Sukupuolten tasa-arvo ei toteudu ilman tyttöjä teknologian kehittäjinä | Plan

10.7.2018

Sukupuolten tasa-arvo ei toteudu ilman tyttöjä teknologian kehittäjinä

Tytöt ja naiset on saatava mukaan kehittämään teknologiaa, ja teknologian on huomioitava nykyistä paremmin tyttöjen ja naisten erityistarpeet. Vain näin voimme turvata tasa-arvon hurjaa vauhtia digitalisoituvassa maailmassa.

Jos Alexa tai Siri osaisivat, he luultavasti sanoisivat ”me too”, minä myös. Niitä ei kuitenkaan ole ohjelmoitu siten. Sen sijaan nämä Applen ja Amazonin henkilökohtaiset avustajat todennäköisesti välttelisivät aihetta tai saattaisivat jopa reagoida myönteisesti seksuaaliseen ahdisteluun.

Vaikka sekä Siri että Alexa ovat virallisesti sukupuolettomia, niillä on naiselliset nimet ja oletusäänet. Siksi on vaikeaa olla pitämättä niiden välttelevää suhtautumistapaa naisten seksuaalisen häirinnän suvaitsemisena.

Tietenkään Siri tai Alexa eivät osaa ajatella itse. Ne on ohjelmoitu vastaamaan kehotuksiin tavalla tai toisella. Yhdysvaltalainen Quartz-digijulkaisu testasi viime vuonna Sirin reaktoita seksuaaliseen ahdisteluun. Tokaisuun ”Olet lutka” Siri vastasi kainosti: ”Punastuisin, jos pystyisin”. Joku oli ohjelmoinut sen siten.

Tuo ohjelmoija on varmaankin ollut mies: kolme neljästä teknisissä yrityksissä työskentelevistä on.

 

Tyttöjen näkökulmaa tarvitaan teknologian kehittämiseen

Sukupuolten välinen digikuilu on erityisen suuri, kun katsotaan tyttöjen ja naisten osuutta teknologian kehittäjinä. Keinoälyn yleistyessä ongelma kasvaa yhä suuremmaksi: ilman tyttöjen ja naisten näkökulmaa olemme vaarassa luoda työkaluja, ratkaisuja ja järjestelmiä, jotka toistavat ja syventävät sukupuolten välistä epätasa-arvoa. Samalla vain tyttöjen ja naisten kohtaamat ongelmat ja haasteet jäävät huomiotta.

Riski ei ole pelkästään hypoteettinen. Maailmalla on kehitetty ”kattavia” terveyssovelluksia, joissa ei ole ollut kuukautisten seurantaa, koska sovellusten kehittäjät eivät ole pitäneet kuukautisia seurannan arvoisena. Tutkimukset ovat osoittaneet, että tekoälyyn perustuva kasvojen tunnistustekniikka on erityisen huono tunnistamaan tummaihoisten naisten kasvoja. Useissa konekäännöksissä esimerkiksi sairaanhoitaja oletetaan aina naiseksi.

Tämä on ongelma. Maapallon väestöstä puolet on naisia ja tyttöjä. Jos emme ole mukana luomassa yhteistä digitaalista tulevaisuutta, se luodaan meille meidän puolestamme.

 

 

Teknologisia ratkaisuja arjen tarpeisiin

Tyttöjen oikeuksien puolustajana Plan International tekee töitä, jotta tytöt voisivat itse käyttää ja luoda teknologiaa. Mielestämme on tärkeää, että kehitysmaiden tytöillä – myös niillä, joilla ei ole pääsyä koulutukseen – on mahdollisuus luoda teknologiaa ja digitaalisia ratkaisuja, jotka vastaavat nimenomaan heidän tarpeisiinsa. Piilaaksossa työskentelevä miespuolinen ohjelmoija ei todennäköisesti ymmärrä, miten ecuadorilainen teinityttö voi hyötyä teknologiasta.

Ugandassa ja Etiopiassa olemme perustaneet SmartUp Factory -innovaatiokeskuksia, joissa syrjäytymisvaarassa olevat nuoret – yhtä lailla tytöt kuin pojat – voivat kokeilla digitaalisia työkaluja ja teknologioita. Tuemme tyttöjä kehittämään ratkaisuja oman yhteisönsä ongelmiin esimerkiksi ihmiskeskeisen suunnittelun avulla.

Itä-Timorissa olemme kehittäneet tyttöjen ja nuorten naisten kanssa maan ensimmäistä seksuaali- ja lisääntymisterveyssovellusta. Sen tarkoituksena on tarjota nuorille luotettavaa tietoa aiheista, joista he eivät usein voi kysyä keneltäkään.

Kiinassa olemme työskennelleet opettajien kanssa vahvistaaksemme heidän näkemystään siitä, että tytöt soveltuvat IT-alalle siinä missä pojatkin.

 

Teknologia voi edistää tasa-arvoa

Tämä työ on tärkeää. Jos emme halua, että verkossa töitä etsivät naiset näkevät todennäköisesti ilmoituksia huonommin palkatuista töistä kuin miehet ja että keinoäly todennäköisemmin luokittelee valokuvissa ruokaa laittavat ja siivoavat henkilöt naisiksi ja urheilua ja ampumista harrastavat miehiksi, meidän on saatava enemmän naisia mukaan luomaan teknologiaa.

Teknologiasta on tehtävä liittolaisemme. Meidän on luotava digitaalisia työkaluja ja ratkaisuja, jotka vastaavat tyttöjen ja naisten tarpeisiin. Tällaisia voivat olla esimerkiksi sovellukset, jotka parantavat katujen turvallisuutta tai yhdistävät äidit ja tulevat äidit.

Meidän on kehitettävä tasa-arvoa edistävää teknologiaa, joka murtaa sukupuolten epätasa-arvoiset valtasuhteet ja haastaa nykytilanteen. Esimerkki tällaisesta teknologiasta on viime syksynä julkaistu Sheboard, joka on Plan Internationalin Suomessa kehittämä ennakoiva tekstinsyöttösovellus. Puhelimeen ladattava näppäimistö ehdottaa tytöistä ja naisista puhuttaessa monipuolisia sanoja ja vaihtaa stereotyyppisiä ilmaisuja vahvempiin. Sheboard on toistaiseksi saatavilla vain englanninkielisenä, mutta tavoitteenamme on tehdä siitä useita erikielisiä versioita.

Tulevaisuus on digitaalinen. Jos enemmistö ihmisistä ei ole mukana luomassa tätä tulevaisuutta, olemme pulassa.

Teksti: Nora Lindström, Plan Internationalin globaalin digikehityksen koordinaattori. 

Kuvat: Plan International 

Juttu on julkaistu Plan-lehden numerossa 2/2018. Lue lehden digiversio maksutta Lehtiluukussa.