Pääsihteeriltä
Vuosi 2025 mullisti kehitysyhteistyötä ja humanitaarista työtä ympäri maailmaa. Rajut leikkaukset kehitysyhteistyöstä vaikeuttivat ihmishenkiä pelastavaa humanitaarista työtä, koulutuksen parantamista, sopeutumista ilmastokriisiin sekä tyttöjen oikeuksien edistämistä.
Leikkaukset osuvat hetkeen, jona maailma kamppailee monien toisiinsa limittyvien kriisien kanssa. Ongelmakimppuun kuuluvat useiden konfliktien kärjistyminen, ilmastonmuutoksen aiheuttamat katastrofit, lukuisat pakolaisuuskriisit sekä ruokaturvan heikkeneminen. Kasvava maailmanlaajuinen liikehdintä sukupuolten tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia vastaan rajoittaa seksuaali- ja lisääntymisoikeuksia sekä ajaa kansalaisyhteiskuntia ahtaalle yli 120 maassa.
Plan Internationalia tarvitaan nyt kipeästi – seisomaan tyttöjen rinnalla ja puolustamaan kovalla työllä saavutettua edistystä.
Peräänantamaton työmme tuottaa tulosta. Viime vuonna Plan International paransi lähes 50 miljoonan lapsen elämää yli 80 maassa. Tuimme yli viiden miljoonan tytön koulutusta. Autoimme 3,4 miljoonaa tyttöä saamaan suojelua lapsiavioliitoilta, ihmiskaupalta, väkivallalta ja hyväksikäytöltä. Paransimme nuorten pääsyä seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluihin.
Humanitaarinen työmme on laajentunut nopeasti. Kansainvälinen Plan tarjosi apua 73 humanitaarisessa kriisissä, jotta perheet pysyisivät turvassa ja lapset jatkaisivat koulunkäyntiään myös kriisien aikana. Toimitimme apua esimerkiksi Ukrainan, Gazan ja Sudanin konfliktien keskelle.
Suomen Plan jatkoi tasa-arvon edistämistä ja avuntarpeeseen vastaamista vahvana osana kansainvälistä kattojärjestöä. Saatoimme päätökseen menestyksekkään nelivuotisen My Body, My Future 2 -ohjelman ja vahvistimme humanitaarista työtämme. Vuoden lopussa saimme tiedon Suomen ulkoministeriön uudesta nelivuotisesta rahoituksesta kehitys- ja humanitaarisiin ohjelmiimme.
Samaan aikaan otimme vastaan surullisen tiedon siitä, että kahden Suomeen muuttaneita nuoria tukevan hankkeemme STEA-rahoitus päättyy. Vuosi 2025 oli Plan International Suomelle vaikea myös yksityisrahoituksen osalta, ja jouduimme tekemään raskaita päätöksiä toimintamme supistamisesta.
Korvaamattomien tukijoidemme, kumppaneidemme ja aktiiviemme sekä sitoutuneen henkilöstömme ansiosta jatkamme tuloksekasta, kauaskantoista työtä paremman maailman rakentamiseksi. Emme tingi tavoitteestamme: jatkamme lasten oikeuksien ja tasa-arvon edistämistä sekä avun tarjoamista kriisien keskellä eläville yhteistyössä lasten, nuorten ja yhteisöjen kanssa.
Tämä toimintakertomus tarjoaa katsauksen siihen, mitä saimme viime vuonna aikaan tukijoidemme ansiosta. Kiitos!
Anna Könönen
pääsihteeri (vs.)
Kansainvälinen Plan International paransi lähes 50 miljoonan lapsen elämää ja tarjosi humanitaarista apua kriiseissä ympäri maailmaa.
Plan International on globaali lastenoikeus- ja humanitaarinen järjestö, joka rakentaa tasa-arvoista ja oikeudenmukaista maailmaa. Edistämme erityisesti tyttöjen ja nuorten naisten oikeuksia yli 80 maassa Afrikassa, Euroopassa, Lähi-idässä, Amerikassa, Aasiassa ja Tyynenmeren alueella.
Kun tyttöjen oikeudet ja sukupuolten tasa-arvo toteutuvat, olemme kaikki vahvempia. Kumppaneidemme ja paikallisten yhteisöjen kanssa puramme haitallisia normeja, muutamme yhteiskuntia ja tuemme tyttöjä päättämään omasta elämästään.
Elämän ensimmäiset viisi vuotta muovaavat lapsen tulevaisuutta, mutta miljoonat lapset eivät vieläkään saa riittävästi ravintoa, terveydenhuoltoa ja varhaiskasvatusta. Tuemme monin tavoin varhaislapsuuden kehitystä ympäri maailmaa.
