Koska olen tyttö -raportti 2015 | Plan

Koska olen tyttö -raportti 2015

Tyttöjen oikeudet eivät vielä toteudu

”Vanhempani eivät arvosta eivätkä huomioi minua. He kehuvat vain veljeäni.” Tyttö, 15, Nepal

Nepalilaisen 15-vuotiaan tytön kokemus on tuttu miljoonille tytöille eri puolilla maailmaa. Tyttöjen ja naisten kohtaama arvostuksen puute on suurimpia esteitä sukupuolten tasa-arvolle, joka on edelleen monessa maassa kaukainen tavoite vuosisatoja jatkuneista ponnistuksista huolimatta. Vaikka lainsäädäntö ja kansainväliset sopimukset vahvistavat suuressa osassa maailmaa, että tytöillä ja naisilla on tasa-arvoiset oikeudet poikien ja miesten kanssa, haitalliset perinteet ja sosiaaliset normit ovat kahlinneet tyttöjä sukupolvien ajan.

Lastenoikeusjärjestö Plan International alkoi julkaista vuonna 2007 Koska olen tyttö -raporttisarjaa maailman tyttöjen asemasta. Sarja alkoi yksinkertaisella ja purevalla viestillä: tytöt kohtaavat kaksinkertaista ja raakaa syrjintää ikänsä ja sukupuolensa vuoksi. Vuosien kuluessa tutkimusaineisto on osoittanut, että vaikka tasa-arvoliike on saavuttanut merkittäviä tuloksia, miljoonat tytöt ympäri maailmaa ovat kahlittuina köyhyyteen ja epätasa-arvoon.

Naisia on noussut presidenteiksi ja pääministereiksi, tutkijoiksi, taiteilijoiksi, näyttelijöiksi ja toimitusjohtajiksi. He johtavat valtioita, yrityksiä, mediataloja ja korkeakouluja. Silti vuonna 2014 kamerunilainen tyttö saattoi sanoa Planin työntekijälle:

”Tytöt ovat kuin poikien ja miesten palvelijoita. Meidän asioillamme ei ole oikeasti merkitystä.”

Vuonna 2012 toista tyttöä ammuttiin, kun hän rohkeni käydä koulua ja puhua julkisesti oikeudestaan koulutukseen.

 

Muutos on tapahtunut liian hitaasti

2015 on vuosi, jolloin vuosituhattavoitteet umpeutuvat ja jolloin Pekingissä pidetään YK:n Naisten asema -toimikunnan istunto, joka on yksi historian suurimmista naisten asemaa koskevista kokouksista. Merkkipaalut kääntävät maailman katseet siihen, mitä tyttöjen ja naisten asemassa on saavutettu.

Aiheita juhlaan löytyy, mutta saavutukset myös turhauttavat: muutoksen tahti on ollut liian hidas ja tulokset liian epätasaisia.

Neljän vuosikymmenen aikana naisten koulutustason nousu on pelastanut miljoonien lasten hengen. Perustuslaki ja muut lait huomioivat naisten oikeudet paremmin kuin koskaan aiemmin. Synnytyksiin kuolee vähemmän äitejä kuin koskaan: äitien kuolemat synnytyksissä ovat vähentyneet lähes 50 prosenttia vuodesta 1990. Peruskoulun aloittaa useampi tyttö kuin milloinkaan ennen. 

Viime vuosina erityisesti teini-ikäisten tyttöjen asema on noussut keskustelunaiheeksi. Heidän kohtaamansa ongelmat, kuten lapsi-, pakko- ja järjestetyt avioliitot, sukuelinten silpominen ja sukupuolittunut väkivalta, tunnistetaan hyvinvoinnin ja kehityksen esteinä. Hallitukset, kansalaisyhteiskunnat ja yritykset käyttävät yhä enemmän voimavaroja ja kehittävät menettelytapoja näiden ihmisoikeusloukkausten poistamiseksi. 

Kun vuosituhattavoitteiden määräaika umpeutuu, on aika korjata sukupuolten epätasa-arvo yhteiskuntien rakenteiden kaikilla tasoilla. Koska tyttöjen ja naisten koulutuksen taloudellisista hyödyistä vallitsee vahva yksimielisyys, monet tahot ovat vaatineet sukupuolten tasa-arvon nostamista uusien kestävän kehityksen tavoitteiden läpileikkaavaksi teemaksi. Uusien kehitystavoitteiden toteuttamisessa on olennaista huomioida, että köyhyys on juurtunut sukupuolten epätasa-arvoon, syrjintään ja epäoikeudenmukaisuuteen. Epätasa-arvoisten valtasuhteiden ja syrjivien käytäntöjen mutkikas dynamiikka asettaa suurimman haasteen kestävälle ja eettiselle kehitykselle kaikissa yhteiskunnissa ja yhteisöissä. 

 

”Muutamme maailman”

Tämän vuoden Koska olen tyttö -raportissa moni kirjoittaja eri puolilta maailmaa arvioi tyttöjen asemaa. Kirjoittajat eivät ole yksimielisiä. Raportissa on tilaa erilaisille kannoille, toiveikkuudelle ja pessimismille, koska haluamme nähdä monista näkökulmista tyttöjen maailman.

Raportin tekstit tulevat toimittajilta, runoilijoilta, poliitikoilta, aktivisteilta, liike-elämän johtajilta, ekonomisteilta ja tutkijoilta. Ne tulevat Kolumbiasta, Hondurasista, Guatemalasta, Dominikaanisesta tasavallasta, El Salvadorista, Pakistanista, Sierra Leonesta, Australiasta, Etiopiasta, Ruotsista, Ranskasta, Kanadasta, Nigeriasta, Afganistanista, Britanniasta, Yhdysvalloista ja Egyptistä.

