Allekirjoita tyttöjen avoin kirje | Plan

Allekirjoita tyttöjen avoin kirje

Tytöt ympäri maailmaa vetoavat sosiaalisen median alustoihin turvallisuutensa parantamiseksi verkossa. Lue tyttöjen avoin kirje ja allekirjoita vetoomus sen alla. Yhdessä autamme vahvistamaan tyttöjen ääntä!

Arvoisat Instagram, Facebook, TikTok ja Twitter

Edustamme niitä 14 000 tyttöä 22 maasta, jotka ovat kertoneet Plan Internationalille verkkohäirinnästä. Pyydämme teitä aloittamaan viipymättä yhteistyön kanssamme, jotta saamme häirinnän loppumaan sosiaalisesta mediasta.  

Rakastamme sosiaalisen median kanavianne, jotka ovat iso osa jokapäiväistä elämäämme. Pidämme niiden avulla yhteyttä ystäviimme, mutta edistämme somessa myös muutosta. Emme ole kuitenkaan turvassa sosiaalisen median kanavissa. Joudumme kokemaan niissä häirintää ja hyväksikäyttöä. Joka. Ikinen. Päivä.   

Meitä uhataan fyysisesti, syrjitään etnisen taustamme vuoksi, häiritään seksuaalisesti ja pilkataan ulkonäöstämme. Verkkoväkivalta on vakavaa. Se aiheuttaa todellista vahinkoa ja hiljentää äänemme.  

Maailmanlaajuinen pandemia on siirtänyt elämämme verkkoon, ja siksi olemme suuremmassa vaarassa kuin koskaan aiemmin.  

Tiesitkö, että puolet meistä kohtaa verkkohäirintää useammin kuin katuhäirintää? Ja että 42 prosenttia menettää itsetuntonsa tai itseluottamuksensa sen seurauksena?  

Verkkohäirintä muovaa minäkuvaamme ja kertoo meille, mikä meissä on vialla. Kaikista ahdistelua kokeneista tytöistä 37 prosenttia etniseen vähemmistöön kuuluvista tytöistä kertoo, että heitä häiritään etnisen taustansa vuoksi. Ja 56 prosenttia häirintää kokeneista LGBTIQ+-tytöistä kertoo, että heitä häiritään suuntautumisensa vuoksi. 

Meille sanotaan, että jos emme kykene käsittelemään häirintää, meidän ei pitäisi olla sosiaalisessa mediassa. Se on väärin. Meidän ei pitäisi joutua selviytymään ja pienentämään itseämme epäreilussa järjestelmässä. Maailman on lopetettava verkkoväkivallan normalisointi.  

Tiedämme, että monet teistä ovat ryhtyneet toimiin sosiaalisen median alustojen turvallisuuden parantamiseksi – se on mahtavaa, kiitos!  

Mutta nyt se ei enää riitä.  

Kaikkien tyttöjen on ymmärrettävä, että kun meitä hyväksikäytetään ja uhkaillaan verkossa, voimme ilmoittaa siitä ja ryhtyä toimiin. 

Miten ratkaisemme asian käytännössä? Olkaa liittolaisiamme! Puhukaa meille! Kuunnelkaa kokemuksiamme! Luodaan yhdessä parempia verkkoväkivallan raportointimekanismeja, jotka vastaavat tyttöjen tarpeisiin ja saavat syylliset vastuuseen. 

Nyt on aika toimia. Ollaan siis yhdessä #tyttöjenpuolella.  

Odotamme yhteydenottoanne. 

Parhain terveisin 

Zahra, 17, Suomi 
Yande, 16, Sambia
Deisy, 18, Kolumbia 
Madjidath, 20, Benin 
Neha, 18, Nepal 
Sessi, 22, Benin