Vuonna 2025:
Maailmassa on 251 miljoonaa lasta, jotka eivät käy koulua. Tytöt jäävät edelleen todennäköisemmin koulun ulkopuolelle, erityisesti teini-iässä. Kun tytöt saavat koulutuksen, he voivat muuttaa omaa ja yhteisönsä tulevaisuutta.
Vuonna 2025:
Konfliktit, ilmastonmuutos ja eriarvoisuus lisäävät tyttöihin kohdistuvaa väkivaltaa. Plan työskentelee perheiden ja yhteisöjen kanssa haitallisten asenteiden muuttamiseksi, suojelun vahvistamiseksi, tyttöihin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi ja turvallisten paikkojen luomiseksi.
Vuonna 2025:
Miljoonat nuoret eivät ole koulutuksessa, työelämässä tai harjoittelussa – ja tytöt jäävät erityisen usein työelämän ulkopuolelle. Tarjoamme nuorille taitoja, mentorointia ja mahdollisuuksia, joita he tarvitsevat löytääkseen paikkansa työelämässä ja tukeakseen yhteisönsä menestystä.
Vuonna 2025:
Nuoret muodostavat puolet maailman väestöstä. Silti heidän äänensä jäävät usein huomiotta heidän omaa elämäänsä koskevissa päätöksissä. Tuemme nuoria johtamaan haluamaansa muutosta, vaikuttamaan politiikkaan ja vaatimaan johtajiltaan vastuullisuutta.
Vuonna 2025:
Miljoonat tytöt eivät voi tehdä vapaita ja valistuneita päätöksiä omasta kehostaan ja elämästään – esimerkiksi siitä, mitä heidän keholleen tapahtuu tai milloin ja kenen kanssa he menevät naimisiin. Työskentelemme tyttöjen ja yhteisöjen kanssa, jotta tähän tulee muutos.
Vuonna 2025:
Veimme henkiä pelastavaa apua ja humanitaarisen työn asiantuntemusta yhteisöihin, joita koettelivat konfliktit, maanjäristykset, tulvat ja hirmumyrskyt.
Vuonna 2025 toimitimme apua 73 kriisin ja katastrofin keskelle. Humanitaarinen työmme tavoitti 13 miljoonaa aikuista ja lasta, joista 3,2 miljoonaa oli tyttöjä.
Maailmassa oli meneillään enemmän aseellisia konflikteja ja kriisejä kuin kertaakaan toisen maailmansodan jälkeen. Lukemattomat yhteisöt sinnittelivät yhtäaikaisten ja risteävien kriisien, kuten kiihtyvien konfliktien, ilmastonmuutoksen voimistamien katastrofien, pakotetun muuton ja ruokaturvattomuuden keskellä.
Tyttöjen turvallisuus, koulutus ja mahdollisuudet olivat kasvavan uhan alla Gazan ja Sudanin konflikteista Myanmarin ja Filippiinien pahenevaan ilmastokriisiin. Avun tarve kasvaa, mutta auttamisesta tulee yhä vaikeampaa, sillä monet maat leikkasivat viime vuonna globaalia kehitysrahoitustaan.
Plan vei henkiä pelastavaa apua ja humanitaarisen työn asiantuntemusta yhteisöihin, joita koettelivat konfliktit, maanjäristykset, tulvat ja hirmumyrskyt. Tarjosimme ruokaa, puhdasta vettä ja suojaa. Edistimme lasten koulunkäyntiä ja lastensuojelua sekä tarjosimme psykososiaalista tukea. Humanitaarinen työmme on tehokasta ja nopeaa, koska yhdessä kumppaneidemme kanssa olemme paikalla ennen kriisiä, kriisin aikana ja kriisin jälkeen.
Vastasimme akuutteihin humanitaarisiin kriiseihin muun muassa Gazassa, Ukrainassa ja Haitissa. Gazan humanitaarinen tilanne oli katastrofaalinen, ja osaan Gazasta julistettiin nälänhätä. Vaadimme yhdessä muiden humanitaaristen järjestöjen kanssa loppua sotatoimille ja avustustoimitusten perillepääsyä Gazan kaistalle.
Jatkoimme työtämme vaikeista oloista huolimatta Sudanissa, jossa on käynnissä maailman pahin pakolaiskriisi ja miljoonat ihmiset ovat vaarassa kuolla nälkään. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat tytöt ja naiset, joita uhkaa paitsi nälkiintyminen myös seksuaalinen väkivalta ja hyväksikäyttö.
