Blogit,19.11.2020

Lapsillaonoikeusunelmoidamuustakinkuinmaapallonpelastamisesta

Kaksi hondurasilaista lasta lennättää leijaa.

Lapsen oikeuksien viikolla tuodaan esiin lasten oikeutta tulevaisuuteen. Meidän aikuisten on varmistettava, että turvallinen tulevaisuus on muutakin kuin pelkkä unelma.

Mistä sinä unelmoit lapsena? Itse unelmoin muun muassa astronautin urasta, olinhan juuri nähnyt Armageddon-elokuvan, jossa maapallo pelastetaan avaruudesta käsin. Vai unelmoinko sittenkin maapallon pelastamisesta? Moni tämän päivän lapsi ja nuori joutuu ainakin unelmoimaan siitä.

Lapset ja nuoret ovat kasvavassa määrin, ja perustellusti, huolissaan ympäristöstä ja ilmastonmuutoksesta. Sen sijaan että päästöt ovat vain kasvaneet nykyisten aikuisten koko elämän ajan, tulisi niiden nykylasten elämän ajan vain vähentyä. Suomen tulisi olla hiilineutraali ennen kuin kaikki heistä ovat vielä täysi-ikäisiäkään.

Haaste on massiivinen, mutta toisaalta hyvin yksinkertainen. Nuori ilmastovaikuttaja Greta Thunberg on esimerkiksi kertonut, että oppiessaan ilmastonmuutoksesta hänen oli vaikea uskoa todeksi sitä, että aikuiset yhä vain antavat päästöjen kasvaa, vaikka tiedämme niiden muuttavan ilmastoamme radikaalisti – ja vaarallisesti.

Ilmastonmuutos ja muut ympäristön kestävyysongelmat, kuten biodiversiteettikato, luovat synkän varjon lasten tulevaisuuteen ja näiden ongelmien selättäminen näkyy heidän unelmissaan. Lisäksi ne vaikuttavat jo nyt miltei jokaisen lapsen oikeuksien sopimuksen artiklan toteutumiseen.

Jääkö leikkiin tai koulunkäyntiin aikaa, jos päivä kuluu vaikeutuneiden elinolosuhteiden takia ruuan hankintaan? Miten toteutuu lapsen oikeus elämään, jos luonnonkatastrofi vie lapsen hengen? Huoli on aiheellinen, sillä luonnonkatastrofien määrä on ilmastonmuutoksen seurauksena miltei kaksinkertaistunut kahdenkymmenen viime vuoden aikana, ja lasten todennäköisyys kuolla katastrofeissa on moninkertainen aikuisiin nähden.

Koulutus on usein reitti unelmien toteutumiseen. Koronakriisin iskettyä kaikilla maailman lapsilla ei ole ollut mahdollisuutta siirtyä etäkoulujärjestelyihin, vaan he ovat yksinkertaisesti joutuneet jäämään pois koulusta. Tällä on pitkäkestoisia vaikutuksia miljoonien lasten ja nuorten unelmien toteutumiseen.

Toisinkin voisi olla, jos vain haluamme ja toimimme sen mukaisesti.

Jokaisella lapsella on oikeus unelmoida ja oikeus turvalliseen tulevaisuuteen. Aikuisten tehtävä on varmistaa, että molemmat näistä oikeuksista toteutuvat, ja että lapset voivat unelmoida jostain muusta kuin maapallon pelastumisesta.

Mistä sinä unelmoit? Kerro se somessa #SaaUnelmoida!

Kaksi tyttöä halaa ja nauraa, tyttösponssina puolustat tyttöjen oikeuksia ja tasa-arvoa. Kuukausiahjoituksellasi varmistat, että tytöt eivät jää sukupuolensa takia taka-alalle.

Tule tyttösponssiksi

Kuukausilahjoituksesi edistää heikoimmassa asemassa olevien tyttöjen oikeuksia ja varmistaa, etteivät he jää sukupuolensa takia taka-alalle.

Liity nyt
Kaksi kolumbialaista tyttöä lukee lasten lehteä ja hymyilee.

Lue ja jaa tietoa

Perehdy ajankohtaisiin aiheisiin, tilaa uutiskirjeemme, lue Plan-lehteä tai seuraa meitä somessa. Tutustu eri kanaviin ja jaa tietoa.

Lue lisää
Planin vapaaehtoisia ja työntekijöitä seisoo portailla siniset nauhat kaulassaan.

Vaikuta vapaaehtoisena

Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.

Ryhdy vapaaehtoiseksi