Raportissa on Imtiaz Dharkerin runo, Joanne Harrisin novelli ja Liya Kebeden valokuvateos. Taloustieteilijä Katrine Marçal arvioi uudelleen vuoden 2009 raporttiamme Tytöt maailmantaloudessa, ja Indra Nooyi valottaa samaa aihetta. Presidentti Jimmy Carter on panostanut työhön, jota teemme miesten ja poikien kanssa. Raportti esittelee neljä Latinalaisessa Amerikassa asuvaa poikaa ja miestä, jotka edistävät aktiivisesti tasa-arvoa. Mariane Pearl hyödyntää kokemustaan ulkomaantoimittajana ja aktivistina kertoessaan tyttöjen kokemuksista konfliktialueilla. Australian entinen pääministeri Julia Gillard kirjoittaa tyttöjen koulutuksesta ja toteaa:

”Todellisuus monessa kehittyvässä maassa on, että epätasa-arvo on vain yksi lukuisista esteistä, joita tytöt kohtaavat.”

Nuorisoaktivisti Chernor Bah kertoo, miksi sukupuolten epätasa-arvo on aikamme suurin globaali kysymys. Anita Haidary kuvaa, miksi hän oli mukana perustamassa Afganistaniin Young Women for Change -järjestöä. Bykky Shonibare tarkastelee globaalisti menestynyttä sosiaalisen median kampanjaa #BringBackourGirls ja Catalina Ruiz-Navarro kirjoittaa, miten sukupuolijako näkyy internetissä ja miksi sillä on väliä.

Nawal El Saadawi muistelee elämäänsä kirjailijana ja aktivistina ja kuvaa vuosikymmenten kamppailua tyttöjen ja naisten oikeuksien puolesta. Journalisti-kirjailija Sally Armstrong kirjoittaa optimistisesti muutoksen voimasta.

Suuri osa kirjoittajista näkee seuraavat vuodet vedenjakajana, joka voi tuoda historiallisen muutoksen: kaikkien tähänastisten ponnistusten huipentumisen tyttöjen ja naisten aseman parantumiseen, josta ei seuraa välitöntä vastaiskua. 2015 on vuosi täynnä lupausta. Sitä lupausta pitää kunnioittaa.

 

”Me olemme muutoksen sukupolvi”

Sally Armstrong, kanadalainen ihmisoikeusaktivisti, journalisti ja kirjailija

Nyt on tyttöjen aika. Minulla on uutisia kaikille pessimisteille, jotka väittävät, että naisasialiikkeen aika on ohi ja nuoret eivät välitä. Keräsin Aasiassa, Afrikassa, Euroopassa ja Amerikassa aineistoa kirjaani Uprising: A New Age is Dawning for Every Mother’s Daughter (Kapina: Uusi aika koittaa jokaisen äidin tyttärelle). Kaikkialla maailmassa on tyttöjä ja nuoria naisia, jotka kannattelevat kirkasta valoa kaikkien näkyvillä. He kysyvät kysymyksiä, joita kukaan ei ole vielä esittänyt:

”Missä pyhässä kirjassa sanotaan, etten saa käydä koulua?”

”Jos tämä on kulttuuriamme, miksi haluamme tehdä jotain näin haitallista meille kaikille?”

He vastustavat valheellisia uskonnollisia väitteitä ja kulttuurisia ristiriitoja, jotka ovat pidätelleet tyttöjä vuosisatojen ajan. Maa on alkanut järähdellä tyttöjen aseman alla.

Hyvät uutiset eivät tarkoita, että epäoikeudenmukaisuudet, kuten pakko- ja lapsiavioliitot, seksuaalinen häirintä, raiskaukset ja pahoinpitelyt, olisivat siirtyneet historiaan. Mutta torvet soivat ympäri maailmaa vaatien, että naisviha, ääriliikkeet, fundamentalismi ja haitalliset perinteet on saatava tilille, koska niiden on todettu haittaavan vakavasti puolikkaan väestön terveyttä ja hyvinvointia. Ne on todettu myös haitallisiksi taloudelle. Asiantuntijat uskovat, että muutos tyttöjen ja naisten asemassa ja arvostuksessa vähentävät köyhyyttä ja konflikteja ja vahvistavat taloutta.

Ennen seksuaalinen hyväksikäyttö ja pakkoavioliitot olivat tabuja. Jos asiasta ei voi puhua, sitä ei voi muuttaa.

Muutos vaatii rohkeutta, aikaa ja rahaa ja on välillä masentavaa. Samalla se on niin palkitseva, että siinä on legendan aineksia. Eräs tyttö, jonka kanssa puhuin, sanoi:

”Me olemme muutoksen sukupolvi. Meillä on voimaa ja uusi näkökulma, ja me muutamme maailman – katso vain.”

 

Valoa tielle

Mariane Pearl, ranskalainen Chime for Change -kampanjan päätoimittaja, journalisti ja kirjailija

Matkustin 18 maahan haastattelemaan naisia aloitettuani päätoimittajana Chime for Change -kampanjassa. Olen iloinen voidessani julkaista erityisesti minämuotoisia tarinoita. Toivon niiden luovan tilkkutäkin äänistä, joilla tytöt ja naiset laulavat lauluja. He ovat ihmisiä, jotka ovat kokeneet paljon ja joista on tullut viisauden perikuvia. He ovat häilyviä liekkejä, jotka toivovat, että valaisemalla tietään he voivat valaista myös toisia.

Muutokset, jotka ovat tapahtumassa, ovat ennennäkemättömiä. Naiset ja tytöt vaativat oikeuttaan elämäänsä, vartaloonsa ja tarinaansa.

Malawilainen Mercy päätti tulla kaapista kansallisessa päivälehdessä ja tarjosi etusivun uutisen: artikkeli Olen lesbo avasi Malawi News -lehden seuraavana päivänä. Mercy karkotettiin kodistaan ja häntä häpäistiin. Silti hän kesti myrskyn, koska uskoi syvästi, että hänellä on oikeus seksuaalisuuteensa. Kukaan ei ollut koskaan tehnyt samoin syvästi homofobisessa maassa.

