3.12.2015

Turun paikallisryhmästä ja Dellistä Vuoden Plan-vapaaehtoiset

Plan International Suomi palkitsee aktiivisesta vapaaehtoistoiminnasta kaksi yhteisöä: Turun vapaaehtoistoiminnan ja it-yritys Dellin.

Palkitsemme vuosittain YK:n kansainvälisenä vapaaehtoisten päivänä Vuoden Plan-vapaaehtoisen. Kunniakirjalla haluamme nostaa esiin ihmisiä ja ryhmiä, jotka edistävät lasten oikeuksia toiminnallaan, ja kannustaa uusia ihmisiä mukaan vapaaehtoistoimintaamme.

Tänä vuonna Vuoden Plan-vapaaehtoisiksi on valittu Turun vapaaehtoisten paikallisryhmä ja it-yritys Dell.

Turun alueella toimii eri-ikäisiä Planin aktiiveja, jotka ovat suunnitelleet ja toteuttaneet yhdessä monipuolisia tapahtumia. Vapaaehtoispohjalta Turussa toimivat Turun paikallisryhmä, Planin lastenhallitus ja nuorten aikuisten Mitä-verkosto.

– On ollut innostavaa nähdä, miten hyvin Planin eri ryhmät yhdessä toimivat Turussa. Parin viime vuoden aikana he ovat muun muassa järjestäneet kampanjoita, tempauksia ja keskustelutilaisuuksia, jotka ovat saaneet paljon huomiota Turun seudulla ja innostaneet uusia jäseniä mukaan paikallisryhmään, kertoo Plan International Suomen vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Monika Salmivalli.

– Vapaaehtoistyö Planissa on minulle tärkeää, koska Plan on osoittanut saavansa tuloksia aikaan kehitysmaissa. Plan myös tahtoo pitää kulut kurissa, jolloin suurin osa lahjoituksista menee lasten olosuhteiden parantamiseen. Osallistuminen Planin vapaaehtoistyöhön on minulle yksi keino helpottaa lasten elämää, kertoo Planin vapaaehtoinen Mika Suojanen Turusta.

Sofia Böling, Planin lastenhallituksen jäsen, kertoo oppineensa paljon uusia asioita maailman tilanteesta ja esimerkiksi tapahtumien järjestämisestä.

– Vapaaehtoistyö tuo elämään sisältöä, sellaisen tunteen, että tekee jotakin tärkeää.

It-yritys Dellin henkilöstö on osallistunut kahden vuoden ajan aktiivisesti vapaaehtoistyöhömme. Dell on ensimmäinen yritys, joka on sitoutunut pitkäjänteisesti ja varainhankinnallisesti vapaaehtoistoimintaamme. Dellin naisverkosto on muun muassa jakanut tietoa kehitysmaiden tyttöjen asemasta ja järjestänyt lipaskeräyksiä. Yhteistyö on näkynyt myös Dellin asiakastilaisuuksissa.

– Dell on tietoinen yhteiskuntavastustaan ja kannustaa työntekijöitään tekemään vapaaehtoistyötä osana Legacy of Good 2020 -ohjelmaa, jonka tavoite on varmistaa, että toimimme ihmisten ja planeettamme hyväksi. Henkilökohtaisella tasolla haluaisin, että kaikilla maailmassa, ja varsinkin lapsilla, olisi yhtäläiset lähtökohdat elämässään, kertoo Dellin aktiivi ja Planin pitkäaikainen vapaaehtoinen Sari Heikkilä.

– Vaikka syy vapaaehtoistyön tekemiseen on vakava, on meillä ollut hauskaa järjestäessämme tempauksia Planin hyväksi. Esimerkiksi ystävänpäivän pusukauppaa osataan jo odottaa henkilökuntamme kesken.
 

Aiemmat vuoden Plan-vapaaehtoiset

Plan on palkinnut aktiivisia vapaaehtoisiaan vuodesta 2010 lähtien. Tähän mennessä Vuoden Plan-vapaaehtoisiksi (aiemmin Vuoden PlanKansalaisiksi) on nimetty:

  • 2014: Lappeenrannan vapaaehtoistoiminnan aluevastaava ja Ei vihapuheelle -liikkeen aktivisti Christina Nenonen sekä toimistovapaaehtoinen Riitta Riala
  • 2013: Oulun vapaaehtoisten paikallisryhmä
  • 2012: Ammatillinen kääntäjävapaaehtoinen Maarit Koponen sekä tapahtumavapaaehtoinen Raimo Koponen
  • 2011: Mankkaanpuron koulu sekä Joensuu-Liperin aluevastaava Jutta Kurki
  • 2010: Toimistovapaaehtoinen Heikki Ollinkangas sekä Kemin aluevastaava Helena Kinnunen

Lue lisää vapaaehtoistyöstämme ja tule mukaan toimintaamme