Jatkoimme myös pitkäaikaista työtämme globaalin ruokaturvan parantamiseksi ja lasten aliravitsemuksen estämiseksi.
Keskityimme ohjelmatyössämme teini-ikäisten tyttöjen sekä nuorten naisten seksuaali- ja lisääntymisterveyteen ja -oikeuksiin.
Vuonna 2025 toteutimme kehitysyhteistyöhankkeita institutionaalisten rahoittajiemme, suomalaisten yritysten ja suomalaisten lahjoittajien tuella sekä kansainvälisen kattojärjestömme avulla Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Euroopassa.
Hankkeet edistivät tyttöjen koulutusta, nuorten työllistymistä, lasten ja nuorten osallistumista päätöksentekoon, seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia, suojelua ja varhaiskasvatusta.
Vuonna 2025 päättyi Suomen ulkoministeriön rahoittama nelivuotinen ohjelma, joka edisti tasa-arvoa ja nuorten seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien toteutumista Etiopiassa, Laosissa, Mosambikissa, Myanmarissa, Ugandassa ja Zimbabwessa.
Neljän vuoden aikana ulkoministeriön tukema työmme tavoitti yli miljoona ihmistä, joista suoraan 268 996 ja epäsuorasti noin 732 000 ihmistä.
Ulkoministeriön tukema työmme jatkuu uudessa nelivuotisessa BRAVE-ohjelmassa vuonna 2026.
Vuoden aikana toteutimme myös neljää EU:n rahoittamaa hanketta. PATHS-hanke tuki esikouluikäisten lasten paluuta esi- ja alkuopetukseen kolmessa Pohjois-Etiopian maakunnassa sisällissodan jälkeen. Hankkeen aikana rakennetut tai kunnostetut 21 esikoulua tarjosivat lapsille laadukasta varhaiskasvatusta turvallisessa ja lapsiystävällisessä ympäristössä.
Sou Jovem -hanke Mosambikissa vahvisti nuorten osallistumismahdollisuuksia demokraattiseen päätöksentekoon. Lisäsimme nuorten tietoisuutta päätöksenteosta ja vahvistimme nuoria edustavien järjestöjen roolia ihmisoikeuksiin, sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja sosiaaliseen osallisuuteen liittyvissä kysymyksissä.
Ugandassa keskityimme EU-rahoituksella nuorten ei-toivottujen raskauksien ehkäisyyn ja raskaana olevien nuorten ja teinivanhempien tukemiseen. Kaksi- ja puolivuotinen hankkeemme Kamulin alueella päättyi. Hankkeessamme yli 12 000 nuorta sai seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluita paikallisilta terveysasemilta ja koulutetuilta vapaaehtoisilta. Aloitimme huhtikuussa uuden hankkeen Ugandan pohjoisosassa.
Jatkoimme YK:n väestörahaston (UNFPA) tuella seksuaali- ja lisääntymisterveysoikeuksien vahvistamista Myanmarissa, Nepalissa ja Zimbabwessa. Lisäksi aloitimme uuden yhteistyöhankkeen Nokian kanssa Ghanassa, jossa koulutamme 360 nuorta aikuista hyödyntämään teknologiaa ja saamaan työelämätaitoja.
Plan International Suomi teki humanitaarista työtä Libanonissa, Mosambikissa, Myanmarissa, Nigeriassa ja Ukrainassa.
Humanitaarinen ohjelmatyömme keskittyi toimintavuoden aikana pitkittyneisiin kriiseihin ja konflikteihin Libanonissa, Mosambikissa, Myanmarissa, Nigeriassa ja Ukrainassa. Teimme yhteistyötä paikallisten viranomaisten, kansalaisyhteiskunnan toimijoiden sekä yhteisöjen kanssa.
Myanmaria ravisteli maaliskuun lopussa voimakas maanjäristys, jonka seurauksena 3 600–5 350 ihmistä kuoli ja kymmenet tuhannet jäivät kodittomiksi. Nopeasti avaamamme hätäapukeräyksen avulla suomalaiset lahjoittajat auttoivat maanjäristyksen uhreja. Tarjosimme ruokaa ja puhdasta vettä sekä suojaa ja jaoimme välttämättömiä hygieniatarvikkeita. Vuoden 2025 loppuun mennessä Plan auttoi yli 96 000:tta ihmistä järistysalueilla.
Työskentelimme Myanmarissa myös Suomen ulkoministeriön tuella. Edistimme haavoittuvassa asemassa olevien lasten, nuorten ja nuorten aikuisten koulutusta ja lastensuojelu- sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluja sekä ehkäisimme sukupuolistunutta väkivaltaa. Toteutamme kaksivuotisen hankkeen yhdessä Kirkon Ulkomaanavun kanssa 43 yhteisössä Kachinin alueella Pohjois-Myanmarissa. Vuoden 2025 aikana tavoitimme yli 20 000 henkilöä, joista kolme neljäsosaa on nuoria ja lapsia.
