Girls Takeover näytti tyttöjen voiman | Plan

12.10.2017

Girls Takeover näytti tyttöjen voiman

Girls Takeoverissa tytöt valtasivat yli 600 johtopaikkaa 60 maassa. Tempauksella kiinnitimme huomion tyttöjen kohtaamaan syrjintään, mutta myös mahdollisuuksiin. Suomessa tytöt pääsivät vaikuttamaan moniin itselleen tärkeisiin asioihin.

Planin lastenhallitus ja pääministeri Juha Sipilä tyttöjen päivänä. Kuva: Jani Laukkanen

Tytöt ottivat vallan ympäri maailmaa kansainvälisenä tyttöjen päivänä 11.10. Girls Takeover -tempauksessa tytöt valtasivat yli 600 johtopaikkaa 60 eri maassa. Symbolisella tempauksella kiinnitimme huomion tyttöjen kohtaamaan syrjintään, mutta myös mahdollisuuksiin.

Suomessa Planin lastenhallitus suunnitteli ja toteutti tempauksen, jossa tytöt ”valtasivat” johtoasemassa olevien paikat Elinkeinoelämän keskusliitossa, Finlaysonissa, Joensuun kaupungissa, Liigassa, Kotipizzassa, Nokiassa, Opetushallituksessa, Orionissa, Supercellissä, SAK:ssa ja Yleisradiossa. Pääministeri Juha Sipilän neuvonantajana toimi Katariina Räikkönen.

Maailmalla tytöt valtasivat esimerkiksi Kanadan pääministerin Justin Trudeaun paikan, ministeriöitä Indonesiassa ja Ugandassa sekä Australian Googlen, Sveitsin Ikean ja Kanadan Unileverin johtopaikat.

Ylen yhteiskuntatoimitusta johtanut Priya Härkönen, 14, valmistautui tyttöjen päivän Ylen puoli yhdeksän uutislähetykseen yhdessä uutisjuontaja Jussi-Pekka Rantasen kanssa.

Tärkeitä päätöksiä ja kannanottoja

– Halusin osallistua Girls Takeoveriin, koska tyttöjen oikeudet ovat mulle todella tärkeä aihe. Haluan lisätä ihmisten tietoa tasa-arvosta, jotta he voivat alkaa edistää tasa-arvoa – myös muualla maailmassa, sanoi Planin lastenhallituksen Priya Härkönen, 14, joka toimi Girls Takeover -tempauksessa Yle Uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikön Jukka Nivan paikalla.

Tavoitteena oli, että Girls Takeoveriin osallistuvat tytöt pääsevät vaikuttamaan aidosti ja kertomaan näkemyksiään, ja tämä myös toteutui. Priya Härkönen johti tyttöjen päivän ajan yli sataa yleläistä ja osallistui muun muassa uutisaiheiden valintaan.  Hän teetti esimerkiksi jutun nuorten kännykänkäytöstä ja kommentoi aihetta tv-uutisissa. Härkönen halusi kertoa, että nuoret käyttävät puhelinta paljon muuhunkin kuin pelaamiseen, esimerkiksi uutisten seuraamiseen ja sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseen.

Katariina Räikkönen ja Juha Sipilä muotoilivat ja julkistivat yhteisen kannanoton ilmastonmuutokseen liittyen, jossa he totesivat että päästövähennykset on saatava Pariisin ilmastosopimuksen mukaiselle tavoitetasolle .

He pitivät teemasta myös puheen Planin tyttöjen päivän aamutilaisuudessa. Sipilä peräänkuulutti, että EU:n tulee ottaa vahvempi johtorooli ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Räikkönen kannusti puheessaan aikuisia ja päättäjiä toimimaan vahvemmin tasa-arvon edistämiseksi ja ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi.

– Ilmastonmuutoksesta puhutaan edelleen ympäristökysymyksenä, mutta se on mitä suurimmissa määrin myös lastenoikeuskysymys. Kyse on meidän tulevaisuudestamme. Ilmaston lämpenemisen myötä äärimmäiset sääilmiöt lisääntyvät. Humanitaarisissa kriiseissä, kuten hirmumyrskyissä, tytöt ovat erityisen haavoittuvassa asemassa. He ovat alttiita hyväksikäytölle, ihmiskaupalle, lapsityölle ja lapsiavioliitolle, Räikkönen sanoi.

Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinosen paikan Girls Takeoverissa nappasi Emma Toikkanen. Kuva: Jani Laukkanen

Tasa-arvoa ja kestävää kehitystä 

Opetushallituksen tilapäisenä pääjohtajana toiminut Emma Toikkanen, 14, osallistui Liikkuva koulu -ohjausryhmän kokoukseen. Toikkanen suositteli, että lasten ja nuorten toiveita kuullaan ja heidät otetaan mukaan koulun pihojen, liikkumisolosuhteiden ja kaikkien heitä koskevien asioiden suunnitteluun nykyistä paremmin. Toikkasen suositukset otetaan huomioon kouluille tekeillä olevissa ohjeistuksissa.

Girls Takeoverissa lastenhallituksen tytöt nostivat esille myös kysymykset tyttöjen koulutus- ja uravalinnoista ja tyttöjen mahdollisuudesta hyödyntää teknologiaa. 

– Sukupuolten välillä on edelleen digitaalinen kuilu, muistutti lastenhallituksen Aino Vehkavaara, 15, toimiessaan Nokian maajohtajan Tommi Uiton paikalla.