Jemeniläinen Nujood vaati 10-vuotiaana avioeron ja rikkoi ikivanhaa heimoperinnettä. 

Kolumbialainen Mayerli perusti 15-vuotiaana lasten ajatushautomon vastustamaan väkivaltaa, kun hänen paras ystävänsä ammuttiin kuoliaaksi hänen silmiensä edessä. Huumekartellien pelko, korruptio ja rikollisten jättäminen rankaisematta sekä huumeet ja alkoholi olivat luoneet alistuneisuuden ilmapiirin ja totuttaneet ihmiset väkivaltaan. Lapset kokoontuivat hiekkakuopalle ja totesivat yhdessä, että väkivalta alkaa kotoa. He päättivät vaikuttaa vanhempiinsa ja yhteisöönsä ja edistää vuoropuhelua ja ymmärrystä. Heistä tuli ensimmäinen lastenryhmä, joka on ollut ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi. Nämä sankarit valaisevat tietä miljoonille muille. Heillä on aseenaan vain vahva usko, että jokaisella ihmisellä on oikeus elää ihmisarvoista elämää.

 

Tarvitsemme uuden taloustarinan

Katrine Marçal, ruotsalainen Aftonbladetin pääkirjoitustoimittaja ja kirjailija

11-vuotias tyttö, joka kävelee joka aamu 15 kilometriä hakemaan polttopuita perheelleen, näyttelee tärkeää roolia maansa talouskehityksessä. Jos emme anna tunnustusta hänen työlleen, koko käsityksemme talouskehityksestä on vaarassa horjua.

Ranskalainen kirjailija ja feministi Simone de Beauvoir luonnehti naisia “toiseksi sukupuoleksi”. Mies tulee ensin. Miehellä on merkitystä. Hän määrittelee maailman, ja nainen tulee toisena. Nainen on kaikkea sitä, mitä mies ei ole, mutta mies on myös riippuvainen naisesta voidakseen olla sitä, mitä on.

Siinä missä on ”toinen sukupuoli”, on myös ”toinen talous”. Miesten perinteisesti tekemä työ on se, joka nähdään ja jota arvostetaan. Naisten työ on toisarvoista: kaikkea, mitä mies ei tee, mutta mitä hän tarvitsee voidakseen tehdä omaa työtään.

Jokaisen yhteiskunnan on luotava rakenteet toisista huolehtimiseen. Ilman sitä talous – tai mikään – ei voi toimia. Ilman huolenpitoa lapset eivät kasva eivätkä sairaat parane. Huolenpidon kautta opimme yhdessä toimimista, empatiaa, kunnioitusta, itsekuria ja toisten huomioimista. Nämä ovat perustavanlaatuisia elämäntaitoja.

Kun naimisissa olevat länsimaiset naiset alkoivat käydä töissä, he alkoivat omistaa enemmän aikaansa työlle, joka lasketaan työksi (kodin ulkopuoliselle työlle) ja vähemmän aikaa työlle, jota ei sellaisena arvosteta (kotitaloustyölle). Tämä kiihdytti voimakkaasti länsimaiden talouskasvua. Mutta oliko kasvu aitoa?

Koska kukaan ei ole vaivautunut arvioimaan kotityön arvoa, olemme saattaneet yliarvioida vaurauden kasvun. Samasta syystä laskelmat siitä, kuinka paljon vauraus lisääntyisi kehittyvien talouksien naisten palkkatyön seurauksena, saattavat olla virheellisiä.

Tarvitsemme uuden taloustarinan. Sellaisen, joka painottaa muutoksen tarvetta muttei sivuuta sitä taloudellista panosta, jonka tytöt ja naiset jo antavat.

Tytöt ja naiset eivät ole hyödyntämätön taloudellinen voimavara. Heidän työnsä on näkymätön rakenne, joka pitää yhteisöjä ja talouksia kasassa.

He eivät ole valinneet vapaasti rooliaan. Eivätkä he saa palkkaa tai arvostusta työstään. Tämän pitää muuttua.

 

Rohkeus unelmoida

Indra Nooyi, yhdysvaltalainen PepsiCo:n toimitusjohtaja

Kun yksi viidestä teinitytöstä jää vaille koulutusta, koska hänen vanhemmillaan ei ole siihen varaa, tai koska hänet on myyty prostituutioon, tai koska häntä ei pidetä koulutuksen arvoisena – kun 62 miljoonaa tyttöä on koulutuksen ulkopuolella – emme ole likimainkaan vapauttamassa niitä voimavaroja, joita nuorisossa on. 

Totuus on, että vaikka nuorilla tytöillä olisi rohkeutta haaveilla isoja haaveita, unelmat eivät voi toteutua, ellei tytöillä ole vapautta käydä koulua. Vaikka nuori äiti saisi mikrolainan, siitä on hyötyä vain, jos hänellä on aikaa ja mahdollisuuksia kehittää yritystään.

Tyttäriemme mielikuvituksella ei pitäisi olla rajoja. Emme voi levätä ennen kuin heillä on mahdollisuus tavoitella unelmiaan.

