö on epäsuora seuraus Kiinan vääristyneestä sukupuolijakaumasta.

Poikalasten suosimisella on Kiinassa vuosisatoja pitkät perinteet. Tyttösikiöiden abortit ja jopa tyttövauvojen surmat ovat olleet pitkään yleisiä. Yhden lapsen politiikan kaudella Kiina on päätynyt niin syvään sukupuolten epätasapainoon, että vuonna 2030 maassa ennustetaan olevan miehiä 30 miljoonaa enemmän kuin naisia. Miehet kilpailevat morsiamista.

Kiinan perinteiden mukaan sulhanen maksaa morsiamen vanhemmille myötäjäiset. Aiemmin myötäjäiset tarkoittivat kohtuullista rahasummaa, mutta nykyisin naimaikäisten tyttöjen vanhemmat vaativat usein korkeaa summaa, koska heillä on varaa valita. Osissa Kiinaa sulhasilta odotetaan jopa 15 000 euron myötäjäisiä – useimmille mahdotonta rahasummaa.

Sen sijaan Vietnamista siepattu morsian maksaa noin 4 000 euroa. Edullinen markkinahinta saa ihmiskaupan kukoistamaan ja repii perheitä hajalle.

Jo pienet lapset osallistuvat koti- ja peltotöihin Pohjois-Vietnamin vuoristossa.

Vaikeat olot ja avoin kulttuuri houkuttavat ihmiskauppiaita

Elämä vuoristossa on ankaraa. Pohjois-Vietnamin syrjäseutuja asuttavaa hmong-kansaa on pidetty aiemmin vauraana, mutta ilmastonmuutos on heikentänyt oloja.

Maasto on kivistä, ja hedelmällistä maata on niukasti. Siksi perheiden täytyy kerätä multaa alarinteiltä voidakseen viljellä maata. Tärkein viljelykasvi on maissi, mutta muuttuneessa ilmastossa sadot epäonnistuvat usein. Puuta on niin vähän, että tuli on varattu ruuanlaittoon. Puulla lämmittäminen on jopa talvella liian kallista luksusta. Sähköjä tai juoksevaa vettä ei ole juuri kellään.

Moni tyttö jää pois koulusta auttaakseen perhettään. Isät ja vanhimmat sisarukset ovat usein kuukausia poissa siirtotyöläisinä, joten lasten täytyy ottaa vastuuta kotitöistä.

Perheet ovat suuria, ja tehtävää on paljon: ruuanlaitto, peltotyöt, maissin kuoriminen ja jauhaminen, kanojen syöttäminen, vaatteiden peseminen, ruuan etsiminen lehmille ja sioille, veden hakeminen ja pienemmistä huolehtiminen.

Kaikki auttavat toisiaan karussa ympäristössä. Perinteisesti vuoriston ihmiset ovat suhtautuneet vierailijoihin ja heidän tarjoamaansa apuun luottavaisesti ja vieraanvaraisesti. Tätä perinnettä ihmiskauppiaat nyt hyödyntävät.

Joskus ihmiskauppiaat käyttävät kuukausia tutustuakseen uhriksi valitsemaansa tyttöön. He saattavat ujuttautua tämän kaveriksi tai poikaystäväksi, kunnes lopulta kertovat, että tytölle olisi tarjolla töitä Kiinan puolella.

Useat tytöt ajattelevat, että Kiinassa palkat ovat paremmat ja elämä helpompaa, joten he tarttuvat hanakasti tilaisuuteen auttaa perhettään. Vasta perillä selviää, että he ovat joutuneet julman huijauksen uhreiksi.

Dinh pääsi pakenemaan ihmiskauppiaiden vankilasta, mutta hän ei ole saanut oikeutta eikä tukea.

Avuntarjous olikin ihmiskauppiaiden huijaus

Dinh, 18, luotti vieraiden hyväntahtoi-suuteen painajaismaisin seurauksin.

15-vuotiaana hän oli ystävänsä Lian kanssa markkinoilla, kun kaksi tuntematonta miestä tarjosi tytöille kyytiä. Dinh ja Lia tarttuivat iloisina tarjoukseen, koska kotikylään oli pitkä matka. Pian he huomasivat matkaavansa väärään suuntaan.

Dinh erotettiin Liasta ja vietiin Kiinaan. Siellä ihmiskauppiaat sulkivat hänet taloon ja kertoivat, että pian hänet myytäisiin vaimoksi. Sieppaajat osoittivat Dinhiä aseella ja ottivat samalla hänestä kuvia sulhasehdokkaita varten. He uhkasivat ampua Dinhin, ellei tämä suostuisi naimisiin.

Naimakauppa ei ehtinyt toteutua, koska Dinh pääsi pakenemaan. Hän kuuluu harvoihin onnekkaisiin. Useimmat siepatuista tytöistä eivät pääse pakoon tai saa yhteyttä perheeseensä.

– Kun tytöt myydään naimisiin, heiltä viedään kaikki oikeudet. He eivät pääse kouluun, ja heidän unelmansa paremmasta tulevaisuudesta romuttuvat, sanoo Plan International Vietnamin maajohtaja Sharon Kane.

– Moni tytöistä kohtaa hirvittävää seksuaalista ja perheväkivaltaa miehensä käsissä. Tämä aiheuttaa vakavia henkisiä haittoja ja uhkaa myös tyttöjen fyysistä terveyttä. Useat ovat vielä lapsia ja joutuvat äideiksi ennen kuin heidän kehonsa ovat siihen valmiita.
 