Minttu Kurki, 15, päätti Joensuun kaupunginjohtajana, että kaupunki aloittaa yhteistyön Abloy Oy:n kanssa teknisen alan uramahdollisuuksien esittelemiseksi tytöille. Tavoitteena oli tukea tyttöjä murtamaan perinteisiä ammatinvalintoja.

– Yläkoulussa ja toisella asteella tehdään elämään vaikuttavia kauaskantoisia päätöksiä ja ammatinvalintaa ohjaavat edelleen sukupuolittuneet käsitykset ”miesten ja naisten ammateista”. Nuorten, sekä tyttöjen ja poikien, uravalintoihin voivat vaikuttaa myös vanhentuneet mielikuvat ammateista, uramahdollisuuksista ja työelämästä, Minttu perusteli päätöstä tiedotteessa. 

Joensuulaiset tytöt pääsevät päätöksen ansiosta tutustumaan tuotekehitykseen, insinööriosaamiseen ja kone- ja metallialan uusin tehtäviin sekä teknisellä alalla työskenteleviin naisiin.

Finlaysonilla Nora Nevalainen, 18, ideoi puolestaan toimenpiteitä, joilla saada lisää poikia ja miehiä tekstiilialalle. Nea Baarman, 17, haastoi Jyri Häkämiehen paikalla Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n jäsenliittojen toimitusjohtajia pohtimaan kestävää kehitystä ja sen edistämistä elinkeinoelämässä. Myös Nella Kuosmanen, 16, veti Kotipizzan johtoryhmän kokouksen, jonka aiheena oli vastuullinen bisnes.
 

Kymmeniä vapaaehtoistapahtumia ympäri Suomen

Tyttöjen päivänä useat rakennukset ja maamerkit saivat pinkin värin. Myös Linnanmäen Raketti-laite loisti pinkkinä.Planin vapaaehtoiset järjestivät huikean määrän erilaisia tapahtumia ja tempauksia ympäri Suomea. Tyttöjen päivä näkyi monissa isoissa kauppakeskuksissa ja useissa oppilaitoksissa. Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijat järjestivät hyväntekeväisyyskonsertin Helsingissä. Tyttöjen päivässä oli mukana myös yli sata kirjastoa ja kahvilaa.

Vapaaehtoistemme ansiosta monet julkiset talot saivat jo perinteeksi muodostuneen pinkin värin tyttöjen päivän kunniaksi. Helsingissä pinkitettiin esimerkiksi Finlandia-talo, Linnanmäen Raketti ja Allas Sea Pool. Muualla Suomessa pinkiksi muuttuivat esimerkiksi Kosiosusi Joensuussa, kauppakeskus Zeppelin Kempelessä, Siskotyttö-patsas Kuopiossa, Toripolliisi-patsas, kauppakeskus Valkea sekä kaupunginteatteri Oulussa, konserttitalo Turussa ja Näsinneula, hotelli Ilves ja hotelli Torni Tampereella.
 

Katso huikeat kuvat Girls Takeoverista!

Lastenhallituksen Aino Vehkavaara otti päiväksi Nokian maajohtajan ja mobiiliverkkojen globaalista myynnistä vastaavan Tommi Uiton paikan.

Ronja Holopainen valtasi SAK:n Jarkko Elorannan paikan. He osallistuivat yhdessä mm. EU:n tulevaisuutta käsittelevään seminaariin.

Joensuun kaupunginjohtajana päivän toiminut Minttu Kurki allekirjoitti päätöksen Joensuun kaupungin ja Abloy Oy:n välisestä yhteistyöstä tyttöjen kannustamiseksi teknisille aloille.

Nora Nevalainen ideoi Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttilan ja luovan johtajan Petri Pesosen kanssa toimenpiteitä, joilla voi saada lisää poikia ja miehiä tekstiilialalle.

Nella Kuosmasen johdolla Kotipizzan johtoryhmän kokouksessa puhutaan vastuullisesta bisneksestä.

Nea Baarman valtasi Elinkeinoelämän keskusliiton Jyri Häkämiehen paikan. Valtauspäivänään Nea haastoi EK:n jäsenliittojen toimitusjohtajia pohtimaan kestävää kehitystä ja sen edistämistä elinkeinoelämässä.

Helmi Pykäläinen valtasi Liigan toimitusjohtaja Riku Kallioniemen paikan. "Tämä päivä oli hyvä heräte miettiä, onko meillä luutuneita ajatusmalleja", Kallioniemi sanoi.

Minttu Saarinen valtasi Orionin toimitusjohtajan Timo Lappalaisen paikan.

Tytöt valtasivat yli 600 paikkaa ympäri maailmaa. 23-vuotias Breanne Lavallée-Heckert toimi päivän Kanadan pääministeri Justin Trudeaun työparina.

Paula, Luca ja Awaz ottivat haltuunsa Saksan hallituksen.

Sayma, 17, valtasi Bangladeshissa The Daily Star -lehden nuorten sivujen tuottajan paikan.

Kambodzhan koulutus-, nuoriso- ja urheiluministerinä toimi 18-vuotias Chanky.

Ghanassa Hawawu, 17, valtasi läntisen piirikunnan opetushallinnon johtajan Hajia Hamidu Fusatan paikan.

Katso video Supercellin valtauksesta

Katso video Nokian valtauksesta

Osallistu lastenhallituksen keräykseen tyttöjen hyväksi

Katso tallenne tyttöjen päivän aamutilaisuudesta

Tutustu toimintaamme