Koulu avaa ovet parempaan elämään | Plan

20.4.2017

Koulu avaa ovet parempaan elämään

Planin ja Keskon yhteistyön ansiosta jo lähes 100 siirtotyöläisten lasta käy koulua Thaimaassa. Vielä kaksi vuotta sitten se oli paperittomille siirtotyöläisille vain kaukainen haave.

Kuva: Benjamin Suomela

Teksti: Pirjo Nieminen

Pao-äiti nostaa 7-vuotiaan poikansa pyörän selkään kalastajayhteisössä sijaitsevalla asumuksellaan. Lyhyen matkan jälkeen vaaleanpunaiseksi maalattu oppimiskeskus jo häämöttää ja tutut opettajat ottavat pojan vastaan. Tänä aamuna poika on vain piipahtamassa oppimiskeskuksessa, sillä hän on jo oikea koululainen ja on lupautunut esittelemään meille kouluaan.

Kesko on osallistunut hallituksensa lahjoitusvaroilla kahden vuoden ajan kansainvälisen Planin Seas of Change -hankkeen rahoitukseen. Hankkeen turvin Tratin ja Rayongin alueille Itä-Thaimaahan perustettiin kaksi vuotta sitten kaksi oppimiskeskusta, jotta kambodzhalaisten siirtotyöläisten lapset saisivat valmiuksia pyrkiä kouluun Thaimaassa.

Käytännön työssä tärkeässä osassa on ollut Planin paikallinen kumppanijärjestö Labour Rights Promotion Network Foundation (LPN), joka tukee siirtotyöläisperheitä ja auttaa heitä sopeutumaan Thaimaahan.

­– Oppimiskeskukset antavat esikouluopetusta niille 4–14-vuotiaille lapsille, jotka eivät ole vielä valmiita pyrkimään Thaimaan julkisiin kouluihin. Opetamme heille täällä thain ja englannin kieltä, matematiikkaa, yleistietoa ja elämäntaitoja, kertoo LPN:n projektikoordinaattori Dawan Konthong.

Lapset voivat pyrkiä Thaimaan julkisiin kouluihin käytyään vuoden ajan oppimiskeskuksessa.

– Olemme saaneet Thaimaan kouluihin hyväksytyksi jo lähes 100 lasta ja toiveenamme on saada heitä lisää nyt, kun uusi kouluvuosi käynnistyy toukokuussa.

Nämä kambodžalaisten siirtotyöläisten lapset osaavat jo lukea ja kirjoittaa thain kieltä. Kuva: Benjamin Suomela

Perheiden tukeminen ennaltaehkäisee ihmisoikeusriskejä

Planin ja Keskon yhteistyö alkoi tutkimushankkeella kolme vuotta sitten. Planin puolelta sysäys yhteistyölle oli tieto kambodzhalaisten siirtotyöläisten lasten heikosta asemasta. Koska vanhemmat ovat paperittomia, perheiltä puuttuu valtion tarjoama sosiaalinen tuki ja turva. Jos he sairastuvat, he eivät pääse lääkärille, ja heidän lapsillaan on vaikeuksia päästä kouluun Thaimaassa. Osa lapsista hoitaa pikkusisaruksia kotona vanhempien ollessa töissä, osa joutuu työskentelemään kalanlajittelussa.

– Työhömme kuuluu paljon vaikuttamista perheiden ja viranomaisten suuntaan. Vanhemmat eivät välttämättä tiedä, että heidän lapsensa voisivat käydä koulua Thaimaassa. Kalastajayhteisöissä varsinkin tyttöjen odotetaan usein hoitavan pikkusisaruksiaan sillä aikaa, kun vanhemmat ovat töissä kalasatamissa tai -tehtaissa, Plan International Suomen pääsihteeri Ossi Heinänen sanoo.

Kesko lähti mukaan yhteistyöhön Planin kanssa, koska se haluaa kantaa vastuunsa toimitusketjunsa vastuullisuudesta. Thaimaa luokitellaan riskimaaksi eli maaksi, jossa riski ihmisoikeusloukkauksille on suuri. Kesko tuo Suomeen Thaimaasta pääasiassa kala- ja hedelmäsäilykkeitä; vuonna 2016 tuonnin arvo oli 6,1 miljoonaa euroa.

