Juoksevaa vettä tuhansille Etiopiassa | Plan

16.3.2017

Juoksevaa vettä tuhansille Etiopiassa

Olemme parantaneet jo yli 20 000 ihmisen vedensaantia kuivuudesta kärsineessä Etiopiassa. Katastrofityöstämme Etiopiassa on runsaan vuoden aikana hyötynyt jo yli 290 000 ihmistä.

"Nykyään olen todella onnellinen, koska vedenhaku on helpompaa. Myös karjallemme riittää vetää, eikä minun täydy jättää oppitunteja väliin", 12-vuotias Dibisa sanoo.

Dilidil Fentahun, 29, asuu perheensä kanssa Amharassa Pohjois-Etiopiassa. El Niño -sääilmiö toi alueelle kuivuuden ja aiheutti vesipulan. 

Koska kylään yli 10 vuotta sitten rakennettu kaivo kuivui, vettä täytyi hakea usean kilometrin kävelymatkan päästä. Vedenhakumatka saattoi kestää jopa aamuviidestä puolenpäivän yli. Karja täytyi juottaa kaukaisella joella. Monet lapset joutuivat lopettamaan koulunkäyntinsä vedenhaun takia, koska aikaa koulunkäyntiin ei jäänyt.

– Hakemamme vesi ei ollut puhdasta. Karjaa juotettiin samalla joella, mistä haimme vetemme. Lapset sairastuivat. Emme voineet peseytyä, ja vaatteiden peseminen oli vaikeaa, Fentahun muistelee kuivaa aikaa.

– Usein emme syöneet mitään ennen iltaa, koska emme pystyneet valmistamaan ruokaa ilman vettä. Lapsetkaan eivät saaneet ruokaa.

Olemme yhdessä tukijoidemme avulla parantaneet Etiopiassa jo yli 20 000 ihmisen vedensaantia. Lisäksi olemme tukeneet muun muassa yli 60 000 alle 5-vuotiaan lapsen ja yli 50 000 raskaana olevan tai imettävän äidin ravitsemusta. Yhteensä olemme auttaneet yli 290 000 kuivuudesta kärsivillä alueilla asuvaa ihmistä Etiopiassa.

Kunnostimme Fentahunin perheen kotikylän kaivon yhdessä Action Against Hunger ja Pelastakaa Lapset -järjestöjen kanssa, ja kylän asukkailla on nyt puhdasta vettä käytettävissään.

– Vettä riittää sekä meille että karjallemme. Meillä on vettä myös vaatteiden pesemiseen. Vesiongelmamme ovat vihdoin ohi, Fentahun kertoo.

– Lisäksi minulla on myös enemmän aikaa perheelleni, sillä vedenhakuun menee korkeintaan 20 minuuttia päivässä. Vedenhaku ei enää tunnu painajaiselta.

Ilman kylän asukkaiden suurta panosta kaivon kunnostaminen ei olisi ollut mahdollista. He auttoivat kaivamaan vesikanavat ja kuljettamaan hiekkaa ja kiveä joelle.

Yhteistyössä alueen vesiviraston kanssa kannustimme kyläyhteisöä perustamaan vesilautakunnan. Fentahun on yksi lautakuntaan valituista kylän asukkaista. Lautakunta päätti, että kylän asukkaiden on maksettava neljännesvuosittain viiden birrin (0,21 euroa) kaivonhoitomaksu. Kerätyillä rahoilla pidetään huolta, että kaivo pysyy toimintakykyisenä mahdollisimman pitkään.
 

Vedenhaku meni koulun edelle

Dibisa, 12, on kuudennella luokalla. Vuosi sitten hän joutui jättämään monia oppitunteja väliin, koska vedenhakuun meni paljon aikaa. Sen vuoksi hän ei enää pärjännyt koulussa.

– Jotkut lapset nukkuivat puiden alla odottaessaan vuoroaan vedenhakujonossa. Välillä minä ja siskomme emme syöneet lounasta, koska vettä ei ollut, Dibisa muistelee vuodentakaista aikaa.

Dibisan äiti kuoli kaksi vuotta sitten, ja Dibisan täytyi ottaa vastuu nuoremmista sisaruksistaan. Joka yö Dibisa laittoi sisaruksensa nukkumaan ja lähti hakemaan vettä. Aina vettä ei kuitenkaan ollut saatavilla.

– Vettä oli todella vähän. Koska monet ihmiset hakivat vettä samaan aikaan, lähde kuivui. Minulla ei ollut mahdollisuuksia taistella aikuisia vastaan vedensaannista. He uhkasivat hakata minut, jos yrittäisin. Usein vedenhakumatka jäi kesken ja jouduin palaamaan kotiin tyhjin käsin, Dibisa kertoo.

– Nykyään olen todella onnellinen, koska vedenhaku on helpompaa. Myös karjallemme riittää vettä, eikä minun täydy jättää oppitunteja väliin.
 

Miljoonat tarvitsevat ruoka-apua

  • Noin 5,6 miljoonaa ihmistä eri puolilla Etiopiaa tarvitsee ruoka- ja muuta hätäapua tämän vuoden aikana, Etiopian hallitus ja YK arvioivat.
  • Lisäksi noin 2,7 miljoonaa lasta ja raskaana olevaa tai imettävää äitiä tarvitsee lisäravintoa aliravitsemuksen vuoksi. Etiopian hallitus ja järjestöt arvioivat, että noin 300 000 lasta tulee tarvitsemaan hoitoa vakavan aliravitsemuksen vuoksi.
  • Plan International Etiopia laajentaa parhaillaan apuaan hätätilaan vastaamiseksi. Plan lisää tukeaan erityisesti ravitsemukseen, puhtaan veden ja sanitaation varmistamiseen sekä yhteisöjen ruokaturvan ja elinkeinojen parantamiseen. Tavoitteena on myös tukea yhteisöjen katastrofikestävyyttä tulevien kriisien varalta. 

Pysäytä nälänhätä

Tutustu toimintaamme