Ikävä ja epävarmuus vainoavat kadonneen perhettä

Vu miettii taukoamatta, mitä hänen siepattu tyttärensä Lia on joutunut kokemaan.Dinhin naapuri Vu, 39, odottaa yhä onnellista käännettä. Vun tytär Lia, joka siepattiin yhtä aikaa Dinhin kanssa, ei ole palannut.

Vu tietää hyvin, mitä siepatuille tytöille voi tapahtua. Hän murehtii tauotta, mitä Lia on joutunut kokemaan.

Myös Lian veli Sung, 17, kertoo, että siskon katoaminen kalvaa häntä. Lia oli Sungin paras ystävä, ja he tekivät kaiken yhdessä. Veljen on vaikea hyväksyä, että vaikka hän on tehnyt parhaansa Lian löytämiseksi, siskosta ei ole löytynyt jälkeäkään.

Pohjois-Vietnamin vuoristossa ei ole tarjolla tukipalveluita, joiden avulla Vu ja Sung voisivat käsitellä menetystään. Äidillä ja veljellä on Liasta jäljellä vain muistoja ja yksi valokuva, joka riippuu kunniapaikalla.

Kadonneen Lian veli Sung ei saa rauhaa, ennen kuin sisko on löytynyt.

Plan haluaa lisää tietoa, tukitoimia ja oikeutta

Näistä kohtaloista huolimatta tyttöjen riski joutua siepatuksi ei ole vieläkään yleisesti tiedossa Ha Giangin provinssissa. Avarat laaksot ja jyrkkä vuoristo takaavat, että uutiset kulkevat hitaasti kylästä toiseen. Tiedotusvälineet eivät tavoita ihmisiä. Elämänrytmi on tyystin toinen kuin Vietnamin vilkkaissa kaupungeissa.

Seudun poliisilla on heikot resurssit etsintöihin. Todennäköisesti tyttöjen sieppaaminen on paljon virallisia arvioita yleisempää, koska moni perhe ei tee ilmoitusta tyttärensä katoamisesta.

Planin perustama puhelinlinja on saanut kolmen vuoden aikana lähes 8 000 ihmiskauppaan liittyvää ilmoitusta. Luku on korkea, mutta monilla perheillä ei ole edes puhelinta tai tietoa auttavasta linjasta.

Prosessi siepattujen tyttöjen vapauttamiseksi ja kotiuttamiseksi on pitkä ja mutkikas. Uhreille ei ole tarjolla juuri tukipalveluita. Dinhin kaltaiset kotiin palanneet tytöt kohtaavat usein leimaamista ja ennakkoluuloja, joten vaikeudet jatkuvat vapautumisen jälkeenkin.

Vaikka jotkut ihmiskauppiaat ovat joutuneet oikeuden eteen, yksikään Planin tavoittamista perheistä ei ole onnistunut nostamaan syytettä ihmiskaupasta. Dinh kertoo, ettei ole saanut minkäänlaista oikeutta.

Plan haluaa suojata lapsia ja heidän perheitään vastaavalta kohtalolta. Siksi järjestö työskentelee vuoriston kouluissa ja yhteisöissä varmistaakseen, että etenkin tytöt saavat tietoa ihmiskaupan riskistä ja osaavat suojautua.

Lisäksi Plan vaatii Vietnamin hallitusta tekemään enemmän kadonneiden tyttöjen löytämiseksi, kotiin palanneiden tukemiseksi ja syyllisten saattamiseksi vastuuseen.

Plan työskentelee sen eteen, että vuoristoalueen tytöt ja heidän perheensä saavat tietoa ihmiskaupan riskistä ja osaavat välttää vaaratilanteita.

Kadonneiden omaiset kärsivät traumasta

Siepattujen tyttöjen perheet kärsivät traumasta, jonka psykologi Pauline Boss on nimennyt ”kahtalaiseksi menetykseksi” (ambiguous loss). Sitä pidetään raskaimpana menetyksen muotona, koska tilanteelle ei löydy ratkaisua tai päätepistettä. Kahtalainen menetys koskettaa esimerkiksi konflikteissa ja suur-onnettomuuksissa kadonneiden omaisia.

Kahtalainen menetys aiheuttaa laajan kirjon voimakkaita ja pitkäkestoisia tunteita: ahdistusta, epä-tietoisuutta, epätoivoa, surua, turhautuneisuutta, toivottomuutta – ja toivoa.

Omaiset eivät voi surra kadonneitaan tai hyväksyä tapahtunutta, koska he elävät jatkuvassa epävarmuudessa ja etsivät vastauksia niitä löytämättä. Suruprosessi juuttuu epätietoisuuden tilaan, ja läheisten on vaikea siirtyä henkisesti eteenpäin. Vaikutukset mielenterveyteen ovat usein raskaat.

Aika ei hälvennä kahtalaisen menetyksen aiheuttamaa tuskaa. Tutkimusten mukaan sen kokeneet voivat kuitenkin oppia elämään epätietoisuuden kanssa. Tällöin toipuminen ei perustu ratkaisun löytämiseen vaan sen ymmärtämiseen ja hyväksymiseen, että tilanteen epävarmuus aiheuttaa kärsimystä. Hyväksymisen avulla perheet voivat löytää selviytymiskeinoja ja jatkaa elämäänsä.

Pohjois-Vietnamin kaltaisilla köyhillä alueilla on kuitenkin tarjolla vähän, tai ei lainkaan, psykologista tukea traumoista kärsiville.

Teksti: Kirsty Cameron
Kuvat: Vincent Tremeau

Tutustu toimintaamme