 

Champions of Change: Nuorten miesten ajatuksia Latinalaisesta Amerikasta

“Yhteisö olettaa, että meidän pitäisi olla seksistisiä, kovia, aggressiivisia. Mutta se ei ole oikein. Sanoin itselleni, että minussa on voimaa muutokseen.” Kevin, 16

“Luulen, että isäni löi minua, koska hän ei tuntenut muita tapoja ratkaista asioita. Niin hänetkin oli kasvatettu.” Kendir, 17

“Sanotaan, että miesten täytyy olla vahvoja. Emme saa itkeä emmekä ilmasta tunteitamme. Mutta asia vain on niin, että olen valtavan rakastunut.” Elmer, 17

“Opettaja sanoi minulle, ettemme saa koskaan kadottaa arvokkuuttamme. Koen, että minussa on arvokkuutta. Olen erilainen, ja olen vapaa.” Yelsin, 17

 

Tyttöjen koulutus on aikamme suurin globaali ihmisoikeuskysymys

Chernor Bah, sierraleonelainen nuorisoaktivisti ja Population Councilin kumppani

Kasvoin Sierra Leonessa yksinhuoltajaäidin ja kahden siskoni kanssa. Sierra Leone on maailman pahimpia paikkoja olla tyttö. Äitini erosi isästäni, kun olin pieni, ja siitä lähtien hän on työskennellyt peruskoulun opettajana. Hänellä on hyvä koulutus, mutta opettajat tienaavat vähän. Koska hän tiesi, millainen naisten todellisuus on Sierra Leonessa, hänen täytyi työskennellä kovasti ja käyttää kaikki energiansa ja kekseliäisyytensä saadakseen tarpeemme täytettyä. Täydentääkseen opettajan palkkaansa hän kaupitteli kaikkea – leipää, kakkuja, palmuöljyä ja kaikkea, mitä saattoi valmistaa lastensa kanssa. Koska hän oli opettaja, hän ymmärsi vaikeuksista huolimatta oppimisen voiman.

Sen vuoksi olen yksi onnekkaista. Jos äitini ei olisi ymmärtänyt koulutuksen merkitystä, en olisi päässyt kouluun enkä olisi pisteessä, jossa nyt olen. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, kuinka naisten koulutus vaikuttaa aaltoliikkeen tavoin naisen perheeseen ja yhteisöön.

Minun onneni ei ollut vain se, että minulla on valistunut äiti. Synnyin myös onnekkaasti pojaksi. Siskoni kohtasivat vaikeuksia, joita minä en koskaan kohdannut: seksuaalisen väkivallan uhkaa, häirintää, tarjouksia lapsiavioliitosta. Kun kasvoimme, äänet monesta suunnasta vihjailivat, että heidän elämällään on vähemmän merkitystä kuin minun elämälläni. Tämä siitäkin huolimatta, että olen aina pitänyt heitä itseäni älykkäämpinä. Taaksepäin katsoessani näen, mitä tapahtui: yhteisö käytti paljon aikaa painottaakseen heille ja heidän kaltaisilleen tytöille, että minuun kohdistuu suurempia odotuksia, koska olen poika. Todennäköisyydet olivat, ja ovat, heitä vastaan.

 

Tyttöjen koulutuksen haaste

Julia Gillard, Australian entinen pääministeri, Board of the Global Partnership for Educationin (GPE) puheenjohtaja

Todellisuus monessa kehittyvässä maassa on, että epätasa-arvo on vain yksi lukuisista esteistä, joita tytöt kohtaavat.

Köyhyys, vammaisuus, etnisyys, uskonto ja maantiede, etenkin maaseudun ja kaupungin ero sekä etäisyys koulusta, vaikuttavat siihen, saako tyttö koulutusta. Jos emme huomioi niitä, emme voi saavuttaa tavoitettamme: kaikkien tyttöjen kouluttamista.

Vammainen tyttö, joka asuu köyhässä, etnisyyden vuoksi syrjityssä maaseutuyhteisössä, ei mitä todennäköisimmin saa päätökseen peruskoulua, kun taas tilanne on valoisa vauraille kaupunkilaistytöille. Kuten The Education for all Global Monitoring -raportti 2013/14 totesi:

“Jos nykytrendi jatkuu, rikkaimpien poikien keskuudessa kaikki suorittavat peruskoulun vuonna 2021, kun taas köyhimmät tytöt saavuttavat tavoitteen vasta 2086.”

Emme voi keskittyä vain tyttöihin vaan meidän on vastattava monimutkaisiin tarpeisiin. Muuten jätämme monet köyhyyteen. Rahoituksen pitäisi keskittyä niihin moninaisiin tekijöihin, jotka pitävät lapset, erityisesti vaikeimmin tavoitettavat, kuten tytöt, syrjäseuduilla asuvat lapset sekä syrjittyihin ryhmiin kuuluvat ja vammaiset lapset, koulujen ulkopuolella.

Kestävän kehityksen tavoitteiden, jotka seuraavat vuosituhattavoitteita vuoden 2015 lopussa, täytyy pyrkiä takaamaan tasa-arvo koulutuksen kaikilla tasoilla. Universaalin oikeuden koulutukseen täytyy toteutua myös niiden lasten kohdalla, jotka ovat hyvin köyhiä, asuvat syrjäisillä tai konfliktien koettelemilla seuduilla, ovat vammaisia tai tyttöjä.

Mitä tasa-arvon takaaminen koulutuksen kaikilla tasoilla tarkoittaa? Milloin tiedämme, että olemme saavuttaneet tavoitteen?

Tiedämme sen, kun jokainen poika ja jokainen tyttö saa laadukasta koulutusta. Kun maailmassa on tarpeeksi koulurakennuksia, toimivia ja rakenteiltaan kestäviä koulutusjärjestelmiä, päteviä opettajia ja etenkin tyttöjen menestykselle tärkeitä naisopettajia, laadukkaita oppikirjoja ja -materiaaleja. Tiedämme sen, kun koulutus on kaikkialla ilmaista, jotta raha ei estä tyttöjen koulutusta. Tiedämme sen, kun perheet ja yhteisöt näkevät tyttöjen kouluttamisen yhtä lailla tärkeänä näiden henkilökohtaisen kehityksen kuin yhteisön tulevaisuuden kannalta.

