Artikkelit, 11.1.2023

Marie sanoi silpomiselle ei

Sierraleonelainen tyttö seisoo kädet puuskassa ja katsoo kohti kameraa.

Sierraleonelainen Marie kieltäytyi sukuelinten silpomisesta ja on nyt aktivisti, joka vastustaa tyttöjen silpomista.

”Kun kerroin äidilleni, etten halua silvottavaksi, hän onneksi tuki päätöstäni”, Marie sanoo.

Mariesta tuli aktivisti, kun hän liittyi silpomista vastustavaan ryhmään koulussaan. Silpomisen ohella hän puhuu aktiivisesti myös lapsiavioliitoista, teiniraskauksista sekä tyttöjen koulutuksen tärkeydestä.

Sierra Leonessa tytöt ovat olleet pitkään heikossa asemassa. Aiemmin vain pojat pääsivät kouluun, kun taas tyttöjen odotettiin pysyvän kotona auttamassa, kunnes he menisivät naimisiin. Niin kävi myös Marien äidille.

Naimisiinmenon ja ensimmäisen lapsensa myötä Marien äidistä tuli sowei, yhteisön vaikutusvaltainen jäsen. Nämä naiset suorittavat myös tyttöjen leikkaukset. Tyttärensä ansiosta Marien äiti on luopunut silpomisen harjoittamisesta.

”Vaikka vastustan todella paljon silpomista, ymmärrän myös, että se on ollut äidilleni toimeentulon lähde, jolla hän on maksanut koulunkäyntini ja ruokani. Opin silpomisen haitoista vasta koulussa.”, Marie sanoo.

Marie on puhunut silpomisesta oppimistaan asioista vanhempiensa kanssa ja kertoo heidän olevan ylpeitä hänen aktivismistaan. Vanhemmat myös kuuntelevat, mitä Mariella on sanottavana. Hänen mielestään tyttöjen oman äänen kuunteleminen on tärkeää.

“Kaikkien vanhempien pitäisi olla ylpeitä, että heidän tyttärensä puuttuvat haitallisiin perinteisiin. Ennen tytöt eivät saaneet osallistua keskusteluun, mutta nyt asiat ovat muuttumassa”, Marie toteaa.

”Aiemmin ihmiset isoista kaupungeista tulivat kertomaan kyläämme näistä aiheista, mutta nyt me puhumme asioista itse. Työmme tuloksena yksikään ystäväni tai ikäiseni tyttö ei ole enää joutunut yhteisössämme silpomisen uhriksi. Tuntuu hienolta, että tiedän muuttavani maailmaa”, Marie iloitsee.

Loppu silpomiselle. Nyt.  

Joka vuosi yli 3 miljoonaa tyttöä joutuu kokemaan sukuelinten silpomisen. Silpominen on haitallinen perinne, joka uhkaa tyttöjen terveyttä ja elämää. Sen lopettaminen on kuitenkin mahdollista.

Kansainvälistä tyttöjen sukuelinten silpomisen vastaista päivää vietetään 6. helmikuuta. Planin tyttösponssina sinä olet osa muutosta ja puolustat tyttöjen oikeutta väkivallattomaan elämään. Kuukausilahjoituksellasi lisäämme tietoa silpomisen haitoista ja tyttöjen oikeuksista, tuemme yhteisöjä muutoksessa ja edistämme tyttöjen vaikutusmahdollisuuksia.

Auta lopettamaan silpominen. Tule tyttösponssiksi alk. 10 € / kk >

Auta lopettamaan silpominen

Tule mukaan tukemaan työtämme silpomisen lopettamiseksi.

Tyttösponssina autat lisäämään tietoa silpomisen vaaroista, muuttamaan haitallisia asenteita ja lisäämään tyttöjen arvostusta yhteisöissään.

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeemme tilaajana kuulet ensimmäisten joukossa silpomisen vastaisesta työstämme ja muista ajankohtaisista tyttöjen oikeuksiin liittyvistä uutisista.

Tyttöjen sukuelinten silpomista vastustava äiti pitelee lastaan sylissään.
Artikkelit, 24.1.2024

Pakolaisäidit suojelevat tyttäriään silpomiselta

Tyttöjen äidit Saafi, Cawo ja Rahma puhuvat silpomisen lopettamisen puolesta pakolaisleirillä Somalimaassa.
Tyttö seisoo poispäin kamerasta pakolaisleirin rakennusten keskellä Somaliassa.
Artikkelit, 24.1.2024

”Silpominen on muisto, joka ei häviä”

Sukuelinten silpomisen kokeneet somalialaistytöt jakavat tietoa perinteen haitallisista vaikutuksista ja tekevät kaikkensa silpomisen lopettamiseksi.
Egyptiläinen nuori nainen katsoo hymyillen kameraan.
Artikkelit, 23.1.2023

“Oikea tieto pelasti minut silpomiselta”

Egyptiläinen Marwa, 17, sai estettyä oman silpomisensa. Nyt hän tekee kaikkensa, että haitallinen perinne loppuisi.