”Toivon, että joku huolehtisi minusta” | Plan

17.5.2019

”Toivon, että joku huolehtisi minusta”

Ilmastonmuutos ajaa ihmisiä siirtotyöhön Kambodžan maaseudulta. Lapset jäävät usein omilleen. 15-vuotias Sros kantaa vastuun kodista, koulusta ja pikkuveljestään.

Aurinko paahtaa kuivuudesta halkeilevaa peltoa, jota hento teinityttö ja pieni poika ylittävät rinnakkain. 15-vuotias Sros ja hänen kuusivuotias veljensä Peun ovat matkalla etsimään ruokaa.
 
Kohta sisarukset ovat viidakossa ja poimivat puiden oksilta hedelmiä rikkinäiseen koriin. Hiki valuu lasten ohimoilla lähes 40 asteen helteessä. Ilmastonmuutos on tehnyt kuivasta kaudesta aiempaa kuumemman ja pidemmän Siem Reapissa Koillis-Kambodžassa.
 
Kun kori on täynnä, Sros hymyilee helpottuneena: hedelmiä riittää nyt monelle aterialle.
 
Srosilla ja Peunilla on pulaa ruuasta, koska he asuvat kahdestaan. Perheen isä lähti vuosia sitten uuden vaimonsa luo, ja äiti menehtyi Peunin synnytykseen. Kaksi vanhinta sisarusta on siirtotyöläisinä Thaimaassa, nuorempi isosisko myy vaatteita Siem Reapin turistikeskuksessa ja nuorempi isoveli on välillä kotona, välillä hanttihommissa. Sros on nyt vastuussa pikkuveljestään ja saa satunnaisia rahalähetyksiä isosisaruksiltaan.
 
– Välillä vaatteita myyvä siskoni soittaa, ettei voi lähettää rahaa riisiin, koska hän ei ole saanut myytyä mitään, Sros kertoo.
 
Silloin hän lainaa riisiä naapureilta ja lupaa maksaa takaisin, kun seuraava rahalähetys tulee.

 

Kotityöt ja koulu vievät voimat
 

Perheen tilanne on Siem Reapissa tavallinen. Yhä useampi lähtee työnhakuun kaupunkeihin tai ulkomaille Kambodžan maaseutuyhteisöistä, koska ilmastonmuutos on ajanut perinteiset elinkeinot ahtaalle ja lisännyt painetta siirtolaisuuteen. Sadot ovat heikentyneet lisääntyneiden kuumuuden, kuivuuden ja myrskyjen vuoksi.
 
Siirtotyöläisten olot ovat usein niin hankalat, etteivät he voi ottaa lapsia mukaansa. Silloin lapset jäävät sukulaisten hoiviin – tai Srosin ja Peunin tavoin omilleen.
Sros herää aikaisin aamulla, järjestelee sisarusten pienen kodin ja valmistaa aamiaista itselleen ja veljelleen. Koulupäivän jälkeen Sros tiskaa, pyykkää, kokkaa ja tekee läksyt. Erityisesti kuumalla kaudella kotityöt vievät voimia.
 
Sillä aikaa Peun leikkii yksin.
 
– Tykkään tehdä veljeni kanssa asioita, käydä vaikka retkellä ja opettaa hänelle kirjaimia, mutta en ehdi olla hänen kanssaan tarpeeksi. Välillä olen todella väsynyt, Sros sanoo.
 
– Kaipaan isosiskojani ja isoveljiäni, mutta kaikkein eniten äitiäni, koska hän huolehti minusta. Toivoisin, että joku pitäisi minustakin huolta.

 

Planin stipendi helpottaa koulunkäyntiä
 

Koulunkäynti on Srosille tärkeää, ja hän on luokkansa parhaita oppilaita. Erityisesti Sros pitää äidinkielestä ja matematiikasta.
 
Köyhyys on kuitenkin vaikeuttanut koulunkäyntiä. Sisaruksilla ei ole rahaa koulutarvikkeisiin, ja jos isosisaruksilta perityt kouluvaatteet hajoavat, uusiin ei ole varaa. Kun kylään tulee kiertävä lumppukauppias, Sros kiirehtii ostamaan Peunille koulushortseja, koska hänen vanhat hameensa eivät käy veljelle.
 
– Joskus opettajat ovat antaneet minulle kirjoja ja kyniä, Sros kertoo.
 
Opintie on nyt helpottumassa: Sros on juuri saanut Plan Internationalilta stipendin, joilla järjestö tukee köyhyydessä eläviä tyttöjä jatkamaan koulunkäyntiä. Stipendi sisältää rahat kirjoihin, opiskelutarvikkeisiin ja koulupukuun sekä polkupyörän, jolla Sros voi viedä veljenkin kouluun.
 
Srosin tulevaisuuden suunnitelmat ovat jo selvät:
 
– Haluan opiskella sairaanhoitajaksi ja auttaa muita. Kun veljeni on sairaana, en osaa parantaa häntä. Kun minusta tulee sairaanhoitaja, ymmärrän mistä on kysymys ja voin olla avuksi.
 
Srosin ja Peunin nimet on muutettu lastensuojelusyistä.
 
Teksti: Iida Riekko
Kuvat: Karoliina Paatos
 

Tutustu toimintaamme