 

Unelmoin päivästä

Anita Haidary, afganistanilainen aktivisti ja Young Women for Change -järjestön perustajajäsen

Kaipaan päivää, jona voin istua puistossa lukemassa kirjaa. Se kuulostaa yksinkertaiselta, mutta elämässä on kysymys yksinkertaisista asioista. Pienet asiat saavat naiset tuntemaan itsensä heikoiksi. Esimerkiksi se, että haluaa jäätelön mutta joutuu odottamaan, että isä saattaa ulos jäätelöostoksille. Yksinkin voisi mennä, mutta sen jälkeen häiritsevät huutelut soivat korvissa tuntikausia. Tilanne voi olla niin paha, etteivät tytöt uskalla kävellä kouluun, koska vieraat miehet seuraavat heitä. Se on aina tyttöjen vika.

Tapaan nykyisin ystäviäni useammin kuin ennen, koska käyn töissä ja minulla on varaa taksiin. Vielä viisi vuotta sitten jouduin turvautumaan isäni kyytiin nähdäkseni ystäviäni. Naiset voivat kyllä kävellä, mutta silloin täytyy tottua kosketteluun, haukkuihin ja tuijotuksiin. Se ei ole helppoa. Loppumaton taistelu uuvuttaa. Lopulta on helpompi olla menemättä ulos. Minulle luovuttaminen ei ole vaihtoehto.

Unelmoin päivästä – tiedän, että se tulee vielä – jolloin kaikkia naisia ja tyttöjä kunnioitetaan ja kohdellaan ihmisinä. Ei siksi, että he ovat äitejä, siskoja ja vaimoja vaan siksi, että he ovat ihmisiä. Se on heidän synnynnäinen oikeutensa. Tätä Young Women for Change vaatii: kunnioitusta tyttöjen ja naisten mahdollisuuksille, taidoille, tiedoille ja päätösvallalle.

 

Aikamme suurin haaste

Liya Kebede, etiopialainen huippumalli ja suunnittelija, Liya Kebeden äitien rahaston perustaja

Joka päivä eri puolilla maailmaa nuoret äidit heräävät kohtaamaan päivän, joka on täynnä rankkoja vaatimuksia ja uskomatonta kestävyyttä ja toivoa siitä, että tulevaisuus tuo tullessaan parempaa. Aikamme suurin haaste on taata, että niin tapahtuu. 

Kamerunissa Fatou ja hänen kaksivuotias tyttärensä astuvat ulos teltasta, jonka he jakavat viiden muun perheen kanssa pakolaisleiriksi muuttuneella sairaalan pihalla. Fatou etsii aamiaista, joka saisi hänet jaksamaan koko päivän. Kun konflikti saapui hänen kotikyläänsä Keski-Afrikan tasavallassa, 15-vuotias äiti pakeni väkivallan uhkaa jalkaisin yli 600 kilometriä. Hän ei tiedä, missä hänen muut perheenjäsenensä ovat. Leirin klinikka tarjoaa neuvolapalveluita, jotka ovat välttämättömiä hänen kaltaisilleen pakolaistytöille.

Quy ja hänen miehensä menivät naimisiin hyvin nuorina, kuten monet teiniparit Vietnamin maaseudulla. Mies kuoli onnettomuudessa, kun parin poika Chi oli vasta kolmekuinen. Quy palasi asumaan vanhempiensa luo.

On Chin nukkumaanmenon aika, Quyn lempihetki vuorokaudessa. Päivisin äiti istuttaa maissia ja poimii vihanneksia eikä ehdi viettää aikaa lapsensa kanssa. Onneksi Quyn vanhemmat ja sisarukset auttavat lapsenhoidossa. Quy miettii, millaista hänen pojalleen on kasvaa ilman isää. Hän ei kuitenkaan aio mennä uudelleen naimisiin vaan haluaa omistaa elämänsä pojalleen.

 

Patriarkaatin voima

Jimmy Carter, Yhdysvaltain 39. presidentti (1977–1981) ja rauhaa ja terveyttä edistävän Carter Centerin perustaja

Miesten ja poikien on aika tunnustaa roolinsa sukupuolten tasa-arvon saavuttamisessa. Heidän on aika liittyä tyttöjen ja naisten ääniin ja tekoihin, jotka pyrkivät muokkaamaan yhteiskunnasta paremman meille kaikille.

Miehillä on valta monissa instituutioissa, jotka hallitsevat meitä. Näiden instituutioiden on muutettava asenteitaan.

Suuri osa yhteiskunnista on rakentunut uskonnollisille periaatteille, jotka ovat miesauktoriteettien määrittämiä. Näin asenteista ja toimintatavoista, jotka edistävät miesten valtaa, on tullut normi. Opit tulevat uskonnollisilta johtajilta, jotka valitsevat uskonnollisista kirjoituksista tekstejä, jotka kuvaavat naisia huonompina ja alisteisina miehille. Patriarkaalisten rakenteiden lisäksi myös väkivalta on normalisoitunut yhteiskunnissa.

Oma kansakuntani, Yhdysvallat, ja muut maat hyväksyvät väkivallan tapana ratkaista ongelmia. Esimerkkejä tästä ovat kuolemanrangaistus ja massavangitsemiset ratkaisuina rikoksiin sekä ennaltaehkäisevä ja oikeuttamaton sodankäynti ulkomailla.

Monet sosiaaliset rakenteet perustuvat väkivallan oletukselle, mitä myös perheväkivalta ilmentää. Tytöt ja naiset kohtaavat aivan liikaa väkivaltaa, parisuhdeväkivallasta aina ”kunniamurhiin”.

Kaikille kuuluva ihmisarvo on ihmisoikeus, jonka monet kansainväliset sopimukset takaavat. Toiveeni on, että poliittiset ja uskonnolliset johtajat astuvat esiin käyttääkseen vaikutusvaltaansa ja ilmaisevat kirkkaasti, että väkivallan tyttöjä ja naisia kohtaan on loputtava. Heidän on ilmastava, että tuotamme pettymyksen yhteiskunnillemme ja että nyt on johtajuuden aika.