Saimme ulkoministeriöltä 1,6 miljoonaa euroa rahoitusta Ukrainaan ja Libanoniin keväällä 2025. Libanonissa tuemme lasten pääsyä inklusiiviseen ja laadukkaaseen koulutukseen ja lastensuojelupalveluihin. Lisäksi annamme käteistukea erityisen haavoittuvassa asemassa oleville perheille. Tavoitteemme on auttaa vuoden aikana 15 430 ihmistä.
Ukrainassa vahvistamme lasten ja nuorten hyvinvointia sodan keskellä tarjoamalla mielenterveys- ja psykososiaalista tukea, oikeusapua sekä käteisavustuksia. Työmme tavoitti Hersonin, Mykolajivin ja Odessan alueilla vuoden loppuun mennessä 1 430 ihmistä, joista 913 on nuoria ja lapsia.
Euroopan komission humanitaarisen avun ja pelastuspalvelun pääosaston (ECHO) rahoituksella tuimme laadukkaan ja inklusiivisen koulunkäynnin jatkuvuutta Cabo Delgadon maakunnassa Mosambikissa ja Bornon osavaltiossa Koillis-Nigeriassa.
Cabo Delgadossa 44 483 lasta ja nuorta pääsi laadukkaaseen, inklusiiviseen ja turvalliseen kouluun keväällä päättyneen, kaksi vuotta kestäneen hankkeen aikana. Tämän lisäksi paransimme 26 971 lapsen ja nuoren psykososiaalista hyvinvointia ja turvallisuutta kouluissa ja yhteisöissä. Aseellisen konfliktin paheneminen ja hirmumyrsky Chido kasvattivat humanitaarisia tarpeita Cabo Delgadossa kuitenkin entisestään. EU:lta saamamme lisärahoituksen turvin edistämme lasten ja nuorten pääsyä lastensuojelupalveluihin sekä parannamme seksuaali- ja sukupuolistuneen väkivallan uhreille suunnattuja palveluja. Lisäksi tarjoamme käteisapua ja vahvistamme humanitaarista suojelua.
Nigeriassa turvaamme 10–18-vuotiaiden lasten pääsyä koulutukseen ja lastensuojelupalveluiden piiriin. Rakensimme ja kunnostimme väliaikaisia oppimistiloja, luokkahuoneita ja vessoja, koulutimme opettajia ja jaoimme opetusmateriaaleja sekä kuukautissuojia. Kalenterivuoden aikana hanke saavutti 30 292 ihmistä.
Kotimaan työssämme vahvistimme tyttöjen oikeuksia ja nuorten osallisuutta.
Vuonna 2025 geopoliittiset jännitteet ja sääntöperustaisen maailmanjärjestyksen horjuminen korostivat entistä vahvemmin ihmisoikeus- ja tasa-arvotyön merkitystä. Kun valtioiden katseet kääntyvät kohti omaa etua, on tärkeää, että kansalaiset ja päättäjät sitoutuvat globaaliin vastuuseen ja yhdenvertaisuuteen.
Vaikka muutokset vaikuttivat myös kotimaan toimintaan, pystyimme vastaamaan haasteisiin tehokkaasti. Tyttöjen oikeudet ja nuorten osallisuus ovat työmme ydin myös Suomessa.
Tuimme koulujen globaalikasvatusta ja digitaitoja tuottamalla ja levittämällä tasa-arvoon, lapsen oikeuksiin, kestävään kehitykseen ja digitaaliseen hyvinvointiin liittyvää opetusmateriaalia ja ylläpitämällä suosittua globaalikoulu.net-sivustoa. Opetusmateriaalien levikki oli yhteensä yli 13 000 kappaletta. Järjestimme 18 globaalikasvatuskoulutusta opettajille ja kasvattajille. Planin lapsen oikeuksien lähettiläät tekivät 310 lähettiläsvierailua, jotka tavoittivat 11 579 lasta ja nuorta pääasiallisesti kouluissa 39 paikkakunnalla.
Maahanmuuttajatyömme täytti 15 vuotta, ja sen kunniaksi järjestimme marraskuussa Oikeus kuulua -juhlaseminaarin. Noin 60 osallistujaa keränneessä seminaarissa pohdimme, mitä yhteiskunnallinen osallisuus tarkoittaa Suomeen muuttaneille nuorille ja miten voimme yhdessä rakentaa yhdenvertaisempaa tulevaisuutta.
