“Haluan kouluun enkä naimisiin” | Plan

20.6.2020

“Haluan kouluun enkä naimisiin”

Syyrialaisten pakolaistyttöjen elämä Libanonissa on täynnä vaikeuksia. Amal, 11, ei ole koskaankäynyt koulua ja oli vähällä joutua naimisiin. Raghad, 12, joutuu lopettamaan opinnot ja tienaamaan rahaa. Samiha, 18, kamppailee voidakseen päättää omasta elämästään. Plan International auttaa tyttöjä tavoittelemaan hyvää tulevaisuutta.

Amal ei ole koskaan käynyt koulua, mutta hänen suurin haaveensa on opiskella opettajaksi.

Teksti: Sofia Klemming Nordenskiöld
Kuvat: Sima Diab

Kymmenkunta pressutelttaa seisoo mutaisella rinteellä Akkarin lähellä Pohjois-Libanonissa. Syyrialainen Amal, 11, asuu yhdessä niistä äitinsä ja viiden sisaruksensa kanssa. Hän on elänyt täällä yli kuusi vuotta.

– En osaa lukea enkä kirjoittaa. En ole koskaan käynyt koulua. Meillä ei ole täällä mitään tekemistä. Olen päivisin kotona ja leikin nuorempien sisarusteni kanssa tai autan äitiäni, Amal kertoo.

– Olisi ihanaa käydä koulua. Haluaisin tulla opettajaksi ja opettaa lapsia kirjoittamaan isossa koulussa. 

Amal oli vain neljävuotias, kun perheen piti paeta pommituksia Idlibin kaupungista. Hän ei muista paljoa paosta tai elämästä Syyriassa, mutta hänen äitiään Rimiä, 32, piinaavat voimakkaat muistot.

– Nuorin tyttäreni syntyi keisarileikkauksella. Olin juuri synnyttänyt hänet, kun pommit alkoivat putoilla Idlibiin. Jouduimme paniikkiin ja päätimme paeta. Me vain juoksimme. Pitelin käsilläni vatsaani, jotta leikkaushaavan tikit eivät aukeaisi, Rim kertoo.

Kesken pakoa vanhin lapsista huomasi, että vastasyntynyt sisko oli jäänyt sairaalaan.

– Kuvittele sellaista pelkoa, että voit unohtaa oman lapsesi! Vanhin tyttäreni juoksi hakemaan vauvan.

Amalin perhe on asunut jo kuusi vuotta pressuteltassa. Talvisin lumi ja vesi valuvat sisään telttaan.

 

11-vuotiaana vieraan miehen morsiameksi 

Rim silittää nyt seitsemänvuotiaan kuopuksensa hiuksia ja halaa tätä tiukasti. Tyttö rutistaa äitiään hymyillen.

Pressuteltan ainoan huoneen lattiaa peittävät paksut matot, ja sen keskellä on pieni tulipesä. On vetoista ja koleaa. Ikkuna-aukkoja ei saa kiinni. Rim kertoo, että talvi on ollut ”helvetillinen”. Lumi ja kylmä vesi ovat tunkeutuneet sisään pressun alta. Nuorimmainen on sairastellut niin paljon, että joutui sairaalahoitoon.

– Mieheni kuoli Syyriassa, ja jäin yksin kuuden lapsen kanssa. Minulle piti tehdä kohtuleikkaus, ja pojallani on epilepsia. Mikään ei ole äidille niin kauheaa kuin se, ettei voi tarjota lapsilleen sitä, mitä he tarvitsevat. Tiedän kyllä, mitä lapseni kaipaavat – esimerkiksi että Amal tahtoo kouluun, Rim sanoo.

Amalin 15- ja 16-vuotiaat siskot tarjoilevat teetä. He ovat jo naimisissa ja asuvat lähistöllä miestensä kanssa, mutta viettävät usein aikaa äitinsä ja sisarustensa luona.

Kun perhe tuli mukaan Plan Internationalin ohjelmatyöhön, 11-vuotiaan Amalin avioliitto oli jo järjestelyvaiheessa ja Amal oli aloittanut työt kotiapulaisena.