 

#BringBackOurGirls

Bukky Shonibare, nigerialainen strategiakonsultti ja #BringBackourGirls-liikkeen tiiminjäsen

#BringBackourGirls-liike syntyi chibokilaisten koulutyttöjen sieppauksen jälkeen kansalaisten, erityisesti äitien ja naisten, raivokkaana vastauksena. He saivat tarpeekseen viattomien ja puolustuskyvyttömien lasten tappamisesta.

Hashtag sai hetkessä tuulta alleen. Ihmiset ymmärsivät, että siepatut koulutytöt voisivat olla heidän tyttäriään, siskojaan, sukulaisiaan tai naapureitaan. Maailma yhdistyi ja vastasi hätään. Viesti levisi sosiaalisessa mediassa ja saavutti hallitukset, kansainväliset päättäjät, instituutiot, journalistit, uutistoimistot ja poliitikot. Se saavutti maailman jokaisen kolkan. Mukaan lähteneet ihmiset uskoivat, että heidän kasvonsa ja #BringBackourGirls-kyltti voisivat vaikuttaa asioihin. Tukea ja solidaarisuutta satoi eri puolilta maailmaa.

Mukaan lähtivät sellaiset julkisuuden henkilöt kuin laulaja Alicia Keys, poliitikot David Cameron, John Kerry ja Hillary Clinton, Yhdysvaltain ensimmäinen nainen Michelle Obama ja ihmisoikeusaktivisti Malala Yousafzai, puhumattakaan Nigerian tunnetuista ihmisistä. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama vastasi tilanteeseen lähettämällä asiantuntijatiimin Nigeriaan selvittämään ongelmaa ja tarjoamaan hallituksensa apua. Time-lehti raportoi, että kahden viikon jälkeen hashtagia #BringBackourGirls oli käytetty jo kaksi miljoonaa kertaa.

Mikä sitten oli #BringBackourGirls-kampanjan todellinen vaikutus? Kun vimma alkoi laantua, ihmiset alkoivat kysellä, voiko yksi hashtag todella auttaa tuomaan tyttöjä takaisin. Mitä tarkoitamme menestyksellä? Tytöt olivat edelleen kadoksissa.

Kampanja-aktivistit uskoivat ja uskovat yhä, että koska kampanja saavutti niin valtavasti huomiota, se pitää yllä keskustelua aiheesta. Valokeila itsessään on saanut aikaan muutoksen. Samalla kun kampanja on vaatinut tyttöjen palauttamista, siitä on muodostunut ajan kuluessa ihmisyyden sekä väkivallan ja kiihkoilun äänettömiin uhreihin kohdistuvan empatian kohtaamispiste.

 

Meistä täytyy tulla kybernautteja

Catalina Ruiz-Navarro, kolumbialainen journalisti ja feministi

Ihmiskunnan historia, kulttuuri ja tietoisuus muodostuvat sisällöstä, joka määrittää tapamme nähdä maailman. Perinteisesti historian ovat kirjoittaneet harvat ja etuoikeutetut. Valtavat väestömassat on marginalisoitu. Ne eivät tuota sisältöjä eivätkä siksi vaikuta kulttuurin luomiseen. Vaikka näillä ihmisryhmillä on ilmaisunvapaus, he eivät toteuta sitä. Se puolestaan vahvistaa ja pahentaa malleja, jotka pitävät samoja ryhmiä vallassa ja uusintavat epäoikeudenmukaisia ja epätasa-arvoisia rakenteita.

Internet avasi oven uralleni, mutta matkan varrella olen kohdannut henkilökohtaisesti verkkokiusaamista, jatkuvaa trollausta, kampanjasivujen töhrimisyrityksiä ja vihamielisiä kommentteja. Internet voi olla yhtä julma kuin kilttikin. Esimerkiksi vuonna 2013 Medellínin kaupungissa huutokaupattiin 12-vuotiaita neitsyitä verkkosivustolla. Kun olen raportoinut tällaisista asioista, olen oppinut tosimaailman haavoittuvuudesta, machismin väkivaltaisuudesta ja virtuaalisen maailman ulottuvuuksista. Samat vanhat saalistajat, jotka vaanivat uhrejaan ja toimivat ihmiskaupassa, ovat vahvasti mukana sosiaalisessa mediassa. Riittämätön digitaalinen turvallisuus ja tietämättömyys riskeistä asettavat nuoret tytöt näkyville ja haavoittuvaan asemaan.

Tyttöinä ja nuorina naisina emme saa kuitenkaan asettua ”kyberuhrien” asemaan, vaan meistä pitää tulla ”kybernautteja”. Internetin vihamielisyyden ei pidä antaa pelotella meitä, vaan meidän pitää saada siitä potkua ottaa verkkotila haltuumme. Teknologian omistajuuden kaappaaminen on tärkeä tapa kamppailla ja voimautua. Digitaalinen media voi olla kommunikaation, solidaarisuuden, monimuotoisuuden, vaikuttamisen sekä tyttöjen ja naisten aseman määrittelyn väylä.

 

Toivo elää

Nawal el Saadawi, egyptiläinen kirjailija, lääkäri ja ihmisoikeusaktivisti

Tyttöjen heikko itseluottamus johtuu sosiaalisesta ja uskonnollisesta kasvatuksesta ja älyllisestä rajoittamisesta, jota moni tyttö joutuu kohtaamaan varhaislapsuudessaan. Tämä johtaa huonoon itsetuntoon ja siihen, että tyttö kokee olevansa fyysisesti ja henkisesti voimaton. Siksi tytöt alistuvat käskyihin ja tottelevat niitä. He hyväksyvät ja sisäistävät kaikki typerät luonnehdinnat naiseudesta – sellaiset kuin ujous, tyhmyys, tietynlainen kauneus ja naisellinen hellyys.

