Mediatiedotteet, 5.2.2021

Koronapandemia lisää joukkosilpomisia Somaliassa, Plan International varoittaa

Pandemian vuoksi tytöt joutuvat viettämään entistä enemmän aikaa kotona, mikä altistaa heidät sukupuolittuneelle väkivallalle ja sukuelinten silpomiselle.

HARGEISA. Tyttöjen sukuelinten silpominen yleistyy Somaliassa koronaviruspandemian takia, ja somalialaiset tytöt joutuvat silpomisen uhreiksi joukkosilpomistapahtumissa, Plan International varoittaa.

Lasten oikeuksia edistävä humanitaarinen järjestö tuomitsee kehityksen suunnan. Pandemia pakottaa tytöt viettämään aiempaa enemmän aikaa kotona ja asettaa monet heistä entistä suurempaan sukupuolittuneen väkivallan vaaraan.

– Meille on raportoitu esimerkiksi Saaxilin alueella Abdaalissa ja Dhalocadissa järjestetyistä joukkotapahtumista, joissa jopa 20 tyttöä on joutunut silpomisen uhriksi, Plan International Somalian maajohtaja Sadia Allin kertoo.

– Tämä on erittäin huolestuttavaa. On myös näyttöä, että tietoisuus tämän haitallisen käytännön vaaroista on heikentynyt koronaviruspandemian takia.

Plan Internationalin viime vuonna Somalimaan Hargeisassa ja Buraossa tekemä selvitys osoittaa, että 42 prosenttia aikuisista uskoo koulutuksen ulkopuolelle jäämisen kasvattavan tyttöjen riskiä joutua silvotuiksi. Perinteisesti tyttöjen sukuelinten silpomisia tehdään koulujen loma-aikoina.

Samaan aikaan Plan ja muut järjestöt ovat joutuneet lopettamaan tai supistamaan Somaliassa ohjelmia, jotka pyrkivät estämään silpomisia ja lisäämään tietoa lääketieteellisesti täysin tarpeettoman käytännön vaaroista.

Samassa tutkimuksessa 61 prosenttia vastaajista kertoi, että he uskovat tyttöjen sukuelinten silpomisen lisääntyneen pandemian takia.

Unicefin mukaan silpomisen esiintyvyys on Somaliassa maailman korkein: 98 prosenttia tytöistä joutuu silpomisen uhriksi 5–11-vuotiaana.

Väkivaltainen silpomiskäytäntö on Somaliassa edelleen laillinen, ja se on juurtunut syvälle yhteiskuntaan. Vanhemmat pitävät sitä usein olennaisena osana perheen kunnian säilyttämistä ja myös avioliiton edellytyksenä.

Koulut Somaliassa ovat jälleen auki, mutta opettajat ja yhteisötyöntekijät ovat huolissaan siitä, etteivät monet tytöt ole palanneet kouluun varhaisavioliittojen ja sukuelinten silpomisen lisääntymisen ja koronaviruspandemian aiheuttamien taloudellisten paineiden takia.

Planin selvitys paljastaa myös, että ennen pandemiaa koulutuksen ulkopuolelle jääneistä lapsista (25 % kaikista lapsista) liki kolme neljännestä (73 %) oli tyttöjä.
 

Somalian on kiellettävä silpominen lailla  

YK:n silpomisen vastaisena päivänä Plan International vaatii, että ohjelmia, jotka estävät silpomista ja tukevat silpomisen uhreja, on välittömästi priorisoitava ja niiden rahoitusta on lisättävä merkittävästi.

Plan International vetoaa myös Somalian poliittisiin päättäjiin, jotta tyttöjen sukuelinten silpominen kielletään lailla, lisääntymis- ja seksuaaliterveyteen liittyviä oikeuksia vahvistetaan ja syvälle juurtuneeseen eriarvoisuuteen ja yhteiskunnallisiin normeihin puututaan.

”Ilman työn määrätietoista jatkamista vaarana on, että menetämme jo saavutetun kehityksen tyttöjen sukuelinten silpomisen vaaroja koskevan tietoisuuden lisäämisessä ja yhteisöjen kannustamisessa tästä käytännöstä luopumiseen”, Allin sanoo.

Koko koronaviruspandemian ajan Plan International kumppaneineen on jatkanut tiedon lisäämistä silpomisen vaaroista ja tyttöjen suojelun tarpeesta.

Somaliassa Plan on muun muassa tukenut radiolähetyksiä silpomisen suurista riskeistä tyttöjen terveydelle. Ohjelmissa Plan on selventänyt, ettei uskonto edellytä silpomista, ja kehottanut yhteisöjä luopumaan haitallisesta käytännöstä.

Kolme ghanalaista nuorta hymyilee kädet toistensa harteilla.

Tytöt samalle viivalle

Tyttösponssina olet Planin kuukausilahjoittaja ja tyttöjen liittolainen. Tyttösponssina edistät tyttöjen koulutusta sekä torjut lapsiavioliittoja, liian varhaisia raskauksia ja tyttöjen sukuelinten silpomista.

Tule mukaan
Ukrainalainen tyttö istuu sängyllä halaten nalleja.

Auta Ukrainan lapsia

Lasten elämä Ukrainassa on järkkynyt perustuksiaan myöten, eikä tuholle näy loppua. Tavallinen arki on muuttunut hädäksi. Lahjoittamalla sinä autat.

Lahjoita hätäapuun
Planin vapaaehtoisia ja työntekijöitä seisoo portailla siniset nauhat kaulassaan.

Vaikuta vapaaehtoisena

Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.

Ryhdy vapaaehtoiseksi