Muuttajat!-demokratiakasvatustoimintaan osallistui 446 aktiivista nuorta, jotka keskustelivat yhdessä yhteiskunnallisista kysymyksistä ja pohtivat erilaisia tapoja vaikuttaa. Matkalla-toiminnassa tapasimme Suomessa muutamia vuosia asuneiden ysiluokkalaisten nuorten kanssa syksystä kevääseen. Ryhmissä ja tapahtumissa käsittelimme jatko-opintoihin, työelämään ja vapaa-aikaan liittyviä teemoja, kävimme retkillä ja vierailuilla ja kokeilimme erilaisia harrastuksia.
Vuonna 2025 käynnissä oli kaksi luontohankettamme, joita rahoittivat Helsingin kaupunki ja Otto A. Malmin lahjoitusrahasto. Toteutimme hankkeissa matalan kynnyksen lähiluontoretkiä pääkaupunkiseudulla asuville eri ikäisille Suomeen muuttaneille lapsille, nuorille ja perheille. DNA:n ja Microsoftin datakeskusyhteisön rahoittamissa hankkeissa järjestimme vuonna 2025 yhteensä kolme nuorten vapaa-ajalle sijoittuvaa digiryhmää. Ryhmissä keskusteltiin muun muassa ruutuajan hallinnasta, tietoturvasta, tekoälystä, nettihäirinnän kohtaamisesta sekä omaa hyvinvointia edistävästä digielämästä. Keväällä 2025 aloitimme uuden, Euroopan unionin osarahoittaman Osaava nuori äiti -hankkeen, jossa tuemme alle 25-vuotiaiden maahan muuttaneiden äitien hyvinvointia korostaen erityisesti tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.
Voimanaisia -hanke päättyi STEA-rahoituksen loppuessa keväällä 2025. Vahvistimme hankkeessa Suomeen muuttaneiden teini-ikäisten tyttöjen ja heidän äitiensä sukupolvisuhdetta, lisäsimme tietoa omista oikeuksista ja velvollisuuksista sekä madalsimme osallisuuden kynnystä suomalaisessa yhteiskunnassa.
Loimme puheenaiheita ja pidimme tyttöjen asemaa esillä sosiaalisessa mediassa ja tiedotusvälineissä. Vuoden aikana tapasimme päättäjiä yhdessä vaikuttajanuortemme kanssa.
Viestimme työstämme tuloksekkaasti ja monikanavaisesti. Pidimme esillä erityisesti tyttöjen asemaa ja oikeuksia, humanitaarisia kriisejä, nuorten aktivismia sekä työmme tavoitteita ja tuloksia.
Saimme ansaittua medianäkyvyyttä ajankohtaisilla puheenaiheilla, mielipidekirjoituksilla ja tuottamallamme tutkimustiedolla. Esimerkiksi kansainvälinen tutkimuksemme lapsiavioliittoon joutuneiden tyttöjen ja nuorten naisten kokemuksista sekä Suomen ulkoministeriön ja lahjoittajiemme tukema ohjelma Zimbabwessa saivat laajan näkyvyyden. Planin työ oli esillä mediassa keskimäärin vähän yli kerran päivässä.
Dokumentoimme vuoden aikana kehitysohjelmiamme Ugandassa ja Zimbabwessa. Tuotimme monipuolisia tarinoita, videoita ja kuvia, joissa keskityimme myös poikien ja miesten rooliin tasa-arvon edistämisessä sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyteen ja -oikeuksiin.
Sosiaalisessa mediassa yleisöämme innostivat erityisesti ajankohtaiset kannanotot sekä yhteistyö somevaikuttajien kanssa.
Jatkoimme työstämme kertovan laadukkaan aikakauslehden, Plan-lehden, julkaisua printti- ja digimuodossa. Vahvistimme lehden sisältöjen jakelua uutiskirjeen ja sosiaalisen median kautta. Muutimme kustannussyistä lehden jakelurytmiä neljästä kahteen numeroon vuodessa. Plan-lehden printtipainos oli noin 30 000.
Vaikuttamistyömme keskittyi erityisesti tyttöjen oikeuksiin, kehitysyhteistyöhön ja sen rahoitukseen sekä tasa-arvoa edistävään ulkopolitiikkaan.
Suomen hallitus päätti kevään 2025 puoliväliriihessä uusista kehitysyhteistyöleikkauksista, joiden ulkopuolelle rajattiin suomalaiset kansalaisjärjestöt. Myönteisenä uutisena rahoitusta humanitaariseen katastrofiapuun lisättiin. Planin vaikuttamistyöllä oli merkitystä siinä, että hallituksen tuki suomalaisten kehitysjärjestöjen ohjelmatyölle jatkuu vahvana historiallisen suurista leikkauksista huolimatta.