– Äiti halusi naittaa minut, koska hänellä ei ole rahaa. En tiennyt miehestä mitään ja sanoin, etten tahdo naimisiin, koska olen liian nuori, Amal kertoo.

 

Pakolaislapset oppivat kerhossa oikeuksistaan

Amal käy nyt kahdesti viikossa kerhossa Planin tukemassa keskuksessa. Se toimii vanhassa omakotitalossa kukkulan laella. Talosta avautuu näköala laaksojen yli.

Amal ja muut syyrialaislapset oppivat kerhossa esimerkiksi terveydestä sekä lapsityön ja varhaisavioliittojen riskeistä. Ohjaaja Larma Amine on työskennellyt vuosia syyrialaislasten kanssa.

– Kun kuulimme, että Amal kävi töissä ja oli joutumassa naimisiin niin nuorella iällä, päätimme puhua hänen äidilleen ja yrittää saada hänet muuttamaan mielensä. Se toimi, hän kertoo.

Amal ei ole vielä päässyt kouluun, mutta Planin tuella naimakauppa on peruttu ja Amal sai lopettaa palkkatyön. Myös hänen pikkusisaruksensa käyvät Planin kerhossa.

Ryhmän lapset maalaavat paperille vihreän ja punaisen käden. Oppitunti käsittelee sitä, millainen fyysinen läheisyys on hyväksyttävää ja millainen ei. Ohjaaja kysyy, mitä lapset tekisivät, jos joku aikuinen pyytäisi heitä riisuutumaan. Lapset nostavat punaisen käden.

– Minusta on kiva tulla tänne. Aiemmin olin tosi onneton, mutta voin paremmin nyt, kun olen saanut apua. Olin onnellinen, kun äiti muutti mielensä eikä naittanutkaan minua, Amal kertoo.

– Nyt äiti on löytänyt töitä, joten minun ei tarvitse käydä töissä. Tiedän, että äiti suojelee meitä.

Rahgad tuntuu ahdistusta siitä, että joutuu lopettamaan koulun ja aloittamaan työt hedelmäviljelmillä.

 

Koulun loppu ja töiden alku huolettavat

Plan Internationalin työntekijät kohtaavat Libanonissa jatkuvasti lapsia, joita painaa vastuu perheen selviytymisestä. Erityisesti yksinhuoltajaäitien lapset ovat haavoittuvassa asemassa.

Tutkimusten mukaan naisten elättämät taloudet ovat Libanonissa köyhempiä kuin miesten elättämät, ja monen on vaikea saada ruoka riittämään. Työtä tekevät tytöt tienaavat vähemmän kuin työtä tekevät pojat, käyvät koulua harvemmin ja kohtaavat työssään enemmän hyväksikäyttöä.

12-vuotias Raghad asuu äitinsä ja kuuden sisaruksensa kanssa Tyressä Etelä-Libanonissa. Perheen isä on muuttanut asumaan toisen naisen kanssa.

– Käyn kuudetta luokkaa. Mutta äiti on sanonut, että ensi vuonna minun täytyy lopettaa koulu, jotta voin ansaita enemmän rahaa. Rupean poimimaan appelsiineja ja banaaneja. Työ on todella rankkaa. Miksi minun täytyy keskeyttää koulu, kun kaverini jatkavat? Olen todella hyvä oppilas, Raghad sanoo.

Hänen äitinsä on jo selittänyt tilanteen.

– Pikkusiskoni syntyi ennenaikaisesti, ja hänelle piti tehdä sydänleikkaus Beirutissa. Leikkaus oli kallis, ja meidän täytyy nyt maksaa velkaa. Vanhempi siskoni on jo lopettanut koulun ja työskentelee joka päivä äidin kanssa. Isäni ei tue meitä mitenkään.

Tulevaisuus ahdistaa Raghadia.

– En ole kertonut kenellekään tilanteestani, koska minulla ei ole ketään, jolle puhua. Olen huolissani pikkusiskostani. Talomme on romahtamispisteessä. Kun äitini ja siskoni olivat kylpyhuoneessa, heidän päälleen tippui kiviä. Pelkään, että katto romahtaa päällemme, kun nukumme. Tuntuu myös kurjalta, kun kaverini saavat uusia vaatteita ja minä en koskaan saa mitään.

