Girls Takeover – hyvää pitkäksi aikaa   | Plan

22.6.2020

Girls Takeover – hyvää pitkäksi aikaa  

Kysyimme tyttöjen päivän tempaukseemme osallistuneilta yrityksiltä, miten Girls Takeoverissa annetut sitoumukset ovat puolessa vuodessa edenneet. Hyvältä näyttää, kommentoivat Girls Takeoverissa toimitusjohtajien paikat vallanneet nuoret. 

Anna Mäkilä valtasi Girls Takeover -tempauksessa päivän ajaksi SRV:n toimitusjohtajan Saku Sipolan paikan.

SRV

Sitoudumme kuulemaan rakennushankkeissamme tulevaisuuden kaupunkilaisia perustamalla nuorisopaneelin. 

– Paneeli on käynnistynyt hyvin, siinä on 12 jäsentä, 5 miestä ja 7 naista. Suurin osa on lukiolaisia, mutta mukana on myös muutama peruskoulun ysiluokkalainen ja yksi naispuolinen sähköasentajakin. 

Pidimme kick-offin tammikuussa, jolloin tutustuimme toisiimme ja kerroimme SRV:stä. Helmikuussa paneeli tutustui ensimmäiseen kehityskohteeseen eli Myyrmäen uudistamiseen. Paneelin jäsenet antoivat palautetta siitä, miten kohdetta pitäisi edelleen kehittää. Palaute meni myös Vantaan kaupungille, joka kehittää Myyrmäen aluetta kumppaneidensa kanssa. Ensimmäinen kokous keskittyi Myyrmäen aluesuunnitteluun, jatkossa paneeli osallistuu yksittäisten kohteiden ja esimerkiksi asuntopohjien suunnitteluun.   

Anna Mäkilä, 16 

– Nuorisopaneeli on lähtenyt todella hyvin käyntiin! Olen itse sen ensimmäinen puheenjohtaja. Paneelissa on paljon erilaisia nuoria. On hienoa, että meidän nuorten ääni ja erilaiset näkökulmat saadaan kuuluviin. 
 

Yvette Nzeza valtasi Nordean henkilöasiakasliiketoiminnan johtajan Sara Mellan paikan tyttöjen päivänä 2019. 

Nordea

Sitoudumme auttamaan asiakkaitamme tekemään vastuullisempia valintoja säästämisessä. Vastuullinen säästäminen on tehokas keino rakentaa kestävää maailmaa ihmisille ja ympäristölle.  

– Nordea kysyy kaikilta säästämisen ja sijoittamisen asiakkailtaan, haluavatko he ottaa vastuullisuuden erityisesti huomioon sijoituksissaan. Sijoitussuosituksemme perustuu Vastuullisen valinnan tuoteperheeseen, jossa kiinnitetään erityisesti huomiota ympäristöön, yhteiskuntaan ja hyvään hallintotapaan. Olemme kysyneet tämän vastuullisuuskysymyksen jo yli 400 000 asiakkaaltamme (Pohjoismaissa). Nyt voi jo sanoa, että kyllä-vastausten määrä kasvaa trendinomaisesti. Yli neljäsosa asiakkaistamme kertoo haluavansa ottaa vastuullisuuden huomioon.”  

Yvette Nzeza, 16 

– On hienoa nähdä, millainen positiivinen vaikutus valtauksesta on jäänyt ja kuinka Nordea konkreettisilla keinoilla vaikuttaa ihmisten säästämis- ja sijoittamisvalintoihin. 

Jyväskyläläinen Unna Luoma valtasi Marimekon toimitusjohtajan Tiina Alahuhta-Kaskon paikan päiväksi.

Marimekko: 

Olemme sitoutuneet lisäämään vastuullisen puuvillan ja muiden vastuullisempien materiaalien osuutta tuotteissamme sekä tukemaan vastuullisempien materiaalien tuotekehitystä.  

– Vuonna 2019 nostimme vastuullisemmin viljellyn Better Cotton -puuvillan osuuden lähes 90 prosenttiin hankkimastamme puuvillasta. Olemme edelleen lisänneet kierrätettyjen materiaalien määrää mallistoissamme. Osana Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston vetämää puupohjaisen Ioncell-kuidun tutkimushanketta Marimekon kangaspainossa Herttoniemessä tehtiin uusia koepainatuksia kankaalle. Lisäksi testasimme kankaan ominaisuuksia omassa tekstiililaboratoriossamme ja ompelimme kankaasta mekon, josta saatiin arvokasta tietoa materiaalin soveltuvuudesta vaatteisiin. 

Esittelimme Spinnovan kanssa ensimmäiset painokuosiset vaatteet, joiden kangas on tehty ilman haitallisia kemikaaleja valmistetusta puupohjaisesta kuidusta. 

Unna Luoma, 16 

– Olen ollut tosi onnellinen esimerkiksi Spinnova-tuotteiden julkaisusta. Uskon että Marimekolla kaikki jatkavat työtä kestävämmän ja ympäristöystävällisemmän tulevaisuuden puolesta. 

Tutustu toimintaamme