Samoista syistä olisin voinut menettää täysin itseluottamukseni ja järkeni. Olisin voinut päätyä elämään sosiaalisten tikapuiden alimmilla askelmilla, kuten suurin osa ikäpolveni tytöistä, ellei äitini olisi onnistunut säilyttämään kipinää lapsuutensa kapinallisuudesta. Hän halusi minulle paremman elämän kuin itselleen. Hän kuiskutti korvaani:

”Ei ole helvetin lieskoja.”

Äiti vaati, että opiskelen yliopistossa lääketiedettä. Hän ei sallinut minun jäävän kotiin auttamaan häntä ruuanlaitossa, kuten isäni ehdotti. Äitini sieti kaiken vaivan ja kipeät kädet, joita särki jatkuvasti miehen ja yhdeksän lapsen tiskien pesemisen vuoksi, koska halusi taata minulle korkean koulutuksen.

Rakkauden, avioliiton, eron ja äitiyden kipeiden kokemusten kautta nujersin kulttuurini, perheeni sekä patriarkaalisen ja hierarkkisen yhteiskuntani normit. En rajoittanut lukemistani siihen, mitä sortohallituksemme sääti – ei ainoastaan koululaitoksen vaan koko yhteiskuntamme tasolla. Vapaan lukemiseni ansiosta vartuin, kehityin ja ymmärsin, kuinka valheellisia nämä kahtiajaot ovat: maskuliininen/feminiininen, mieli/keho, taivas/maa, Jumala/demoni, henkinen/materiaalinen, musta/valkoinen, johtaja/johdettu tai isäntä/orja.

Tulevaisuudessa on yhä toivoa, joka ei ole himmennyt tai sammunut. Tätä toivoa kannattelevat nuorten liikkeet kaikkialla maailmassa. Vallankumous jatkuu, vaikka se on yritetty hajottaa. Se jatkuu tavoitellen neljää päämääräänsä: vapautta, itsenäisyyttä, oikeutta ja ihmisarvoa.

 

Girls Speak Out -kysely

Todistusaineistoa tyttöjen asemasta ja muutosehdotuksista

Ensimmäisestä Koska olen tyttö -raportista lähtien Plan International on sitoutunut tarjoamaan tietoa ja tutkimusaineistoa tyttöjen oikeuksista ja olosuhteista. Aloitimme pitkäkestoisen tutkimushankkeen Real Choices, Real Lives, joka on seurannut pientä ryhmää tyttöjä yhdeksässä maassa siitä lähtien, kun he syntyivät vuonna 2006. Nyt tytöt ovat 9-vuotiaita.

Todistusaineisto tyttöjen elämästä on ratkaisevan tärkeää, koska se tarjoaa välineitä, ymmärrystä ja tietoa vaikuttamistyön tueksi. Se myös auttaa suunnittelemaan mahdollisimman tehokkaita kehitysohjelmia, jotka saavat aikaan kauaskantoisia muutoksia tyttöjen ja poikien elämässä. Tieto tyttöjen todellisuudesta kannustaa päätöksentekijöitä investointeihin ja poliittisiin ratkaisuihin.

Tänä vuonna Plan International haastatteli 4 219 tyttöä Ecuadorista, Nicaraguasta, Pakistanista ja Zimbabwesta. Kysyimme heiltä neljästä aihealueesta, jotka teini-ikäiset tytöt määrittelivät elämänsä haastavimmiksi aihepiireiksi viimevuotisessa kyselyssämme Hear Our Voices. Tämänvuotisessa jatkokyselyssämme Girls Speak out tiedustelimme tyttöjen näkemystä sukupuolittuneesta väkivallasta kouluissa ja yhteisöissä, lapsiavioliitoista sekä lapsi- ja teiniäitiydestä.

”Jos minulla olisi ollut tarpeeksi tietoa, en olisi tullut raskaaksi. Mutta minulla ei ollut, joten tulin raskaaksi hyvin nuorena. Olen 19-vuotias ja minulla on pieni tytär. Vietän kaiken aikani huolehtien hänestä, mutta haluaisin vielä opiskella.” Tyttö, Pakistan

Kysyimme 4 219 tytöltä, miten heidän kohtaamansa vaikeudet voitaisiin selättää ja kenen pitäisi olla vastuussa siitä, että asiat todella paranevat. Eräs nuori nainen Pakistanista määritteli selkeästi, mistä muutoksen on alettava:

”Tyttöjen pitäisi saada tehdä päätökset elämästään. Heidän pitäisi saada kunnon koulutus. Sekä hallituksen että perheiden pitäisi olla tästä samaa mieltä.” 

Kyselyyn vastanneet tytöt ovat vahvasti samaa mieltä monesta asiasta. Vastaajat neljästä maasta kertovat yksiselitteisesti, että nuorten tyttöjen arvostus on kasvanut viime aikoina heidän yhteisössään. 88 prosenttia vastaajista arvioi, että heillä on paremmat mahdollisuudet elämässään kuin heidän äidillään oli. Edistystä siis tapahtuu. 

Silti tyttöjen arkipäivässä näkyy edelleen merkittävällä tavalla tasa-arvon ja mahdollisuuksien puuttuminen. Suuri osa vastaajista kertoi, että heillä on vain vähän mahdollisuuksia päättää elämästään, että he tarvitsevat enemmän tietoa lapsiavioliitosta ja teiniäitiydestä ja että heiltä puuttuu itseluottamusta puolustaa itseään. Vain 37 prosenttia vastaajista uskoo, että he saavat samat mahdollisuudet kuin pojat.

Läpileikkaavia aiheita tyttöjen vastauksissa ovat väkivalta ja sen pelko. Vastaajat näkevät lapsi- ja pakkoavioliitot tekijänä, joka lisää väkivallan riskiä. 68 prosenttia arvioi, että nuorena naimisiin joutuvat tytöt kokevat todennäköisemmin kotiväkivaltaa kuin muut.