Raghad tulee joka viikko Planin tulemaan keskukseen, jossa Tyren pakolaislapset kokoontuvat. Lapset ja nuoret saavat tukea ja mahdollisuuden tavata toisiaan. Tänään vuorossa on kerho 8–13-vuotiaille tytöille. Nauru kaikuu, kun tytöt heittelevät ilmapalloja toisilleen ja vaihtavat tietoa nimistään ja lempiruuistaan. Leikin tarkoituksena on tutustua toisiin paremmin.

– Tulen iloiseksi, kun käyn täällä. Kotonani ei ole iloa, Raghad sanoo. 

Keskuksen ohjaajat lupaavat, että he aikovat puhua Raghadin äidille ja tarjota perheelle tukea. Raghad heilauttaa kättään ja hyppää bussiin, joka vie hänet koulun iltatunneille.

 

Yhteisö painostaa tyttöjä naimisiin

Libanonin toiseksi suurimman kaupungin Tripolin laidalla on käynnissä koulutus lapsiavioliittojen haitoista. Parikymmentä teinityttöä on kokoontunut jalkapallokentälle esittämään häävastaanottoa. Musiikki raikaa, ja tytöt vitsailevat ja nauravat. Puolet ryhmästä eläytyy nuoren morsiamen rooliin, puolet vanhemmaksi sulhaseksi. Lopuksi ryhmän johtaja kerää tytöt yhteen ja kysyy, mitä he arvelevat parille tapahtuvan muutaman vuoden sisällä.

– He riitelevät joka päivä. Tyttö on liian nuori eikä pysty kantamaan avioliiton tuomaa vastuuta, yksi tytöistä arvelee.

– Mies kohtelee tyttöä väkivaltaisesti, koska tyttö ei ymmärrä hänen tarpeitaan, toinen sanoo.

– Pojillekaan ei ole hyväksi joutua naimisiin liian aikaisin. Tunsin pojan, joka meni naimisiin nuorena ja joutui siksi ottamaan hyvin vaarallisen työn. Hän putosi korkean rakennuksen päältä ja kuoli, kolmas kertoo.

Kaikki ryhmän tytöt ovat paenneet Syyriasta. Yksi heistä on jo naimisissa, moni muu kokee painetta avioitua. Syyrialaisyhteisössä moni ajattelee, että 20-vuotias on jo vanha morsian.

Samiha on torjunut yhden naimakaupan. ”Haluan päättää omasta tulevaisuudestani ja elää omaa elämääni.”

 

Häirintä ja kiusaaminen vaikeuttavat arkea

Ryhmään kuuluva 18-vuotias Samiha on asunut Tripolissa vuodesta 2013.

– Muistan hyvin sodan ja paon. Idlibiä pommitettiin ramadanin aikana. Itkin, kun pakkasimme. Vanhemmat sisarukseni jäivät sinne ja elävät yhä suuressa vaarassa.

Samiha asuu veljensä ja yksinhuoltajaäitinsä kanssa asunnossa, jonka he ovat saaneet YK:n avulla. Vuokra on korkea, ja veli on löytänyt vain satunnaisia töitä. Samiha ei käy enää koulua. Hän joutui
olemaan pitkään sairaalahoidossa anemian takia, eikä hän pystynyt enää palaamaan opintojen pariin.

– Me tytöt kohtaamme paljon seksuaalista häirintää ja huutelua kaduilla. Syyrialaisia myös kiusataan, koska libanonilaiset eivät halua olla syyrialaisten lasten kanssa. Eniten minua kuitenkin huolestuttaa
äitini sairastelu, erityisesti koska isäni on kuollut. Tiedän, että minun pitäisi työskennellä ja maksaa äitini hoitokuluja, Samiha kertoo.

Samiha on oppinut Planin nuortenryhmässä, miksi lapsiavioliitot ovat haitallisia.

– Ne vaarantavat tyttöjen terveyden ja elämän ja estävät heitä saamasta koulutuksen ja ammatin. Tytöt menettävät oikeutensa ja vapautensa.

Kaksi vuotta sitten mukava poika pyysi Samihan kättä, mutta tyttö kieltäytyi, koska hän halusi tavoitella omia unelmiaan. Samihan äiti tuki ratkaisua.