Keskon vastuullisuusjohtaja Matti Kalervo näkee, että järjestön ja yrityksen yhteistyö tuo lisää läpinäkyvyyttä.

– Omien merkkituotteidemme sosiaalisen vastuullisuuden varmentaminen on meille erittäin tärkeää, joten keskitymme hankkeessa Pirkka-tuotteiden toimitusketjuun. Planin paikalliskontaktien ansiosta meillä on ollut mahdollisuus tuntea toimitusketjumme entistä pidemmälle aina kalastajayhteisöihin asti. Tukemalla siirtotyöläisten perheiden ja lasten suojelua ja koulutusta voimme ennaltaehkäistä ihmisoikeusriskejä omassa toimitusketjussamme, Kalervo sanoo.

Kaverukset Nid (vas.) ja Panya ovat 3. luokalla koulussa. Koulunkäynti ei ole heille itsestäänselvyys. Nid on kuusilapsisen perheen kuopus ja lapsista ainoa, joka on päässyt kouluun. Isommista sisaruksista osa asuu Kambodzhassa, osa on töissä kalastusaluksilla. Kuva: Benjamin Suomela

Koulu antaa tietoja ja taitoja hyvään elämään

Ban Khlong Makhama -kouluun on hankkeen myötä hyväksytty oppilaaksi jo 35 siirtotyöläisten lasta. 

Ban Khlong Makhama -koulua käy noin 600 oppilasta esikouluikäisestä noin 13-vuotiaaksi. He ovat koulussa päivittäin klo 7–16, josta kuusi tuntia on eri lukuaineiden oppitunteja ja loppuaika musiikkia ja muita taideaineita. Koulussa annetaan myös uimaopetusta omassa uima-altaassa. Uimataito onkin erittäin tärkeää kalasataman kupeessa asuville siirtotyöläisperheiden lapsille.

– Kalatyöntekijöiden lapset ovat sopeutuneet kouluumme loistavasti ja menestyneet opinnoissaan. Koska monet lapsista eivät ole aiemmin käyneet koulua, aloittavat he usein muita ikäisiään alemmalla luokalla, kertoo koulussa yli 30 vuotta opettanut vararehtori Suntharee Prayat tyytyväisenä.

Myös lapset olivat innokkaita ja kertoivat, että koulussa on kivaa ja he ovat oppineet paljon.

Oppimiskeskuksen matematiikan tunnilla opeteltiin yhteenlaskun alkeita. Kuva: Pirjo Nieminen

Koulutus ehkäisee köyhyyden periytymistä

Planin, Keskon ja muiden lahjoittajien yhteistyön ansiosta thaimaalaista koulua käy päivittäin jo lähes 100 siirtotyöläisten lasta Tratin ja Rayongin alueella.

– Koulutus on yksi tehokkaimmista tavoista ehkäistä köyhyyden periytyminen. Koulutus antaa tietoja ja taitoja hyvää elämää varten sekä lisää tuloja. Kun lapset pääsevät kouluun, he mitä todennäköisimmin laittavat kouluun aikanaan myös omat lapsensa, Plan International Suomen pääsihteeri Ossi Heinänen toteaa.

Kesko ja Plan International Suomi toteuttavat hankkeen yhteistyössä Plan International Ruotsin kanssa, ja se on osa Ruotsin kehitysyhteistyöviraston SIDA:n sekä amerikkalaisen Richard ja Helen DeVos Foundationin rahoittamaa laajempaa hanketta Thaimaassa ja Kambodzhassa. Yhteishanke jatkuu vuoteen 2018 ja tavoitteena on, että oppimiskeskukset saadaan siinä vaiheessa osaksi Thaimaan koulujen normaalia toimintaa.

Lue lisää yritysyhteistyöstämme
Lue lisää Keskon vastuullisuustyöstä

Tutustu toimintaamme