Intian raiskaukset ovat seurausta tietämättömyydestä ja tyttöjen syrjinnästä | Plan

11.7.2014

Intian raiskaukset ovat seurausta tietämättömyydestä ja tyttöjen syrjinnästä

Intiassa raiskaukset jäävät usein raportoimatta paitsi uhrin sukupuolen myös yhteiskunnallisen taustan takia. Hiljaisuuden kulttuuria on vaikea rikkoa, jos raiskaaja kuuluu hyväosaisiin ja raiskattu köyhään väestönosaan.

Teksti: Anna Könönen

Kirjoittaja on Plan Suomen viestintäjohtaja. Kirjoitus on julkaistu Kalevassa 26.6.

Tyttöjen raiskauksista ja murhista kyseenalaista kuuluisuutta saanut Intia vannoo nyt naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan nollatoleranssia (The Guardian 9.6.2014). Monelle viimeinen pisara oli 14- ja 15-vuotiaiden serkusten joukkoraiskaus ja hirttäminen toukokuun lopussa. Presidentti Pranab Mukherjee on sitoutunut sukupuolittuneen väkivallan kitkemiseen, mutta voiko hän onnistua maassa, jonka virkamiehet saavat lausua, että ”kukaan ei raiskaa tahallaan” ja että ”joskus raiskaus on oikein, joskus väärin”?

Naisten ja tyttöjen raiskaukset, pahoinpitelyt ja murhat kertovat synkkää tarinaa Intiasta. Vuonna 2011 maassa raportoitiin 24 000 raiskausta. Uhreista joka kolmas oli alaikäinen. Virallisten rikostilastojen mukaan lasten raiskaukset olivat kolminkertaistuneet vuosikymmenessä. Kukaan ei osaa sanoa, onko kasvu todellista vai johtuuko se lisääntyneestä raportoinnista. Totuus on joka tapauksessa tilastoja karumpi. Kuten kaikkialla maailmassa, lukuisat rikokset ja raiskaukset jäävät Intiassa raportoimatta ja tilastoimatta.

Viime vuosina raaimmat tapaukset ovat kuitenkin alkaneet saada laajaa mediahuomiota. Intiassakin kiristynyt mediakilpailu ja panostus tutkivaan journalismiin ovat vieneet tiedotusvälineet suurkaupunkien slummeihin ja maaseudulle ja ajaneet tarttumaan tabuaiheisiin. Naisiin kohdistuva väkivalta on saanut näkyvyyttä, mikä on puolestaan rohkaissut intialaisnaisten intoa puolustaa oikeuksiaan. Kun tuhannet naiset osoittavat mieltään raiskauksia vastaan, se kiinnostaa myös kansainvälistä mediaa, joten Intian raiskaukset ovat päätyneet maailmanlaajuisiksi uutisiksi.

Koulutuksen puute luo suojattomuutta

Vaikka tietoisuus Intian tyttöjen ja naisten oikeuksista on lupaavasti nousussa, julkisiksi puheenaiheiksi päätyy edelleen murto-osa raiskauksista. Paikallismedia kertoo yleensä vain tapauksista, joista valtio on aloittanut virallisen tutkinnan. Intialaisten järjestöjen mukaan satoja raiskauksia, hirttämisiä ja pahoinpitelyitä tapahtuu ilman, että niistä raportoidaan tai uutisoidaan.

Miksi raiskauksia katsotaan yhä useimmiten läpi sormien? Ja miksei media ole tarttunut aiemmin vuosisatoja jatkuneeseen raiskaamisen kulttuuriin?

Intia on patriarkaalinen maa, joka suosii poikia ja miehiä ja antaa heille määräysvallan. Nainen on monen silmissä hyödyke, palvelija, ja hänen kohtalonsa on miehen käsissä.

Naisia ja tyttöjä väheksyvät asenteet johtavat siihen, että poikalapsi on tyttöä halutumpi ja tyttösikiöitä abortoidaan. Tytöt saavat huonompaa ruokaa ja hoitoa kuin pojat, eikä heidän koulutustaan nähdä tarpeellisena. Koska tytöt siirtyvät avioituessaan miehensä sukuun, tytön kouluttaminen on vanhan sanonnan mukaan ”kuin kastelisi naapurin puutarhaa”.

Koulutuksen ja tiedon puute yhdistettynä köyhyyteen luo suojattomuutta. Ilman koulutusta naiset eivät tiedä oikeuksistaan eivätkä siitä, että valtio on sitoutunut suojelemaan kansalaisiaan, myös kaikkein köyhimpiä. Syntyperänsä takia heikoimmassa asemassa olevat lapset jäävät usein rekisteröimättä. Jos ei ole virallisesti olemassa, rikosilmoitusta on vaikea tehdä ja kouluun ja muiden valtion palveluiden piiriin vaikea päästä.

Intiassa ongelmaa syventää seksuaalikasvatuksen puute. Koska seksistä ei puhuta, nuoret luovat käsityksensä seksuaalisuudesta pornon ja Bollywood-elokuvien varassa. Pornon arvioidaan olevan erityisen haitallista perinteisissä yhteisöissä, joissa pojat ja tytöt kasvavat erillään eivätkä tutustu toisiinsa luontevasti. Intian elokuvateollisuutta on kritisoitu erityisesti laulujen ja tanssien rivosta sanastosta ja elekielestä, joilla miehet ahdistelevat tyttöjä ja naisia julkisilla paikoilla.

Hiljaisuuden kulttuuri vaikea rikkoa

Intiassa raiskaukset jäävät usein raportoimatta paitsi uhrin sukupuolen myös yhteiskunnallisen taustan takia. Hiljaisuuden kulttuuria on vaikea rikkoa, jos raiskaaja kuuluu hyväosaisiin ja raiskattu köyhään väestönosaan. Kun raiskaajalla on rahaa ja vaikutusvaltaa, poliisi ei ota raiskausta todesta eivätkä kuulustelut johda raportin laatimiseen saati syytteisiin. Oikeuteen asti edenneistä raiskauskanteista vain viidennes johtaa tuomioon. Raiskaukset kriminalisoiva laki ei ulotu syrjäseuduille, sillä sen noudattamista ei valvota eikä sen rikkomisesta tule seuraamuksia. Raiskauksesta lankeava häpeä ja nöyryytys ajavat tyttöjä jopa itsemurhiin.

Suurin este oikeuden toteutumiselle on Intian poliisi- ja oikeuslaitoksen syvään juurtunut korruptio. Lahjusta vastaan virkavalta jättää usein tekemättä katoamis- tai raiskausilmoituksen ja painostaa, usein uhkailemalla, uhrin vaikenemaan. Viimeaikaiset tapaukset, joissa ilmoitus on jätetty tekemättä, osoittavat, että ilman rahatukkua on turha odottaa oikeustoimia.

Viime vuonna Intiassa astui voimaan laki, joka suojaa lapsia ja naisia aiempaa paremmin seksuaaliselta väkivallalta. Intian naisten asemaa kuvastaa, ettei avioliitossa tapahtuva raiskaus ole rikos edes vuonna 2013 uudistetussa laissa.

Intian valtion tulisi kohdistaa varoja ja toimia sen takaamiseen, että lakeja noudatetaan ja toimeenpannaan. Jotta presidentti Mukherjeen lupaama nollatoleranssi voi toteutua, kaikissa Intian osavaltioissa on oivallettava ja sisäistettävä, että seksuaalinen väkivalta, korruptio ja kenen tahansa surma ovat vakavia rikoksia, joista seuraa rangaistus.