 

Vastuu muutoksesta

Kyselyn tuloksissa on pysäyttävää, että tytöt pitävät elämänsä suunnan muuttamista lähinnä omana tai perheensä velvollisuutena, eivät niinkään hallituksen, yhteisön tai uskonnollisten johtajien velvollisuutena. Ainoa poikkeus on poliisi, jota vastaajat pitävät tärkeänä tyttöjen suojelemisessa väkivallalta. Perheiden ensisijainen rooli epätasa-arvon syventämisessä jää usein huomiotta. Ulkopuolisten on vaikea tietää ja muuttaa sitä, mitä tapahtuu yksityisissä kodeissa ja mielissä. Haastattelemamme tytöt ilmensivät tätä ongelmaa: he pitävät voimautumistaan tärkeänä, mutta he tarvitsevat myös perheensä tukea, jotta voivat saada äänensä kuuluviin ja nousta kansalaisiksi, joilla on täydet oikeudet ja velvollisuudet.

“Neuvoisin tyttöjä: puhukaa vanhemmillenne, kertokaa, että tunnette olevanne yksin, pyytäkää heitä puhumaan kanssanne.” Tyttö, Nicaragua

Haastattelemamme nuoret naiset kertoivat yksiselitteisesti, mitä pitäisi tehdä. Tytöt haluavat, että heidän vanhempansa keskustelevat heidän kanssaan ja kuuntelevat ja tukevat heitä. 53 prosenttia vastaajista pitää ensiarvoisen tärkeänä perheen ja yhteisön kannustusta ja tukea raskaana oleville tytöille.

He haluavat, että yhteisöt ja päättäjät tunnustavat väkivallan ongelman ja puuttuvat siihen. 47 prosenttia vastaajista kaipaa jotakuta, jolle voisi puhua luottamuksellisesti väkivallan ja hyväksikäytön kokemuksista.

”Tyttöjen täytyy saada raportoida vapaasti hyväksikäytöstä ja nähdä edistys, esimerkiksi pahantekijöiden vangitseminen, koska se antaa heille lohtua. Poliisiasemilla pitäisi olla enemmän naisia, koska uhrien on vaikea puhua miesten kanssa.” Tyttö, Zimbabwe

Tytöt haluavat koulusta, kotoa ja mediasta tietoa lapsiavioliitosta, teiniraskaudesta ja sukupuolittuneesta väkivallasta. Se on heille tärkeämpää kuin mikään lakiin tai ohjeistuksiin liittyvä muutos. 

Tytöt toivovat kehitysohjelmia, jotka lisäävät koulutusta, turvallisia tiloja, tietoisuutta ja luottamusta sekä rikkovat hiljaisuuden kulttuuria. Eräs pakistanilainen tyttö peräänkuulutti ”itsetuntokoulutusta”.

64 prosenttia zimbabwelaisista vastaajista pitää ensiarvoisen tärkeänä, että nuorilla äideillä on mahdollisuus toisen asteen koulutukseen.

Jos tyttöjen ja naisten aseman vahvistaminen nousee kestävän kehityksen tavoitteiden ytimeen, juuri näitä ääniä ja toiveita lainsäätäjien ja virkamiesten on kuunneltava.

“Haluaisin järjestää tapaamisia ikäisteni tyttöjen kanssa, jotta voisimme osoittaa mieltämme ja marssia naisten oikeuksien puolesta. Haluaisin voivamme kertoa, että tarvitsemme tietoa ja haluamme puhua avoimesti aiheista, joita yhteiskunta pitää tabuina.” Tyttö, Ecuador

Kuva tyttöjen tilanteesta ja ratkaisuehdotuksista on moniulotteinen. Meidän täytyy ymmärtää, kenestä puhumme ja kenen kanssa puhumme. Kaikille tytöille kuuluvat samat oikeudet, mutta he pystyvät toteuttamaan niitä hyvin eri tavoin riippuen yhteiskuntaluokasta, iästä, asuinpaikasta, perheestä, vammaisuudesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta. Tutkimustemme valossa on selvää, että myös maiden ja maansisäisten alueiden välillä on suuria eroja. Syrjinnän asiayhteyksien tuominen päivänvaloon voi olla yhtä tärkeää kuin syrjinnän tuominen esiin, jotta saamme aikaan pysyviä muutoksia. 

 

Koska olen tyttö

Tänä vuonna Koska olen tyttö -raportin äänet puhuvat toivosta, uusiutuneista mahdollisuuksista ja tilaisuuksista muuttaa tyttöjen elämää. Mariane Pearl puhuu monien puolesta sanoessaan:

”Olen lukenut, nähnyt ja kuullut satoja tarinoita naisista ja tytöistä. Jokaisesta olen löytänyt halun etsiä muutosta, usein suurista henkilökohtaisista uhrauksista huolimatta, toisten ihmisten hyväksi. Nyt on tapahtumassa ennennäkemättömiä muutoksia, kun naiset ja tytöt vaativat oikeutta elämäänsä, ruumiiseensa ja tarinaansa.”

Ei ole helppoja kikkoja tai patenttiratkaisuja, mutta edistystä on tapahtunut. Tulevina vuosina meidän on kuunneltava tyttöjä. Plan International on sitoutunut työskentelemään tyttöjen oikeuksien toteutumiseksi yhdessä tyttöjen, naisten, poikien ja miesten kanssa. Kampanjoimme heidän kanssaan, suunnittelemme hankkeemme kuunnellen heidän tarpeitaan ja näkemyksiään ja painotamme koulutuksen todistettua tärkeyttä.

Lause ”koska olen tyttö” viittaa nyt muutokseen, ei syyhyn, jonka vuoksi joku oppii ja syö vähemmän ja on aliarvostettu. Vuonna 2007 nepalilainen tyttö kertoi meille, että vain hänen veljensä saa kehuja. Tulevina vuosina meidän on taattava, ettei hänen tyttärensä tai kukaan tyttö missään joudu enää sanomaan samaa.