Juhlimme tyttöjen päivää eduskunnassa vuosittain: vuonna 2025 Planin kahvitilaisuus toi yhteen noin sata tyttöjen oikeuksista kiinnostunutta kansanedustajaa ja eduskunnan työntekijää. Lisäksi jatkoimme eduskunnan tyttöjen oikeudet ja kehitys -ryhmän aktiivista toimintaa tukemalla ryhmän jäseniä lainsäädäntötyössä.
Nepalilainen Smarika Pokharel toimi IGEP-palkinnon tuomaristossa ja puhujana juhlagaalassa.
Lisäsimme yhteistyötä muiden järjestöjen kanssa muun muassa järjestämällä tasa-arvo ja ilmasto -aiheisia tapahtumia sekä Fingon että NYTKIS ry:n kanssa. Toimimme aktiivisesti kansainvälisen tasa-arvopalkinto IGEP:in tapahtumajärjestelyissä, sillä Plan International Nepalin nuori aktivisti Smarika Pokharel toimi palkinnon tuomaristossa ja puhujana juhlagaalassa. Kesällä järjestimme SuomiAreenassa ministeri Ville Tavion ja nuorten aktivistien tapaamisen kehitysyhteistyön merkityksestä.
Vuoden aikana työstimme raporttia seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien vahvemmasta asemasta Suomen ulkopolitiikassa. Raportin julkaisu on keväällä 2026. Jatkoimme aktiivista ja tuloksekasta toimintaamme useissa verkostoissa ja toimikunnissa, kuten kehityspoliittisessa toimikunnassa ja kansainvälisten ihmisoikeusasiain neuvottelukunnassa.
Tapasimme päättäjiä kaikista poliittisista puolueista. Vaikutimme aktiivisesti erityisesti hallituksen valmistelutyöhön nostamalla esille lastenoikeus- ja tasa-arvokysymyksiä tapaamisissa, julkisissa kommenteissa, lausunnoissa ja mielipidekirjoituksissa. Vuoden 2025 aikana olimme yhteydessä ja tapasimme yhteensä 280 päättäjää. Näistä 35 tapaamisessa oli mukana Planin aktiivisia vaikuttajanuoria.
Planin nuoret kampanjoivat, viestivät, kouluttivat, käyttivät taidetta vaikuttamisen välineenä ja valtasivat johtajien paikkoja yhteiskunnan huipulta.
Vuonna 2025 Planin nuoret osoittivat vahvemmin kuin koskaan, että heidän äänensä, ideansa ja rohkeutensa voivat muuttaa maailmaa. Nuoret rakensivat yhdenvertaisempaa ja tasa-arvoisempaa tulevaisuutta kampanjoimalla, viestimällä, kouluttamalla, käyttämällä taidetta vaikuttamisen välineenä ja ottamalla haltuun merkittäviä johtajuuden paikkoja.
He edistivät tasa-arvoa päätöksenteossa, mediassa, oppilaitoksissa, kaduilla, taiteessa ja kansainvälisissä foorumeissa. Planin nuoret aktivistit nostivat esiin tärkeitä ihmisoikeuskysymyksiä, uudistivat johtajuuden käytäntöjä ja loivat uusia tiloja vaikuttavalle dialogille.
Naistenpäivän marssi, tasa-arvon päivän kampanjointi, menkkamarssi ja tyttöjen päivä kokosivat yhteen suuren joukon nuoria, joille yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ei ole juhlapäivien teema vaan arjen ja oman aktiivisen toiminnan lähtökohta. Tavoitimme vuoden aikana yli 64 000 ihmistä 95 paikkakunnalla yli 300 aktiviteetin kautta.
Tyttöjen päivä 11.10. oli vuoden suurin kampanja. Planin kampanjatiimit ja muut aktivistit eri paikkakunnilla nostivat lapsiavioliitot keskusteluun tavoittaen yli 25 000 ihmistä kouluissa, kaduilla, kirjastoissa ja kauppakeskuksissa yli 90 paikkakunnalla. Tapahtumat pitivät sisällään keskustelutilaisuuksia, katukampanjointia ja dokumenttielokuvanäytöksiä.
Planin ainutlaatuinen 11–18-vuotiaista aktivisteista koostuva lastenhallitus jatkoi aktiivista ja vaikuttavaa rooliaan Planin toiminnan ytimessä. Päiväsumpit lastenhallituksen kanssa -somekampanjaan osallistui merkittäviä päätöksentekijöitä, kuten pääministeri Petteri Orpo (Kok.), liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala (KD) ja kansanedustaja Nasima Razmyar (SDP).