Jalkapallo on Samihalle kaikki kaikessa. Hän kouluttautuu valmentajaksi ja haluaa ohjata lapsijoukkueita.

 

Jalkapallo tuo iloa ja tavoitteita elämään

Tällä hetkellä Samihan elämän tärkein sisältö on jalkapallo. Hän pelaa sekajoukkueessa, johon kaikki ovat tervetulleita taustasta riippumatta.

– Kun pelaan jalkapalloa, unohdan ahdistukseni ja huoleni ja sen, että olen pakolainen. Olen yleensä maalissa tai hyökkääjänä. Olen tosi hyvä maalivahti, koska annan kaikkeni. Suojelen maalia kehollani, mielelläni ja kaikella, mitä minulla on.

Samiha käy myös valmentajakurssia.

– Tavoitteeni on tulla futisvalmentajaksi ja valmentaa lapsia. Haluaisin muuttaa takaisin Syyriaan sisarusteni luo. Toivon, että lopulta palaamme kotiin.

 

Köyhyys ajaa lapsityöhön ja varhaisavioliittoihin

Libanonissa asuu yli miljoona syyrialaispakolaista. Lisäksi siellä elää yli 180 000 palestiinalaispakolaista. Tämä tarkoittaa, että 4,5 miljoonan asukkaan Libanonissa on maailman eniten pakolaisia väkilukuun suhteutettuna. Valtio kamppailee jopa 40 prosentin työttömyyden, suuren valtionvelan ja riittämättömän sosiaaliturvan kanssa.

Yli puolet Libanonin syyrialaispakolaisista elää äärimmäisessä köyhyydessä. Pakolaisten tilanne vaikeutuu vuosi vuodelta, koska asumisen ja ruuan hinta nousevat eikä useilla syyrialaisilla ole työlupaa.

– Syyrialaisten pakolaislasten suurimmat haasteet ovat lapsiavioliitot, lapsityö ja se, että niin harva käy koulua. Kokonainen sukupolvi on menettämässä lapsuutensa ja tarvitsee välitöntä apua, sanoo Elissa Alhassrouny, Plan International Libanonin lastensuojelun asiantuntija.

Plan International tarjoaa yhdessä paikallisten kumppaneidensa kanssa psykososiaalista tukea ja toimintaa syyrialaisille ja libanonilaisille lapsille ja nuorille, jotka ovat haavoittuvassa asemassa. He oppivat ryhmissä ikätasoisesti lasten oikeuksista sekä lapsiavioliittojen ja lapsityön haitoista. Teini-ikäiset saavat myös tietoa seksuaali- ja lisääntymisterveydestä ja -oikeuksista.

Lapset, jotka ovat vaarassa joutua naimisiin tai töihin, saavat tukea Planin tukemilta ammattilaisilta.

 

Koronapandemia koettelee pakolaistyttöjä

Koronapandemian aikana syyrialaisten pakolaisten asema on vaikeutunut entisestään. Monen perheen on vaikea saada ruoka riittämään.

Teini-ikäiset tytöt kohtaavat erityisiä haasteita. Useiden on esimerkiksi vaikea saada kuukautissuojia liikkumisrajoitusten ja taloudellisen ahdingon takia.

Pandemia on syventänyt Libanonin talouskriisiä ja osunut erityisesti yhteiskunnan heikoimpiin. Se on vaikeuttanut pakolaistyttöjen elämää, koska he joutuvat nyt kärsimään nälästä, väkivallan uhasta,
heikosta hygieniasta sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluiden katkeamisesta, sanoo Colin Lee, Planin Lähi-idän aluejohtaja.

Puutteen lisäksi teini-ikäisiä pakolaistyttöjä huolestuttaa nyt koulutuksen katkeaminen ja se, että moni ei pääse poistumaan lainkaan kotoaan pandemian vuoksi. Tämä selviää Planin huhtikuussa tekemästä kyselytutkimuksesta.

Plan työskentelee Libanonissa turvatakseen pakolaislasten ja -nuorten koulutuksen myös pandemian aikana, parantaakseen yhteisöjen hygieniaa ja lisätäkseen tietoa koronaviruksen torjunnasta.

Tutustu toimintaamme