Planin vuoden 2025 aktiiveiksi valittiin lastenhallituksen puheenjohtajat Pauliina Mannerhovi ja Minea Kaippio. Tunnustus korosti nuorten omaa johtajuutta ja heidän rooliaan suunnannäyttäjinä tasa-arvoisempaan tulevaisuuteen.
Girls Takeover -tempaus vahvisti samaa viestiä: tytöt astuivat konkreettisesti viiden merkittävän johtajan paikoille Postissa, Oulun kaupungilla, Suomen Kuvalehdessä, Suomen ulkoministeriössä ja Elossa päivän ajaksi ja muuttivat konkreettisesti sitä, kenen ääni kuuluu päätöksenteossa.
Planin nuoret olivat vahvasti mukana kampanjoinnissa vuoden 2026 SuomiAreenassa. Planin lastenhallitus oli kehittänyt SuomiAreenaan oman tasa-arvon Alias-pelin, jota pääsivät pelaamaan useat eri ministerit ja muut päättäjät Porin kaduilla. Planin nuoret Maryam Al-Juboori ja Anniina Kaila olivat myös mukana paneelikeskustelussa, jossa puhuttiin sukupuolittuneesta häirinnästä ja siihen puuttumisesta.
Yksityis- ja yrityslahjoittajat toimivat korvaamattomina työmme tukijoina ja pitkäkestoisten tulosten mahdollistajina.
Säännölliset lahjoittajamme ovat edelleen toimintamme perusta. He mahdollistavat pitkäjänteisen kehitysyhteistyön sekä nopean ja tehokkaan toiminnan humanitaarisissa kriiseissä. Vuonna 2025 vahvistimme varainhankintaamme muuttuvassa ja haastavassa toimintaympäristössä.
Maaliskuussa toteutimme laajan Tytöt tahtoo -kampanjan, jonka keskiössä oli tyttöjen oikeus päättää omasta elämästään. Kampanjan keskiössä olivat zimbabwelaiset tytöt. Lisäksi vaikuttajat Sointu Borg ja Jani Toivola vahvistivat viestiämme.
Hankimme uusia tukijoita alkuvuoden sukuelinten silpomisen vastaisessa kampanjassa sekä toukokuun kuukautisteemaisessa Se aika vuodesta -kampanjassa. Keräsimme varoja laajasti kansainvälisen tyttöjen päivän ympärillä lapsiavioliittoteemalla. Joulun alla nostimme tyttöjen koulutusta ja markkinoimme erityisesti aineettomia lahjojamme.
Pidimme vahvasti esillä maailman kriisejä, erityisesti Gazan, Ukrainan ja Sudanin akuuttia tilannetta. Suomalaiset lahjoittivat runsain mitoin Gazan hätäapuun, ja tuki Ukrainaan jatkui aktiivisena. Lisäksi kohdensimme varoja hätäapurahastostamme Sudanin kriisin tukemiseksi. Kertalahjoitusten merkitys oli edelleen suuri humanitaarisen työn rahoituksessa.
Yritysyhteistyö oli vuonna 2025 menestyksekästä ja monipuolista. Yritykset ovat toiminnallemme korvaamattomia kumppaneita, sillä ne mahdollistavat työmme laajentamisen ja vaikuttavuuden vahvistamisen tilanteessa, jossa globaalit polarisaation ja rahoitusleikkausten paineet kasvavat. Vuoden aikana jatkoimme yhteistyötä pitkäaikaisten kumppaneidemme kanssa ja toivotimme tervetulleiksi myös uusia yrityksiä. Kumppaneidemme joukkoon kuuluivat muun muassa DNA, Elo, Huhtamäki, JOY Earbuds, Lunette, Microsoft, Nokia, Posti Group Oyj, Roschier, SOK, Solita, Julius Tallberg Kiinteistöt Oyj, Telenor ja UPM.
Keräsimme vuonna 2025 yksityisiä lahjoituksia yhteensä 8,5 miljoonaa euroa. Meillä oli 28 700 säännöllistä lahjoittajaa, joista 11 500 oli kummeja ja 17 200 Tyttösponssi-kuukausilahjoittajia.
Kalenterivuoden 2025 kokonaistuottomme olivat 20 miljoonaa euroa. Edellisestä vuodesta tuottomme laskivat 3,4 miljoonaa euroa. Lasku muodostui institutionaalisen rahoituksen supistumisesta.
Kehitysyhteistyön avustukset muodostivat yli kolmasosan viime vuoden tuotoistamme. Yli kolmasosan tuotoistamme saimme lahjoittajiltamme ja kummeilta ja noin neljäsosan ulkoministeriöltä. Loput tuotoistamme koostuivat yritysyhteistyöstä ja muista institutionaalisista rahoituksista ja avustuksista.
Kalenterivuonna 2025 käytimme varoistamme 75 prosenttia lasten ja nuorten oikeuksia parantaviin ohjelmiin. Uusien tukijoiden hankkimisen, henkilöstöhallinnon, tietotekniikan ja yleisen hallinnon osuus kuluista oli 25 prosenttia.
Tavoitteemme on, että käytämme keräämistämme varoista vähintään 75 prosenttia ohjelmatyöhön lasten ja nuorten oikeuksien edistämiseksi. Varainhankinnan ja hallinnon kulut mahdollistavat toimintamme laadukkuuden, jatkuvuuden ja laajentumisen sekä sen, että muutokset lasten ja nuorten elämässä ovat pysyviä.
Suuntasimme viime kalenterivuonna ohjelmatyöhön kaiken kaikkiaan 15 miljoonaa euroa.
Planin kansallisten toimistojen työntekijät työskentelevät myös muiden Plan-maiden organisaatioille sekä Plan Internationalin keskustoimistolle. Näin ollen paikallisissa luvuissa on mukana sisäisiä läpilaskutettavia tuloja ja kuluja, joita ei lasketa mukaan tuotto- ja kulusuhteisiin.
Plan International Suomella on hätäapurahasto, josta annamme apua inhimillisen hädän lievittämiseen, katastrofien ja kriisien ehkäisyyn ja niihin varautumiseen sekä muuhun hätäapuun kansainvälisen Planin periaatteita ja avustusohjeita noudattaen. Rahaston avulla voimme vahvistaa avustusvalmiuttamme. Hätäapurahaston keräystuotot olivat vuonna 2025 340 000 euroa. Lähetimme kriiseihin 300 000 euroa viime vuoden aikana. Rahaston saldo kalenterivuoden lopussa oli 390 000 euroa.
Keskityimme vuoden aikana erityisesti henkilöstön työhyvinvoinnin ja psykologisen turvallisuuden vahvistamiseen.
Vuonna 2025 henkilöstöhallintomme painopisteinä olivat henkilöstön ja työyhteisön itseohjautuvuuden vahvistaminen sekä psykologisen turvallisuuden lisääminen. Uudistimme työhyvinvointikyselymme vastaamaan paremmin organisaation tarpeisiin. Kysymyksistä tehtiin aiempaa monipuolisempia, tarkempia ja syväluotaavampia, mikä on mahdollistanut henkilöstön tarpeisiin tarttumisen entistä ketterämmin.
Henkilöstömme valitsi yhdessä kaksi Voitto-projektia eli strategisesti merkittävää kehittämishanketta. Näistä toisen toteutus käynnistyi syyskaudella. Valittu projekti keskittyy poikien ja miesten rooliin työssämme tyttöjen hyväksi.
Vuoden 2025 aikana jouduimme taloudellisista ja tuotannollisista syistä käymään muutosneuvottelut, joiden seurauksena irtisanoimme neljä henkilöä. Muutosneuvottelut vaikuttivat ymmärrettävästi henkilöstön hyvinvointiin ja psykologiseen turvallisuuteen. Siksi vahvistimme näitä syksyllä muun muassa ulkopuolisen asiantuntijan tuella. Työ hyvinvoinnin lisäämiseksi jatkuu vuoden 2026 aikana.
Keväällä 2025 kilpailutimme ulkoistetun palkkahallinnon sekä siihen liittyvät henkilöstöjärjestelmät vastaamaan paremmin tarpeitamme sekä alentamaan kustannuksia. Toteutimme vaihtoprojektin loppuvuodesta.
Vuonna 2025 Plan International Suomen palveluksessa oli keskimäärin 78 henkilöä. Mukana ovat kaikki vuoden aikana työsuhteessa olleet henkilöt. Lisäksi kanssamme työskenteli yksi siviilipalvelushenkilö ja kolme harjoittelijaa. Kuusi henkilöä oli opinto-, perhe- ja muilla vapailla. Palkkalistoillamme oli lisäksi noin 30 lapsen oikeuksien lähettilästä, jotka tekevät kouluvierailuja.
Plan International Suomi kuuluu työnantajana Hyvinvointiala HALI ry -jäsenliittoon ja noudattaa sosiaalialan järjestöjen työehtosopimusta.